Pedagoginen kaupunkihistorian kurssi Roomassa

Matin ja Mikon Iitti 24h-kurssin innoittamana saimme Susannan kanssa viimein kirjoitettua vuoden alussa tekemämme opetuskokeilun – pedagogisen kaupunkihistorian kurssin aineenopettajaopiskelijoille Roomassa matkapäiväkirjan muotoon. Kurssilla tehdyt tutkivan oppimisen mukaiset kokonaisuudet tulevat kevään aikanaan myös näytille tähän blogiin. Matkakertomus on jaettu kolmeen osaan, jotta mukaan saatiin myös kuvitusta.

Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen tutkijatohtori Susanna Niiranen ja opettajankoulutuslaitoksen lehtori Matti Rautiainen järjestivät lukuvuonna 2014-2015 historian aineenopettajaksi opiskeleville mahdollisuuden osallistua pedagogiselle kaupunkihistorian kurssille Roomassa. Työskentely aloitettiin syksyllä 2014 Jyväskylässä ja saateltiin tämän kurssikuvauksen ja tehtävien muodossa loppuun keväällä 2015.   

Kaksiviikkoisen Rooma-jakson aikana tutustuttiin Rooman ajallisiin ja kulttuurisiin kaupunkihistorian kerrostumiin antiikista nykyhistoriaan sekä pedagogisiin menetelmiin, joilla kaupunki- ja paikallishistoriaa voidaan opettaa. Työtapoina olivat luennot, ekskursiot sekä ohjattu ja omatoiminen opiskelu Villa Lanten kirjastoa ja mahdollisia muita paikallisia kirjastoja/arkistoja hyödyntäen. Opetus sisälsi myös Villa Lanten henkilökunnan opetusta. Lisäksi tehtiin kouluvierailu Pomezian Blaise Pascal -lyseoon, jossa pidettiin historian oppitunteja. Ohjelma oli kokonaisuudessaan seuraava.

Esittelemme tässä kurssin toteutuksen Roomassa matkapäiväkirjan muodossa sekä opiskelijoiden laatimat itsenäiset työt. Näissä töissä opiskelijoiden tehtävän oli valita yksi kohde Roomasta ja laatia siihen tutkivan oppimisen mukainen opiskelukokonaisuus lukio-opiskeluun.

19.1

Matkamme aloitus oli suunniteltu tarkasti päivän luonteen vuoksi. Meidän oli päästävä aamulennolla Roomaan, jotta pääsisimme perinteiselle, jo 30:tta kertaa järjestettävään ekumeeniselen pyhän Henrikin messuun Santa Maria sopra Minerva -kirkkoon, joka sijaitsee vastapäätä Pantheonin takakulmaa. Järjestelyt onnistuivat, kuten pitikin.

Messu toteutettiin vuonna 2015 luterilaisen kaavan mukaan ja toimitusta johti Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikström. Saarnan oli laatinut Suomen katolisen kirkon pää Teemu Sippo, joka oli sairastunut, joten hänen laatimansa saarna luettiin ääneen. Paikalla oli myös tätä tilaisuutta varten koottu kymmenen laulajan kamarikuoro, jonka laulu pääsi oikeuksiinsa upean akustiikan omaavassa kirkossa.

Messusta jatkoimme kävellen Piazza Farneselle, birgittalaisluostariin, jossa sisaret tarjosivat messuun osallistujille ruokaa sekä virvokkeita. Birgittalaisluostarissa toimii myös hotelli. Paikka on erittäin hyvin restauroitu, upea kokonaisuus. Tapasimme vastaanotolla suomalaisen birgittalaissisaren Marja-Liisan, joka kuultuaan taustoistamme, kutsui meidät toisella Rooman viikollamme tutustumaan luostariin ja erityisesti siellä oleviin pyhän Birgitan huoneisiin.

20.1.

Edellisen päivän erityisen ”Suomi Roomassa” -tapahtuman jälkeen aloitimme matkan varsinaiseen  teemaan eli  kaupunkikulttuurin kerrostumiin tutustumisen antiikin rakennushistorian kautta. Kävelimme Suomen Rooman Instituutti Villa Lantesta Gianicolo -kukkulalta  Tiberille (Tevere)lle ja joen yli Forum Boariumille, josta löytyvät kaksi hyvin säilynyttä tasavallan ajan temppeliä eli pyöreä Herkuleksen temppeli,  jota kansan suussa kutsutaan Vestan temppeliksi sen muotonsa vuoksi (vrt. Forum Romanumin pyöreä Vestan temppeli) sekä Portanuksen suorakulmion muotoinen temppeli. Sateen yltyessä runsaaksi, otimme pienen mukavuushypyn ja kävimme läpi paikan erityisyyttä Santa Maria in Cosmedin -kirkon katon alta samalla kun osa meistä kävi testaamassa totuuden Bocca della Veritàssa eli totuuden suussa (kenenkään käsi ei jäänyt matkalle).

Forum Boarium valittiin lähtöpaikaksi sen vuoksi, että olimme suunnitelleet kävelyretken yhdenlaisen kronologian mukaan eli säilyneiden rakennusten ja paikkojen ajallisen jatkuvuuden mukaan tasavallan ajasta keisarien aikaan. Lisäksi voi ajatella, että kun Palatinus -kukkulakin oli heti alkumetreillä silmänkantaman päässä, oli myös Rooman toisen myytin Romuluksen ja Remuksen löytöpaikka hyvin lähellä. Toisen myytin liepeille menimme toisella viikolla, kun vierailimme Pomeziassa, kaupungissa lähellä Välimeren rannikkoa, jonne Aenaeaan sanotaan rantautuneen pitkältä matkaltaan Troijasta kohti jumalten hänelle määräämän tehtävän – Rooman kaupungin perustamisen – täyttämistä.

Forum Boariumilta teimme siirtymän Marcelluksen teatterille, minkä ympäristössä tutkailimme raunioiden päällä olevien asuin-/toimistotilojen olemassaoloa ja niiden rinnakkaiseloa.

Capitolium oli antiikin aikana Juppiterin palvontapaikka, jonka Michelangelo suunnitteli nykyiseksi renessanssiaukioksi 1500-luvulla. Miltä se näyttäisikään, mikäli sen Piazza Venezian puoleista sivua ei komistaisi valkoinen kermakakku eli Vittor Emmanuelin muistomerkki. Kaarsimme renessanssiaukion kulmasta Forum Romanumin näköalapaikalle, josta avautui Capitoliumin puoleinen  antiikin Rooman keskus. Sieltä jatkoimme Colosseumille ja Konstantinuksen kaarelle. Samalla siirryimme tasavallan ajasta keisareiden aikaan.

Kävelykierroksen kolmanneksi teemaksi olimme valinneet antiikin vaikutuksen  nyky-Roomaan. Forum Boarium, Capitolium-kukkula, Forum Romanum ja Colosseumin alue ovat muistoja ja nähtävyyksiä antiikin ajasta.

Pantheon, antiikin parhaimmin säilynyt rakennus Roomassa, on muuttunut kirkoksi. Piazza Navonan aukio puolestaan on saanut muotonsa antiikin stadionista, jonka keskelle Bernini teki upean suihkulähteen ja jonka ympärille roomalainen elämänmuoto on rakentunut ruuan, huvien ja yhdessä olemisen ympärille. Hieno esimerkki kaupunkien kerrostumista, missä paikan muoto ja historian erilaiset ratkaisut luovat nykyihmiselle hienot puitteet, mihin sijoittaa oma elämä.

 

Lopuksi seisoimme hetken Enkelten sillalla katsomassa Castel’ Sant Angelon jyhkeää silhuettia. Linnoituksenperustana on keisari Hadrianuksen mausoleumi, joka liittää paikan antiikkiin, mutta jonka yleinen olemus tulevana paavillisena linnoituksena kurkottaa keskiaikaan, kävelyretkemme teemaan torstaina 22.1.

Iltapäivän päätteeksi kävimme vielä läpi matkamme kannalta kaksi olennaista tehtävää eli pedagogisten tutkimuskohteiden idean ja toteuttamisen Roomassa sekä kouluvierailuun ja siellä tapahtuvaan opetukseen liittyviä asioita.

21.1.

Villan Lanten johtajana toimii Tuomas Heikkilä, jonka tutkimusaiheena ovat tällä hetkellä aika ja kalenterit. Kymmenen vuotta sitten hän julkaisi Pyhän Henrikin legendan eli kriittisen edition yhdestä suomalaisen kirjallisuuden alkujuuresta eli katolisen kirkon laatimasta pyhän Henrikin elämästä ja ihmeistä. Koska olimme täällä pyhimyksen kuolinpäivänä vietettävän messun aikaan, oli Heikkilän luento mitä mainioin tapa syventää ymmärrystä niin pyhästä Henrikistä kuin hänen ympärilleen liittyneistä asioista.

Heikkilä esitteli tutkimuksensa keskeiset näkökulmat ja johtopäätökset sopivasti popularisoiden. Lallin ja Henrikin kohtaaminen on monella tapaa mielenkiintoinen ja dokumentaatioidensa valossakin erinomainen esimerkki johdatella oppilaat historiallisen tiedon äärelle. Tämän Suomen historian kannalta keskeiseksi nostetun tapahtuman rinnalle Heikkilä toi erityisesti esiin pyhän Henrikin tunnettuuden keskiaikaisena pyhimyksenä. Hänet tunnettiin Suomen lisäksi erityisesti Ruotsin Uplannissa sekä muuallakin Euroopassa. Jopa Italiasta löytyy kaksi Henrikin kuvaa, joista etenkin toisessa kuvakieli on hyvin eteläeurooppalainen (Lallin aseena on miekka ja ympäröivä miljöö on antiikkimainen roomalaisine pylväineen).

Loppupäivä oli varattu oman työn tekemiselle.

22.1.

Rooman kävelyretket jatkuivat nyt keskiaikaan, erityisesti varhaiskeskiaikaan Villa Lanten intendentti Simo Örmän opastuksella halki Trasteveren Aventinuskukkulalle. Kohteina oli neljä kirkkoa: Santa Maria In Trastevere , Santa Cecilia (Trasteveressä) sekä Santa Maria in Cosmedin ja Santa Sabina (Aventinuksella).

Ihastelimme kirkkojen arkkitehtuuria ja tutustuimme moniin yksityiskohtiin, esimerkiksi mosaiikkeihin ja Santa Sabinan massiivisiin puupanelioviin, jotka sisältävät vanhimman tunnetun ristiinnaulitsemiskuvauksen. Opimme myös tarkkailemaan monia tyylipiirteitä, muun muassa kosmaattisia lattioita. Erityisen vaikuttava oli Santa Ceciliasta löytyvä Pietro Cavallinin fresko ”Viimeinen tuomio” (n.1290-luku). Se ei ole itse kirkossa, vaan kirkon pääsisäänkäynnin vieressä on muutaman porrasaskelman korkeudella ovi, jonka ovikelloa soittamalla on mahdollisuus päästä katsomaan freskoa. Katsominen maksaa muutaman euron, mutta on sen väärti jo pelkästään siksi, että todella harvoissa paikoissa pääsee katsomaan freskoa näin läheltä. Lisäksi Cavallinin fresko on tunnelmaltaan, väreiltään ja tulkinnaltaan lumoava.

Loppupäivä oli varattu töiden tekemiselle.

23.1 ja 24.1.

Päivät oli varattu oman työn tekemiselle ja niiden lomassa 23.1 pidimme yhteisen illanvieton Villa Lantessa.

25.1.

Ripaus nykykulttuuria on tämäntyyppisillä reissuilla paikallaan ja aloitimme aamun Porta Portesen kirpputorilta. Jatkoimme päivää iltapäivällä Pietarinkirkossa, jossa Tuija esitteli omaa kohdettaan ja siihen liittämäänsä pedagogista, tutkivaa ideaansa.

26.1.

Pomezia on pieni kaupunki Rooman kupeessa (lounaassa). Siellä toimii Liceo Blaise Pascal, jossa on kaksi erillistä linjaa – klassinen ja luonnontieteellinen. Koululla on yhteistyötä Jyväskylän Kilpisen koulun kanssa ja olimme sopineet koulun kanssa, että tulemme ensin tutustumaan ja sittemmin pitämään (keskiviikkona 28.1) tunteja koululle. Koska matkanteko kesti metrolla ja sitten bussilla ja lopulta pari kilometriä kävelleen lähes 2 tuntia, emme olleet koululla ihan kahdeksalta. Muutamakin tunti riitti siihen, että Suomeen verrattuna systeemissä on paljon samoja piirteitä, mutta myös valtavasti erilaisuutta: ei välitunteja, tuntien sisällöt ja työtavat erilaisia, kuten myös lasten ja opettajien tapa olla. Joskus on tarpeellista mennä riittävän kauas ymmärtääkseen omaa ja lähellä olevaa.

Tulomatkalla tutustuimme Juhan kohteeseen (Tre Fontane-luostari; paikka, jossa legendan mukaan Paavali mestattiin).

27.1.

Rooman yliopiston, La Sapienzan, kasvitieteellinen puutarha sijaitsee aivan Villa Lanten alapuolella. Keidas keskellä suurkaupunkia tarjoaa kasveja eri puolilta maailmaa erilaisten puutarhojen ja kasvihuoneiden muodossa vierailijan kaikille aisteille tutustuttavaksi. Tammikuussa vierailijoita oli todella vähän, ja olimme puutarhureiden ohella ainoat ihmiset koko alueella, oppaan lisäksi. Touko- tai elokuussa paikka on varmasti näyttävämpi kuin tammikuun lopulla, mutta saimme kyllä riittävän kuvan siitä, millainen työ puutarhassa on tehty, jotta näyttävä kasvikokoelma saataisiin yhteen paikkaan ihmeteltäviksi. Ruukutkaan eivät olleet arvottomimmasta päästä. Kuvassa Ruotsin kuningatar Kristiinan käyttämä kylpyamme on saanut uuden kodin puutarhan kasvihuoneessa.

Roomassa paljon oleskelleeseen Kristiinaan törmäsimme monessa kohtaa, muun muassa koko opaskierros alkoi Largo Cristina di Svezian aukiolta.

Oppaamme oli vapaaehtoinen, joka ei varsinaisesti kuulunut henkilökuntaan, vaan oli aasialaisista kasveista kiinnostunut tutkija. Hänen opastuksensa oli asiantuntevaa ja innostunutta.    Näimme myös tillandsia-kasvi, joka on saanut nimensä löytäjänsä, Turun akatemian professorina 1600-luvulla toimineen Elias Tillandzin, mukaan.

Paikka oli kiinnostava muistutus siitä, että viherympäristöt, kuten puistot ja puutarhat, ovat yhtälailla ihmisen rakentamaa kulttuuriympäristöä rakennusten ohella.

28.1

Paluu Pomeziaan, tällä kertaa opettamaan. Kahdessa kolmen hengen ryhmässä opiskelijat olivat laatineet kaksi opetuskokonaisuutta. Toisessa vertailtiin suomalaisia muinaisjumalia antiikin jumaliin ja toisessa fasismia Suomessa ja Italiassa.

Neljä oppituntia olivat kokoelma sattumuksia, ennakoimattomien tilainteiden eteen joutumisia, kiinnostavia keskusteluja, vertailuja ja kysymyksiä. Yksi oppitunti jäi jopa väliin, kun tunteikkaalla napolilaisopettajalla oli tarve läksyttää opiskelijoita, jotka hänen mielestään olivat laiminlyöneet tehtävänsä.

29.1

Moni Rooman kävijä on selaillut vihkosia, jossa on kuvia antiikin Rooman raunioista. Kuvien välissä on muovikalvoja, jotka laitetaan valokuvan päälle ja niiden avulla lukija pystyy näkemään, millainen kyseinen paikka todennäköisesti oli antiikin Rooman loiston aikakautena. Kyseisiä rekonstruktiovihkosia voi edelleen ostaa Rooman alueella olevilta matkamuistojen kauppaajilta, mutta myös jotain aivan uutta ja ennen kokematonta on tarjolla. Tähän pääsimme tutustumaan Ria Bergin suunnittelemana päivänä.

Uusimmalla audiovisuaalisella tekniikalla on luotu keskelle Roomaa mahdollisuus nähdä välähdyksiä aidolla asuinpaikalla siitä, millainen oli roomalaiseen yläluokkaan kuuluneen perheen talo ja elämä. Keisari Trajanuksen voitettujen daakialaissotien kunniaksi pystytetyn pylvään lähellä sijaitsee Palazzo Valentini, joka toimii porttina antiikin maailmaan.

Palatsin alapuolella on tehty useita kaivauksia eri aikakausina, eikä vähiten siksi, että alueella on ajateltu sijaitsevan Trajanuksen kunniaksi pystytetyn temppelin, jonka olemassaolosta ei kuitenkaan ole löydetty jälkiä. Viimeisimpien kaivausten löydöt viittaisivat viimein siihen, että paikalla on todellakin ollut keisarille pyhitetty, ilmeisen massiivinen temppeli

Palazzo Valentinin alapuolelta, melko syvältä maan alta löytyneet rauniot on kaivettu esiin niin, että niiden päälle on tehty lasinen lattia. Tämän päällä vierailuryhmät kulkevat läpi opastetun kierroksen. Kyseessä on mykkä opastus siinä mielessä, että opas osoittaa lähinnä, minne kulloinkin katsotaan ja mihin mennään.  Loppua onkin vaikea kuvata – se täytyy kokea. Äänet, valot, kuvat ja musiikki loihtivat maailman, jota missään museossa ei ole aikaisemmin koettu. Nauhalta tuleva kertoja ääni kuuluu Italian tunnetuimmalle tieteen popularisoijalle Piero Angelalle. 

Näyttelyä päivitetään jatkuvasti. Uusien kaivausten myötä myös uusi tieto saadaan yleisön ulottuville elämyksellisessä ja kiinnostavassa muodossa. Sen koettuaan ei oikeastaan voi olla kiinnostumatta historiasta.

Samalla museokierroksella kävellään myös Italian diktaattorin Benito Mussolin bunkkerin vierestä. Sisällä ei kuitenkaan käydä, mutta selväksi käy, että Mussolini ihaili antiikin Roomaa ja pyrki luomaan fasistisesta Italiasta uuden Rooman.

Yksi Mussolinin tähän liittyneistä projekteista oli Via dei Fori Imperiali, jonka Mussolini rakensi keskelle antiikin Roomaa uuden Italian paraatikaduksi Colosseumilta Piazza Venezialle. Samalla Rooman keisareiden rakennusten jäänteet jäivät suurilta osin paraatikadun alle.

Paraatikatua ei kuitenkaan ole siirretty ja foorumeiden kokonaisuutta on katukuvasta sellaisenaan vaikea hahmottaa edelleen (ilman selventävää karttaa), mutta Trajanuksen kauppahallien yhteydessä on uusi keisarifoorumeista ja niiden historiasta kertova näyttely. Palazzo Valentinin kaltaisen multimediaspektaakkeliin keisarifoorumeista kertova näyttely ei yllä, mutta toimettomana ei tarvitse sielläkään olla. 

Mykistävintä museossa ovat k rekonstruktiot antiikin foorumeista sekä ennen muuta rakennusten ja taideteosten mittasuhteita kuvaavat esillepanot. Esimerkiksi keisari Augustuksen patsaasta säilyneet pienet jäänteet mykistävät katsojan. Kun Augustuksen sormen niveltaite on kooltaan oman pään kokoinen, voi sen perusteella helposti kuvitella monumentaalisen muistomerkinkin.

Perusnäyttelyn lisäksi museossa on mahdollisuus kävellä Trajanuksen kauppahallien jäänteillä sekä itse forumilla, jossa on jälleen mahdollista vierailla. Kauppahallien tasanteilta puolestaan on varsin hyvät näkymät antiikin Rooman ydinpaikoille.

Kokonaisuutena Rian opastus keisarifoorumilla höystettynä modernilla museopedagogiikalla oli todella toimiva oppimiskokonaisuus. Rian asiantunteva johdatus alueen arkkitehtuuriin ja elämään nosti museoelämysten arvon moninkertaiseksi.

30.1

Kuudesta opiskelijoiden työstä kaksi oli käsitelty aikaisemmin viikolla. Nyt oli aika lopuille neljälle: Anrin San Sebastianon katakombi

Nikon Kapusiinimunkkien hautakammiot (luukirkko),Tapion roomalainen jalkapallokulttuuri  sekä Johanneksen Antonio Gramscin vankilavuodet. Viimeisimpään tutustuttiin Villa Lanten parvekkeelta, mistä näkyi Regina Coelin vankila, jossa Gramsci oli ollut vangittuna.

31.1.

Viimeisenä yhteisenä tapahtumana kokoonnuttiin Villa Lanten keittiöön pitsan ja muiden italialaisten herkkujen ääreen arvioimaan koettua, tehtyä ja nähtyä. Halukkailla oli myös mahdollisuus tutustua iltapäivällä pyhän Birgitan huoneisiin Piazza Farnesella.

Opiskelijoiden laatimat oppimiskokonaisuudet tulevat näille sivuille kevään 2015 aikana.

Missä olit, kun kuulit Iitin Hi24h-kurssista?

Minäkin olin siellä. Nimittäin 10.–11.4.2015 Iitissä, missä opiskeltiin historiaa historiallisen pitkän yhtäjaksoisen ajan (yleistä tapahtumasta sen isän kirjoittamana täältä). Vaikka tapahtuma ei ehkä ole niin mullistava, että ihmiset esittävät vuosikymmenten päästä toisilleen otsikon kysymyksen, uskon, että verrattuna niin sanottuihin tavallisiin historian oppitunteihin, tapahtumalla saavutettiin erilaisia oppimistuloksia.

Tässä kirjoituksessa tarkoitukseni on puntaroida omia kokemuksia kurssilta. Erityisesti ajatus on esitellä ja pohtia mikä tehtävissä aiheutti vaikeuksia opiskelijoille sekä puntaroida, miten ongelmat voisi tulevaisuudessa ylittää. Havainnot on tehty erityisesti Historian käyttö -tehtävän aikana. Ennen asiaan paneutumista on yhtäältä todettava, että kyseessä oleva tehtävä oli kokonaisuudessaan selkeästi haasteellisin kolmesta tehdystä. Uskoisin, että tehtävä ei olisi ihan yksinkertainen yliopisto-opiskelijoille ja ainakin minut se haastoi myös ohjaajana. Tätä taustaa vasten, iittiläiset opiskelijat suoriutuivat tehtävästä kiitettävästi, jopa erinomaisesti. Toisaalta on tuotava esiin se, että en ollut ensisijassa paikalla tekemässä havaintoja kurssista, vaan ohjaamassa oppimista. Näin ollen allekirjoitettu ei ole objektiivista dataa oppimisesta tai sen tuloksista, vaan henkilökohtaista tulkintaani oppimisen ongelmakohdista.

Historian käyttö -tehtävässä opiskelijat tutustuivat erilaisiin materiaaleihin, missä historiaa on käytetty ”keppihevosena” tietyn asian ajamisessa, esimerkiksi tuotteen myynnissä. Materiaalia tehtävään oli valikoitunut mainoksista, uutisten kautta historialliseen fiktioon. Tehtäviä, ja siksi myös käytettäviä taitoja, oli siis laidasta laitaan.

Ensinäkin suuri haaste opiskelijoille oli liittää materiaali sen oikeaan kontekstiin ja nähdä se osana kokonaisuutta, palvelemassa tiettyä tarkoitusta. Toisin sanoen opiskelijoiden oli hankalaa liittää materiaali siihen ympäristöön missä se on syntynyt tai missä se on luotu. Näin ollen opiskelijoille tuotti hankaluuksia luoda ymmärrystä siitä, mikä materiaalin luojan tarkoitus historian käytölle on (ollut), miten se kuvaa kohdettaan ja miksi se kuvaa sitä, siten miten se kuvaa.

Toiseksi ongelmia tuotti historian käytön kuvaaminen. Sain sen vaikutelman, että tämä oli vielä vaikeampaa kuin kontekstiin liittäminen. Kysymys tässä tapauksessa on nähdäkseni abstraktien asioiden muuttamisesta käsitettävään muotoon, eli periaatteessa käsitteellistämisestä. Varsinkin yksittäisten eri huomioiden liittäminen yhteen ja niistä raportointi, tuntui hankalalta, jopa mahdottomalta. Toisin sanoen, opiskelijoiden oli vaikea muodostaa havainnoista kattokäsitteitä, jotka liittäisivät yksittäiset huomiot yhteen ja nostaisivat keskustelun yleiselle tasolle, missä eri historian käytön keinot vertautuvat toisiinsa. Täytyy sanoa, että mikäli joku opiskelijoista olisi pystynyt tämänkaltaiseen analyysiin, olisin todella yllättynyt. Kuitenkin merkkejä siitä oli: esimerkiksi eräs opiskelijoista totesi, että raportin kirjoittaminen on vaikeaa, koska ei ole sanoja, joita voisi käyttää. Tulkitsin tämän tuskaiseksi huomioksi siitä, että periaatteessa tietää, mistä materiaalissa on kyse, mutta ei osaa sanallistaa ajatusta.

Ongelmia tuotti siis yhtäältä materiaalin kontekstointi, toisaalta materiaalin sisällön sanoiksi pukeminen. Vaikka jälkiviisaus on tylsää, niin on syytä pohtia, miten näihin haasteisiin saattaisi olla mahdollista vastata. Näin jälkikäteen ajateltuna koko tehtävähän kietoutuu kysymykseen: miltä sinusta tuntuu kun katsot tai luet materiaalia? Kysymys herättää itsereflektioon. Sen kautta on yhtäältä mahdollista tunnistaa ajatukset ja tunteet, mitä materiaali herättää itsessä sekä toisaalta sanallistaa/käsitteellistä nuo ajatukset ja tunteet, eli muuttaa ne käsitettäväksi ja käsiteltäväksi.

Näiden lisäksi reflektion avulla on mahdollista ymmärtää se, mitä materiaalin tekijä on historian käytöllä hakenut: mikä on viestin tarkoitus? Tekijän intentio voi olla historiallista siinä mielessä, että tulkinta muuttuu ajallisessa kontekstissa (eli ihmiset menneisyydessä ovat ymmärtäneet viestin tarkoituksen eritavoin kuin nykypäivän tulkitsija), ja siksi on syytä pohtia, miten viesti on kenties vastaanotettu siinä ajassa, jossa se on tehty; mitä se kertoo ajasta, missä materiaali on syntynyt?

Kysymysten kautta voi pohtia myös sitä, miksi menneisyys materiaalissa kuvataan sellaisena kuin se kuvataan? Näin reflektion avulla on mahdollista pohtia, miksi materiaali saa katsojan ajattelemaan tai tuntemaan siten, miten hän tuntee. Hienovaraisemmin sanottuna kysymys on siitä, että havainnoidaan miten ihmisten ajattelua historian avulla ohjaillaan (olipa kysymys sitten poliittisesta tai kaupallisesta ohjailusta). Tässä mielessä kyseisenlainen tehtävä opettaa kriittistä ajattelua. Se opettaa opiskelijat tunnistamaan materiaalin ja keinot, joilla heitä koetetaan ohjailla. Lopulta tehtävä opettaa kenties myös sen, miten ohjailuun on mahdollista vastata ja varautua. Melko hienoja taitoja oppia, eikö? Taidan tietää millä kysymyksellä aloitan, mikäli joskus pääsen vielä joskus kyseisenlaista tehtävää ”opettamaan”.

HISTORIA 24h-yökoulu Iitin lukiossa

>> LUE MYÖS: Mikko Hiljasen analyyttinen näkökulma HI24-kurssin sisällöstä

Taustaa

Ajatus historiayökoulusta syntyi katsellessani 6. joulukuuta 2014 Suomen itsenäisyyspäivän hyvin vahvasti kansalliseen historiaamme nojaavia ohjelmia ja uutisia niin television kuin internetin välityksellä. Mieleeni nousi ajatus siitä, miten lukiolaisille olisi hienoa päästä tarjoamaan keinoja opiskella historiaa hieman eri tavoin kuin normaaleilla oppitunneilla. Olin joskus kuullut yrittäjyyskasvatuksessa järjestettävistä 24h-leireistä, ja niinpä mieleeni juolahti että miksei myös historiassa voisi järjestää vastaavaa. Lukiomme rehtori näytti välittömästi vihreää valoa idealleni.


Toteutus

Historiayökoulu “HI24” järjestettiin 10.-11. huhtikuuta 2015 Iitin lukiolla. 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoita ilmoittautui mukaan yhteensä 52, mikä oli paljon enemmän kuin mitä alunperin olisin uskonut. Itseni lisäksi Iitin lukiolta oli mukana uskonnon, filosofian ja psykologian opettaja Lasse Alinen, jonka kanssa olin touhunnut jo kuluneen talven aikana historian, filosofian ja uskonnon integroitua kurssia ja sitä kautta meillä oli hyviä kokemuksia yhteistyöstä sekä uusista työtavoista, kuten pelillistämisestä.

HI24-kurssi jakaantui käytännössä kolmeen osaan: historian tutkimiseen, historian käyttöön ja pelillistämiseen.

Historian tutkimisen aloitti yliopistoaikojen opiskelukaverini ja tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston historian laitoksen tohtorikoulutettava Mikko Hiljanen (taustakoulutukseltaan myös historian ja yhteiskuntaopin aineenopettaja), joka piti opiskelijoille noin 45 minuutin luennon historian tutkimisen perusperiaatteista.

Mikon pohjustuksen kautta opiskelijat aloittivat oman tutkimuksensa. Tutkimuskohteena olivat opiskelijoiden ennakkotehtävänä mukaan tuomat omalle perheelle tai suvulle kuuluneet vanhat esineet. Esineitä oli muun muassa tyypillisistä 1900-luvun alkupuoliskon käyttöesineistä vanhoihin kolikoihin ja sanomalehtiin sekä erilaisiin asiakirjoihin ja kirjeisiin. Opiskelijoiden tehtävänä oli kolmen hengen ryhmissä analysoida esineiden kontekstia ja pohtia niiden merkitystä lähdekritiikkiä unohtamatta. Ajatukset kirjattiin yhteiseen raporttiin, joka sitten julkaistiin HI24-kurssille erikseen luodussa blogissa (http://iittihi24.blogspot.fi/). Lopuksi ryhmät vielä julkaisivat blogiraporttinsa Twitterissä hashtagilla #iittihi24.

Seuraavassa historian käyttö -osiossa opiskelijoiden tuli 3-4 hengen ryhmissä selvitellä heille valmiiksi annettuja historian käyttöön liittyviä materiaaleja. Materiaaleina toimivat muun muassa erilaiset mainokset, populaarikulttuurin luomukset sekä tietenkin erilaiset poliittiset kannanotot, missä kaikissa oli selkeästi mukana historian rooli asian viemiseksi eteenpäin. Näiden aineistojen perusteella opiskelijoiden tuli jälleen kerran kirjoittaa raporttia miten historiaa käytetään apuvälineenä ja millainen arvo historialle tämän kautta muodostuu. Raportit julkaistiin jälleen kerran blogissa ja Twitterissä. Tähän osioon olisi alunperin kuulunut skype-luento Yhdysvalloista, tähänkin blogiryhmään kuuluvalta Jyväskylän yliopiston Venäjän historian dosentilta Simo Mikkoselta, joka on paraikaa Kaliforniassa Berkeleyn yliopistossa Fulbright-stipendiaattina. Simon oli tarkoitus kertoa yhdysvaltalaisesta tyylistä opettaa, tutkia ja käyttää historiaa ja täten luoda pohjustusta amerikkalaisesta näkökulmasta historian käyttö -tehtävälle. Valitettavasti aikatauluongelmien vuoksi tämä osio jäi pitämättä.

Pelillistämis-osiossa opiskelijoiden tuli lähteä luomaan peli sodasta. Sota oli vapaavalintainen, samoin pelin mekaniikka (lautapeli/korttipeli). Valitsin aiheeksi sodan, koska sota on jo kilpailua itsessään ja se kattaa niin paljon erilaisia teemoja, että ainakaan tällaisen temaattisen rajauksen kautta ei kenellekään tulisi ongelmia aiheen valinnassa. Pelinteon apuna opiskelijat käyttivät Kevin Werbachin kuusivaiheista pelillistämisportaikkoa. Tämä osio jätettiin suosiolla viimeiseksi, koska se ajan osalta sattui keskellä yötä ja sen myötä opiskelijoiden paras terä oli jo ehkä väsymyksen peitossa. Niinpä pelin rakentelun kaltainen luova tehtävä sopi tähän väliin erinomaisesti.

Pelillistämisen jälkeen (jatkui vielä osan ryhmistä osalta aamulla) opiskelijoiden oli mahdollista mennä nukkumaan tai katsoa historiallisia elokuvia tai pelata historiallisia lautapelejä, joita olin tuonut mukanani. Loppuyö menikin leppoisissa merkeissä näiden vaihtoehtojen parissa.

Oma sekä kollegoitteni Lassen ja Mikon rooli oli toimia ohjaajina opiskelijoille. Perinteisen opettajan rooli jäi siis taka-alalle. Kiersimme ryhmiä läpi ja annoimme apua sitä tarvitseville. Erityisen kiinnostavaa oli tässä ohessa nähdä ja tutkia itsekin opiskelijoiden mukanaan tuomia esineitä.


Mitä ajatuksia jäi?

Opiskelijoiden ajatukset aivan kurssin lopussa lauantai-aamuna olivat hyvin positiiviset. He olivat tykänneet tehtävistä, myös niistä jotka olivat olleet haastavia (vaikka joidenkin tehtävien haastavuutta myös “kauhisteltiin”) ja myös siitä että he pääsivät monipuolisemmin työskentelemään yli luokka- ja ryhmärajojen. Myös ajankäyttöä kehuttiin sen osalta, ettei kiirettä ollut tullut. Joidenkin ryhmien osalta tekemistä olisi saanut olla enemmänkin, mutta näin suuren porukan osalta oli mahdotonta etukäteen ennustaa miten eri osiot toimivat.

Opiskelijat olivat myös saaneet uutta näkökulmaa historiaan ennakkotehtävän (vanhan esineen etsintä) muodossa. Osa oli käyttänyt paljonkin aikaa esineiden etsimiseen, he kysyivät edeltävinä viikkoina useaankin otteeseen minulta millainen esineen kannattaisi olla ja ehdottivat useitakin vaihtoehtoja. Kuten Mikko toi myös esille, näin he varmasti olivat tutustuneet oman perheensä menneisyyteen ja sitä kautta ymmärtäneet laajemmin millä kaikella on niin sanotusti “historiaa” ja minkä kaiken kautta historiaa voidaankaan tutkia.

Omasta näkökulmastani kurssi oli erittäin onnistunut. Minua ilahdutti nähdä opiskelijoiden erittäin positiivinen perusvire läpi yön. Pedagogisesti ajatellen osiot olivat suhteellisen onnistuneet: tehtävät olivat sen verran erilaisia toisiinsa nähden. Esineiden käyttö toi opiskelijoille henkilökohtaisempaa näkökulmaa, koska esineet oli pääosin löydetty oman perheen tai sukulaisten “kätköistä”. Historian käyttö toi mukaan ajankohtaisteemaa ja pohdintaa historian yleisestä merkityksestä eivätkä tehtävänannot mielestäni sitten kuitenkaan olleet liian haastavia. Samalla opiskelijat oppivat historiantutkimuksen perustaitoja ja saivat ajateltavaa eri näkökulmista. Pelillistäminen oli puolestaan luova osio, kuten jo edellä totesin.

Mikko sanoi mielestäni myös oivallisesti, että ei olisi voinut uskoa itseään samanlaiseen prosessiin omana lukio-aikanaan. Opiskelijat osasivat pääsääntöisesti toimia analyyttisesti ja pohtia erilaisia abstrakteja asioita, kuten historian merkitystä ja sen (käyttö)arvoa. Allekirjoitan Mikon kommentin täysin.


Mitä kehittäisin?

Alunperin ajattelin, että jos kurssille osallistuu edes 10 opiskelijaa, sen voisi toteuttaa. Näin ollen lopulliset 52 osallistujaa olivat erittäin suuri ja positiivinen yllätys. Suuri osallistujamäärä kuitenkin asetti joitakin rajoituksia erilaiselle tekemiselle, ja niinpä esimerkiksi alkuperäinen ajatus Iitin kotiseutumuseolla käymisestä sai jäädä.

Kurssin portfoliona toimi HI24-blogi (osoite edellä), johon kaikki raportit niin esineiden, historian käytön kuin pelien osalta koottiin. Jatkossa voisi ottaa vielä kootummin ja yhteisöllisemmin eri tehtäväosioiden tuloksia yhteen ja sitä kautta vielä syventää oppimista.

Lisäisin myös jatkossa vieraiden määrää - joko paikan päällä tai virtuaalisesti. Nämä ovat kuitenkin sellaisia, joita ei niin usein pääse käyttämään kuin haluaisi ja ne ovat oman kokemukseni valossa olleet aina opiskelijoista kiinnostavia. Lisäksi paikan päällä mukana olleena asiantuntijana Mikko oli myös tärkeä osa kierrellessään ryhmiä läpi ja tuoden ajatuksia opiskelijoille. Mielestäni oli erittäin hedelmällistä pohtia asioita kaikessa rauhassa ääneen ryhmien kanssa ja vaikka ryhmät eivät aina onnistuneet kiteyttämään parhaita ajatuksia tai pohdintoja itse raporttiin, uskon ja tiedän että myös pelkistä näistä keskusteluista oli hyötyä heidän ajatustensa rakentumisessa esimerkiksi historian käytön tai lähdekritiikin osalta.

Lisäys:
Mukana olleen ystäväni ja kollegani Mikko Hiljasen lisäksi iso kiitos myös muulle tämän blogin vakiokaartille Simo Mikkoselle, Anna Veijolalle sekä  Matti Rautiaiselle hyvistä ideoista, kommenteista ja materiaalista. Lisäksi erityiskiitos Iitin lukion uskonnon, filosofian ja psykologian opettajalle Lasse Aliselle mukanaolosta ja suunnitteluavusta.