Historian kenttäkurssi Pietarissa IV: SUOMALAISUUS

Mika Vehmas, Jussipekka Luukkonen, Kimmo Laine ja Elias Peltonen

Suomalaista Pietaria etsimässä

Leninin patsas Suomen asemalla.
Asema sijaitsee alueella, jossa asui
ennen paljon Pietarin suomalaisia.

Ryhmämme sai tehtäväkseen tutkia Pietarin suomalaisuutta ja siihen liittyviä tulkintoja. Käytännössä käsitimme tämän tutustumisena erityisesti Pietarin suomalaisuuden historiaan.

Mistä sitten lähteä etsimään nykypäivän suomalaista Pietaria - ja onko sitä edes olemassa? Nykyisin suomalaista Pietaria on vaikea löytää kaupungista, jonka tärkeimmät nähtävyydet ovat Eremitaasi, Pietarhovi sekä lukuisat kirkot. Näissä suomalaisuutta emme kohdanneet. Liioin pääkatu Nevski Prospektilla suomalaisuutta ei näy. On sinällään kummallista, ettei suomalaisuus näy Pietarissa, vaikka välimatka Suomen rajalta on vain muutama sata kilometriä. Tallinnassa ja Tukholmassa suomalaisten määrä ja matkailu on merkittävää, mutta väkiluvultaan Euroopan neljänneksi suurimpaan kaupunkiin Pietariin matkustetaan huomattavasti vähemmän. Toisaalta sinne pääsee nykyisin kätevämmin kuin aikoihin. Suora Allegro-junayhteys Kouvolasta mahdollisti meillekin vain kahden ja puolen tunnin junamatkan. 

Suomi-talo ja Pyhän Marian kirkko, jotka sijaitsevat
paraatipaikalla Pietarin keskustassa. Suomi-talossa toimii
mm. suomalainen koulu ja Suomen Pietari-instituutti.

Huolimatta siitä, että suomalaisten määrä ja sitä kautta näkyvyys Pietarissa romahtivat Venäjän vallankumouksen myötä, oli mielenkiintoista huomata suomalaisuuden olevan edelleen läsnä. Suomalainen seurakunta Pyhän Marian kirkon yhteydessä, sekä Suomi-talossa toimiva Suomen Pietarin instituutti ovat selvimpiä esimerkkejä tästä. Matkallamme pääsimme todellisen suomalaisen Pietarin jäljille jo heti toisena päivänä kun vierailimme edellä mainitussa “Suomi-korttelissa”. Suomalaista Pietaria ei siis tarvinnut kuitenkaan kauaa etsiä. Lisäksi on huomioitava, että koska ryhmämme oli tutustunut nimenomaan kaupungin rikkaaseen suomalaismenneisyyteen, ehkä odotukset suomalaisuuteen törmäämisestä olivat tavanomaista korkeammalla.

Saimme myös kuulla Pietarissa asuvilta ja työskenteleviltä suomalaisilta, että suomalaisilla on edelleen kaupungissa hyvä maine. Tämän voisi ehkä ajatella juontavan juurensa suuren suomalaisvähemmistön ajoilta. Jotain hyvistä suhteista kertonee sekin, että yliopistomme tekee yhteistyötä pietarilaisen eliittiyliopiston Higher School of Economicsin kanssa. Lisäksi opettajaopiskelijat vierailivat Pietarin suomalaisessa koulussa, sekä opettamassa venäläisessä Koulu 204:ssä, jossa suomi on toinen opetettavista vieraista kielistä. 

Vallankumouksen 1917 jälkeen
kaupungissa asui runsaasti
suomalaisia kommunisteja. Ohessa
Eino Rahjan hauta.

Teimme matkamme aikana myös päivän retken Viipuriin. Kaupungin monet suomalaisvaikutteet ovat jo ennestään hyvin tuttuja, mutta ehkäpä erityisen hyvin jäi mieleen Viipurin kaupunginkirjasto, jonka kunnostus valmistui vuonna 2013. Kirjasto oli kieltämättä oikein hieno ja kunnostustyö on näköjään saanut myös useita palkintoja, mm. eurooppalaisen kulttuuriperinnön Europa Nostra -palkinnon vuonna 2015. Meille ei siis aivan turhaan järjestetty kirjaston hyvinkin kokonaisvaltaista esittelyä. Alun perin Alvar Aallon suunnittelema rakennus toi myös vahvasti mieleen yliopistomme päärakennuksen Jyväskylässä. 

Lopuksi voitaneen todeta, että suomalainen Pietari ei ole tänä päivänä läsnä kaikkialla eikä niin vahvasti kuin vielä sata vuotta sitten. Tutustumalla Pyhän Marian kirkkoon ja sen yhteydessä toimiviin suomalaisinstansseihin oli kuitenkin mahdollista hahmottaa paremmin suomalaisten merkitystä kaupungille. Samalla oli huomioitavissa, että Pietarin suomalaiset ovat nykyäänkin aktiivista väkeä ja että heidän maineensa on säilynyt hyvänä.

Historian kenttäkurssi Pietarissa III - PIETARHOVI

Katariina Saarinen, Annina Pihlajamäki, Joona Lehto ja Jan-Peter Gustafsson

Pietarhovi

Pietarhovin sisäänkäynti

Pietarin matkamme viidentenä päivänä pääsimme tutustumaan Pietarhoviin, kuninkaallisten hulppeaan kesäasuntoon, johon ryhmämme oli tutustunut jo etukäteen sen historian ja siitä tehtyjen tulkintojen kautta.

Berlitzin Pietari-matkaoppaan mukaan Pietarhovin vierailija kokee rakennusten ja puistojen henkeäsalpaavan kauneuden ja restauroijien hämmästyttävän kädenjäljen. Käytyämme paikan päällä voi todeta, että kuvaus ei ole lainkaan liioittelua. Pietarhovista löytyi joukko toinen toistaan upeampia saleja, jotka toden totta lähes salpasivat hengen upeilla yksityiskohdillaan. Pietarhovissa pientä ahdistuneisuuta aiheutti kovin pienet huoneet, joihin härmäläinen heinäsirkkaparvi ahtautui kahdessa osassa, mutta siltikin saimme aikaan hälyttimien laukeamisen, kun jonkun takapuoli osui naruihin, jotka suojasivat arvokkaita hovin esineitä. Ainoat huonot puolet Pietarhovin vierailussa olivat ne seikat, että upeaksi kuvattu puisto ja suihkulähteet eivät maaliskuun harmaudessa (toisaalta Pietarhovin rakennus korostui näissä sääolosuhteissa kirkkaana kaiken harmaan ja ankean miljöön keskeltä) päässeet oikeuksiinsa sekä se, että vapaa kiertäminen Pietarhovissa oli täysi mahdottomuus: “It should be you follow me, not the other way around!”, sanoi oppaamme venäläisesti korostaen ja pieni närkästys äänessään.Kuten jotkut ryhmäläisistämme totesivat, oli oikeastaan hyvä, että Pietarhovissa ei sisällä saanut ottaa kuvia. Näin ei vahingossakaan keskittynyt kännykkään tai kuvien ottamiseen, vaan pystyi käyttämään kaiken ajan yksityiskohtien ihailemiseen.

Pietarhoviin, kuten muihinkin käyntikohteisiin, tutustuminen oli helpompaa ja antoisampaa, kun niistä oli lukenut etukäteen. Vierailut olivat kiinnostavampia ja erilaisiin yksityiskohtiin osasi kiinnittää paremmin huomiota, kun paikkojen historia oli jo jonkin verran tuttua. Paikan päällä historia oli suorastaan käsin kosketeltavissa. Pietarhovin historiaan tutustumisessa auttoivat myös mainiot matkaoppaamme. Heidän avullaan vierailijan oli mahdollista kuvitella kuninkaallisten todellista elämää heidän kesäasunnollaan. Pietarhovi sisälsikin paljon hienoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia, joihin asiaan perehtymättömänä ei tulisi ehkä kiinnitettyä huomiota. Mieleemme jäivät esimerkiksi oikoreitit tyttö- ja poikaystävien huoneisiin, sekä lukemattomat määrät muotokuvia eri ihmisistä.

Pietarhovin upea puisto ja suihkulähteet
eivät valitettavasti näin alkukeväästä
päässet oikeuksiinsa.

Tulkinnat

Kun etukäteen tutustuimme Pietarhovista tehtyihin tulkintoihin, huomiomme kiinnittyi kuninkaallisen ajan korostamiseen. Toisaalta myös Pietarhovin tuhosta toisen maailmansodan aikaan oli paljon mainintoja erilaisissa lähteissä, erityisesti neuvostoajalta peräisin olevissa matkaoppaissa, joissa tuhoja ja sodan jälkeistä restaurointia kuvailtiin hyvin monipuolisesti. Hovissa vieraillessamme pystyimme palaamaan ajatuksissamme tsaarien aikaan, mutta toisaalta hovin esittelyssä heijastuivat Neuvostoliiton aikana tehdyt valtaisat palatsin korjaustyöt. Entisöinnit ja korjaukset pystyi usein selkeästi erottamaan, mikä saattaa joitain autenttisuuden metsästäjiä ahdistaa, mutta toisaalta ne juuri kertovat parhaiten siitä, miten ison ja haastavan työn entisöijät ovat tehneet. Oppaamme kertoikin, että monet hovin arvokkaimmat esineet olivat pelastuneet, kun ne oli sodan ajaksi viety turvaan Siperiaan. Pietarhovin historiassa yhdistyvätkin sekä tsaarien ajan loisto, että nousu toisen maailmansodan tuhoista massiivisen jälleenrakennuksen myötä.

Kaiken kaikkiaan Pietarin matka oli unohtumaton kokemus. Pietarissa kaupunkina olisi varmasti riittänyt nähtävää vielä toisellekin viikolle, mutta matkamme jälkeen pystyimme varmasti kaikki toteamaan, että näimme ja koimme viikkomme aikana Pietarissa enemmän kuin monet useamman vierailun aikana yhteensä. Vierailut yliopistolla ja kanssakäyminen ”tavallisten” pietarilaisten kanssa antoivat myös tietoa muustakin kuin normaalille turistille näyttäytyvästä Pietarista ja Venäjästä ylipäätään. Voimmekin suositella vastaavia matkoja tai esimerkiksi vaihtoa Pietarissa, jos haluat päästä syvempään käsitykseen venäläisestä ja pietarilaisesta kulttuurista. Pietari on myös nykyiseltä hintatasoltaan hyvin opiskelijaystävällinen. Ruoka, juoma, liikkuminen julkisilla ja museoiden pääsymaksut ovat kaikki halpoja (joihinkin museoihin pääsi jopa ilmaiseksi opiskelijakorttia vilauttamalla). Myös baareja ja klubeja löytyy, joissa voi huurteisen tuopin (tai vodka paukun) avulla huuhtoa kadulta kertyneet pölyt pois kurkusta ja rentoutua pitkien kävelyiden ja metrolla ajon jälkeen.

Historian kenttäkurssi Pietarissa I - SMOLNA

Elli Laine, Merilla Kivineva ja Tuija Kauhanen

Smolnan instituutti: Tyttökoulusta vallankumouksen keskukseksi

Smolnan rakennuksen edessä
komeilee Leninin patsas.
Smolnaa on kuvattu
vallankumouksen hermokeskukseksi.

Viikon mittaisella reissullamme Pietariin maaliskuussa 2016 ehdimme vierailla mitä moninaisimmissa kohteissa, aina museoista luostareihin. Kolmihenkisen ryhmämme tehtäväksi tuli kartoittaa yhden vierailukohteen, Smolnan instituutin, historiaa ja siihen liittyviä erilaisia tulkintoja. Ennestään Pietarin nähtävyyksistä meille olivat tuttuja lähinnä Eremitaasin ja Pietarhovin kaltaiset turistikohteet, kun Smolna taas oli jäänyt meille tuntemattomammaksi.

Ainutlaatuinen naissivistyksen edistäjä

Smolnan instituutin historia ulottuu aina 1700-luvulle asti, jolloin Venäjän hallitsijana toimi Katariina Suuri. Hän ihannoi eurooppalaista valistusajattelua ja halusi sen mukaisesti edistää naisten sivistyneisyyttä ja koulutusta maassaan. Vuonna 1764 perustettu Smolnan instituutti oli sisäoppilaitos, joka tarjosi korkeakulttuurista koulutusta venäläisten aatelisperheiden tyttärille. Oppiaineiden kirjoon kuului muun muassa eurooppalaisia kieliä, musiikkia ja tanssia.

Herttoniemen kartanon nettisivuilla Smolna on liitetty osaksi kartanon viimeisen emännän Helene Bergbomin historiaa. Smolnan tytöt -osiosta löytyy mielenkiintoista tietoa koulun oloista ja koulun suomalaisista oppilaista: http://hertonasgard.fi/suomi/esittely/henkilot/.Sivusto korostaa koulun korkeaa kulttuurista ilmapiiriä ja suomalaisten oppilaiden osuutta koulussa. Suomalaisten oppilaiden mainitaan olleen erityisen kunnianhimoisia ja venäläisiä luokkatovereitaan hiljaisempia. Tekstistä löytyy myös erityismaininta kolmesta luokkansa parhaana palkitusta suomalaisesta oppilaasta!

Myös varsinaisessa tutkimuskirjallisuudessa Smolna nousee esille juuri sivistyksellisen merkityksensä ansiosta. Esimerkiksi Pekka Pesosen teos Venäjän kulttuurihistoria vuodelta 1998 korostaa Katariina Suuren yleviä tavoitteita koulua perustettaessa ja hänen uskonsa tiedon, sivistyksen ja koulutuksen mahtiin kerrotaan olleen vankkumaton. Nicholas V. Riasanovsky sanoo  A History of Russia -teoksessaan Smolnan olleen yksi kuuluisimmista tyttökouluista koko Venäjän imperiumin historiassa. Myös  Alpo Juntunen ylistää instituuttia teoksessa Venäjän historia, jossa hän kertoo Smolnan olleen ainutlaatuinen tyttökoulu koko silloisessa maailmassa. Vastaavanlaisia “tyttöopistoja” perustettiin kyllä myöhemmin lisääkin, mutta Smolnan hän sanoo olleen Venäjän naissivistyksen johtava oppilaitos aina vallankumoukseen asti.

Smolna lokakuun vallankumouksen hermokeskuksena

Tyttökoulu lakkasi toimimasta Smolnassa vuonna 1917, jolloin Lenin ryhtyi johtamaan sieltä käsin lokakuun vallankumousta. Smolnalla oli iso rooli vallankumouksessa. Sitä on kuvattu vallankumouksen hermokeskukseksi ja rakennusta on pidetty vallankumouksen onnistumisen kannalta elintärkeänä. Rakennus muuttui vallankumouksen myötä tärkeäksi poliittisen vallan keskukseksi.

Kiinnostuneille voimme suositella esimerkiksi yhdysvaltalaisen toimittajapariskunnan kuvauksia Smolnasta ja Venäjältä yleensä vallankumouksen aikana. Kriittisistä hetkistä kertovat John Reedin Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa sekä Louise Bryantin Six Red Months in Russia. Nopeamman katsauksen antaa osittain Bryantin teokseen pohjaava blogiteksti The October Revolution and the Smolny Institution (http://blogs.lt.vt.edu/joeconnorwilly/2013/09/14/the-october-revolution-and-the-smolny-institution/).

Turvatoimia ja käsinkosketeltavaa historiaa

Koska olimme perehtyneet Smolnaan runsaasti jo ennen matkaamme, odotimme siellä vierailua suurella mielenkiinnolla. Smolna ei ole perinteinen turistikohde, mikä teki vierailusta meille entistä merkittävämmän. Heti alussa passimme ja viisumimme tarkastettiin ja laukkumme läpivalaistiin. Vierailun ajan mukanamme kulki vartija, joka piti huolen, ettemme harhaile pois ryhmästä tai ota valokuvia paikoissa, joissa se ei ole sallittua. Nykyisin osa rakennuksesta on museoitu ja osassa toimii Pietarin kaupunginhallitus, minkä vuoksi valokuvaamista ja kiertelyä oli rajoitettu yksityisyyden ja työrauhan nimissä.

Pääsimme kurkistamaan Leninin työhuoneeseen,
joka on yksi Smolnan museoiduista osista.

Oli jännittävää kiertää rakennuksessa, josta oli lukenut ja katsellut kuvia. Historia tuli lähelle ja käsinkosketeltavaksi puikkelehtiessamme portaikoissa, pitkillä käytävillä ja vieraillessamme museoiduissa osissa. Vaikka Smolnan merkitys oli tullut jo aiemmin selväksi, vasta nyt pääsimme siihen todella kiinni. Pidettiinkö tässä salissa tytöille tanssituntia? Kiirehdittiinkö tällä käytävällä seuraavalle oppitunnille? Näillä penkeilläkö väsyneet sotilaat lepäsivät? Keskeyttikö Lenin välillä työnsä pöydän ääressä katsoakseen ulos tästä ikkunasta? Seisoiko tässä oviaukossa vartija, joka valvoi vallankumouksen aikaan rakennukseen pyrkijöitä?

Suomi näkyi yllättävänkin suuresti Smolnassa. Leninin työhuoneessa näimme alkuperäisen dokumentin ja muistolaatan, joissa Suomen itsenäisyys tunnustettiin. Itsenäisyys oli kaiverrettu myös valtaviin kivilaattoihin kirjoitettuun perustuslakiin.

Emme tiedä, oliko Smolnan vierailu muille yhtä vaikuttava kokemus kuin meille. Se syvensi edeltävää tietämystämme ja toi uusia näkökulmia. Aiemmin luettu akateeminen teksti, lehtijutut ja aikalaiskuvaukset saivat suuremman merkityksen, kun pääsimme oikeasti käymään konkreettisissa paikoissa. Samalla huomasimme, että Smolnalla on suuri merkitys myös venäläisille. Museoiduissa osissa oli tavaroita niin tyttökoulun kuin vallankumouksenkin ajoilta. Esimerkiksi Leninin työhuone ja makuuhuone oli museoitu ja jätetty ennalleen. Ihailimme samoja tapetteja, kuin Lenin aikanaan.

Smolnaan liittyy myös romantisoituja kertomuksia ja se mielletään osaksi vallankumouksen suurta tarinaa. Osittain kertomukset ovat myös liioiteltuja, kuten meille esitelty dramaattinen maalaus Talvipalatsin valtaamisesta. Maalaus esitettiin meille totuudenmukaisena kuvauksena, vaikka tosiasiassa kyseessä oli huomattavasti pienempi ja rauhallisempi tapahtuma, jossa ei suinkaan ollut mukana bolsevikkien johtohenkilöitä.

Monipuolisia oppimiskokemuksia

Kokonaisuutena Venäjän poliittisen historian kurssimme ja matka Pietariin oli mahtava elämys. Matkustaminen uusiin paikkoihin ja kaupunkeihin on jo sinällään mukavaa, mutta oppimiskokemuksena kurssi oli todella monipuolinen. Kohteisiin tutustumisen ja kirjallisten töiden lisäksi kurssi sisälsi luentoja paikallisella yliopistolla ja keskustelutehtäviä venäläisten oppilaiden kanssa. Työtavat kurssilla olivat siis monipuolisia ja kurssi tuotti monenlaisia oppimiskokemuksia.

Ilman Smolnassa paikan päällä vierailua oppimistehtävämme olisi jäänyt vain lähteiden etsimisen ja tulkitsemisen tasolle, ilman omaa kokemuksellista ulottuvuutta. Koemme tämän ulottuvuuden tarjonneen merkittävästi lisää sisältöä oppimiskokemukseemme, tuoden Smolnan lähemmäksi ja tehden siitä meille henkilökohtaisesti merkittävämmän historiallisen kohteen. Smolnassa vierailu ja sen historiallisen tunnelman kokeminen oli kaiken taustatyön jälkeen jo itsessään palkitsevaa.

 
Voimme lämpimästi suositella vastaavia kursseja kaikille historian opiskelijoille! Ja mikäli Pietari kiinnostaa, kannattaa hakea vaihtoon Higher School of Economicsiin, joka otti meidät sydämellisesti vieraikseen.

Historia oli Smolnassa käsinkosketeltavaa. Tätä kuvaa voi verrata esimerkiksi Russia Beyond the Headlinesin kuva-artikkelin kuviin, joissa näkyy sama suuri sali ja täysin samat kattokruunut.
http://rbth.com/multimedia/pictures/2014/06/06/smolniy_institute_girls_power_versus_communist_power_37221