Elli Laine, Merilla Kivineva ja Tuija Kauhanen
Smolnan
instituutti: Tyttökoulusta vallankumouksen keskukseksi
 |
Smolnan rakennuksen edessä
komeilee Leninin patsas. Smolnaa on kuvattu vallankumouksen hermokeskukseksi.
|
Viikon mittaisella reissullamme Pietariin maaliskuussa 2016 ehdimme vierailla
mitä moninaisimmissa kohteissa, aina museoista luostareihin. Kolmihenkisen
ryhmämme tehtäväksi tuli kartoittaa yhden vierailukohteen, Smolnan instituutin,
historiaa ja siihen liittyviä erilaisia tulkintoja. Ennestään Pietarin
nähtävyyksistä meille olivat tuttuja lähinnä Eremitaasin ja Pietarhovin
kaltaiset turistikohteet, kun Smolna taas oli jäänyt meille tuntemattomammaksi.
Ainutlaatuinen naissivistyksen edistäjä
Smolnan instituutin historia ulottuu aina 1700-luvulle asti, jolloin Venäjän
hallitsijana toimi Katariina Suuri. Hän ihannoi eurooppalaista
valistusajattelua ja halusi sen mukaisesti edistää naisten sivistyneisyyttä ja
koulutusta maassaan. Vuonna 1764 perustettu Smolnan instituutti oli
sisäoppilaitos, joka tarjosi korkeakulttuurista koulutusta venäläisten
aatelisperheiden tyttärille. Oppiaineiden kirjoon kuului muun muassa eurooppalaisia
kieliä, musiikkia ja tanssia.
Herttoniemen kartanon nettisivuilla Smolna on liitetty osaksi kartanon
viimeisen emännän Helene Bergbomin historiaa. Smolnan tytöt -osiosta löytyy
mielenkiintoista tietoa koulun oloista ja koulun suomalaisista oppilaista: http://hertonasgard.fi/suomi/esittely/henkilot/.Sivusto korostaa koulun korkeaa kulttuurista ilmapiiriä ja
suomalaisten oppilaiden osuutta koulussa. Suomalaisten oppilaiden mainitaan olleen
erityisen kunnianhimoisia ja venäläisiä luokkatovereitaan hiljaisempia.
Tekstistä löytyy myös erityismaininta kolmesta luokkansa parhaana palkitusta
suomalaisesta oppilaasta!
Myös varsinaisessa tutkimuskirjallisuudessa Smolna nousee esille juuri sivistyksellisen
merkityksensä ansiosta. Esimerkiksi Pekka Pesosen teos Venäjän kulttuurihistoria vuodelta 1998 korostaa Katariina Suuren
yleviä tavoitteita koulua perustettaessa ja hänen uskonsa tiedon, sivistyksen
ja koulutuksen mahtiin kerrotaan olleen vankkumaton. Nicholas V. Riasanovsky
sanoo A History of Russia -teoksessaan
Smolnan olleen yksi kuuluisimmista tyttökouluista koko Venäjän imperiumin
historiassa. Myös Alpo Juntunen ylistää instituuttia teoksessa Venäjän historia, jossa hän kertoo
Smolnan olleen ainutlaatuinen tyttökoulu koko silloisessa maailmassa.
Vastaavanlaisia “tyttöopistoja” perustettiin kyllä myöhemmin lisääkin, mutta
Smolnan hän sanoo olleen Venäjän naissivistyksen johtava oppilaitos aina
vallankumoukseen asti.
Smolna lokakuun vallankumouksen hermokeskuksena
Tyttökoulu lakkasi toimimasta Smolnassa vuonna
1917, jolloin Lenin ryhtyi johtamaan sieltä käsin lokakuun vallankumousta.
Smolnalla oli iso rooli vallankumouksessa. Sitä on kuvattu vallankumouksen
hermokeskukseksi ja rakennusta on pidetty vallankumouksen onnistumisen kannalta
elintärkeänä. Rakennus muuttui vallankumouksen myötä tärkeäksi poliittisen
vallan keskukseksi.
Kiinnostuneille voimme suositella esimerkiksi
yhdysvaltalaisen toimittajapariskunnan kuvauksia Smolnasta ja Venäjältä yleensä
vallankumouksen aikana. Kriittisistä hetkistä kertovat John Reedin Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa
sekä Louise Bryantin Six Red Months
in Russia. Nopeamman katsauksen antaa osittain Bryantin teokseen pohjaava
blogiteksti The October Revolution and
the Smolny Institution (http://blogs.lt.vt.edu/joeconnorwilly/2013/09/14/the-october-revolution-and-the-smolny-institution/).
Turvatoimia ja käsinkosketeltavaa historiaa
Koska olimme perehtyneet Smolnaan runsaasti jo ennen matkaamme, odotimme siellä
vierailua suurella mielenkiinnolla. Smolna ei ole perinteinen turistikohde,
mikä teki vierailusta meille entistä merkittävämmän. Heti alussa passimme ja
viisumimme tarkastettiin ja laukkumme läpivalaistiin. Vierailun ajan mukanamme
kulki vartija, joka piti huolen, ettemme harhaile pois ryhmästä tai ota
valokuvia paikoissa, joissa se ei ole sallittua. Nykyisin osa rakennuksesta on
museoitu ja osassa toimii Pietarin kaupunginhallitus, minkä vuoksi
valokuvaamista ja kiertelyä oli rajoitettu yksityisyyden ja työrauhan nimissä.
 |
Pääsimme kurkistamaan Leninin työhuoneeseen, joka on yksi Smolnan museoiduista osista. |
Oli jännittävää kiertää rakennuksessa, josta
oli lukenut ja katsellut kuvia. Historia tuli lähelle ja käsinkosketeltavaksi
puikkelehtiessamme portaikoissa, pitkillä käytävillä ja vieraillessamme
museoiduissa osissa. Vaikka Smolnan merkitys oli tullut jo aiemmin selväksi,
vasta nyt pääsimme siihen todella kiinni. Pidettiinkö tässä salissa tytöille
tanssituntia? Kiirehdittiinkö tällä käytävällä seuraavalle oppitunnille? Näillä
penkeilläkö väsyneet sotilaat lepäsivät? Keskeyttikö Lenin välillä työnsä
pöydän ääressä katsoakseen ulos tästä ikkunasta? Seisoiko tässä oviaukossa
vartija, joka valvoi vallankumouksen aikaan rakennukseen pyrkijöitä?
Suomi näkyi yllättävänkin suuresti Smolnassa.
Leninin työhuoneessa näimme alkuperäisen dokumentin ja muistolaatan, joissa
Suomen itsenäisyys tunnustettiin. Itsenäisyys oli kaiverrettu myös valtaviin
kivilaattoihin kirjoitettuun perustuslakiin.
Emme tiedä, oliko Smolnan vierailu muille yhtä
vaikuttava kokemus kuin meille. Se syvensi edeltävää tietämystämme ja toi uusia
näkökulmia. Aiemmin luettu akateeminen teksti, lehtijutut ja aikalaiskuvaukset
saivat suuremman merkityksen, kun pääsimme oikeasti käymään konkreettisissa
paikoissa. Samalla huomasimme, että Smolnalla on suuri merkitys myös
venäläisille. Museoiduissa osissa oli tavaroita niin tyttökoulun kuin
vallankumouksenkin ajoilta. Esimerkiksi Leninin työhuone ja makuuhuone oli
museoitu ja jätetty ennalleen. Ihailimme samoja tapetteja, kuin Lenin aikanaan.
Smolnaan liittyy myös romantisoituja
kertomuksia ja se mielletään osaksi vallankumouksen suurta tarinaa. Osittain
kertomukset ovat myös liioiteltuja, kuten meille esitelty dramaattinen maalaus
Talvipalatsin valtaamisesta. Maalaus esitettiin meille totuudenmukaisena
kuvauksena, vaikka tosiasiassa kyseessä oli huomattavasti pienempi ja
rauhallisempi tapahtuma, jossa ei suinkaan ollut mukana bolsevikkien
johtohenkilöitä.
Monipuolisia oppimiskokemuksia
Kokonaisuutena Venäjän poliittisen historian kurssimme ja matka Pietariin oli
mahtava elämys. Matkustaminen uusiin paikkoihin ja kaupunkeihin on jo sinällään
mukavaa, mutta oppimiskokemuksena kurssi oli todella monipuolinen. Kohteisiin
tutustumisen ja kirjallisten töiden lisäksi kurssi sisälsi luentoja
paikallisella yliopistolla ja keskustelutehtäviä venäläisten oppilaiden kanssa.
Työtavat kurssilla olivat siis monipuolisia ja kurssi tuotti monenlaisia
oppimiskokemuksia.
Ilman Smolnassa paikan päällä vierailua oppimistehtävämme olisi jäänyt vain
lähteiden etsimisen ja tulkitsemisen tasolle, ilman omaa kokemuksellista
ulottuvuutta. Koemme tämän ulottuvuuden tarjonneen merkittävästi lisää sisältöä
oppimiskokemukseemme, tuoden Smolnan lähemmäksi ja tehden siitä meille
henkilökohtaisesti merkittävämmän historiallisen kohteen. Smolnassa vierailu ja
sen historiallisen tunnelman kokeminen oli kaiken taustatyön jälkeen jo
itsessään palkitsevaa.
Voimme lämpimästi suositella vastaavia kursseja
kaikille historian opiskelijoille! Ja mikäli Pietari kiinnostaa, kannattaa
hakea vaihtoon Higher School of Economicsiin, joka otti meidät sydämellisesti
vieraikseen.
Historia oli Smolnassa
käsinkosketeltavaa. Tätä kuvaa voi verrata esimerkiksi Russia Beyond the
Headlinesin kuva-artikkelin kuviin, joissa näkyy sama suuri sali ja täysin
samat kattokruunut. http://rbth.com/multimedia/pictures/2014/06/06/smolniy_institute_girls_power_versus_communist_power_37221