Kaksi tämän blogin kirjoittajaa, Simo Mikkonen ja Anna Veijola, sekä osallistui että järjesti Berkeleyn yliopistossa, Kaliforniassa kansainvälistä historian opetuksen ja oppimisen konferenssia. Vappuna, 1. ja 2. toukokuuta, Berkeleyyn kokoontuikin varsin edustava joukko pohjoisamerikkalaisia alan tutkijoita.
Konferenssin keynoteiksi, eli pääpuhujiksi oli saatu kolme alan gurua, Sam Wineburg Stanfordista, Bruce VanSledright Charlottesta, University of North Carolinasta sekä Bob Bain University of Michiganista. Kaikkia kolmea puhujaa yhdisti se, että ennen yliopistouraansa kukin toimi opettajana useita vuosia peruskoulussa tai lukiossa, pisimpään Bob Bain, jolla oli 17 vuoden opettajan kokemus. Muutoin puhujat olivat keskenään varsin erilaisia.
Konferenssin otsikkona oli "Teaching history: Fostering Historical Thinking Across the K-16 Continuum". K-12 viittaa Yhdysvaltain kontekstissa peruskouluun ja lukioon (Kindergartenista 12. luokalle), K-16 taas tuo mukaan yliopiston, mikä oli konferenssin ydinajatus: tuoda yhteen sekä koulujen edustajia että historiantutkijoita ja kaventaa yliopiston ja koulun välistä koulua. Akateemisen historiantutkimuksen ja kouluhistorian välinen koulu on yhtä suuri Yhdysvalloissa kuin se on Suomessakin, eikä tämän kuilun ylittäminen ole helppoa. Merkittävänä symbolisena eleenä tässä suhteessa voisikin pitää AHA:n eli Yhdysvaltain historioitsijoiden seuran puheenjohtajan Jim Grossmanin läsnäoloa. Hän oli paitsi paikalla koko konferenssin ajan, myös osallistui aktiivisesti keskusteluihin ja ruokki vielä vilkasta twitter-keskustelua läpi konferenssin.
Viittasinkin jo aiemmin, että pääpuhujien viestit olivat keskenään varsin erilaisia. Sam Wineburgin, joka kolmesta puhujasta on varmasti tunnetuin Suomessakin, ja jonka vuoden 2002 teosta "Historical Thinking and Other Unnatural Acts" pidetään syystäkin alalla keskeisenä, luento oli ehkä kauimpana historiasta. Hänen otsikkonsakin oli "Why Historical Thinking is Not about History". Wineburg ei ole vuosiin julkaissut uutta tutkimusta, eikä hänen luentonsa sinänsä tuonut varsinaista uutta tietoa. Hänen luentonsa käsitteli ennen kaikkea internetin mukanaan tuomaa alkuperäongelmaa. Ihmiset, erityisesti nuoret, eivät enää selvitä tiedon alkuperää, eivätkä kykene erottamaan luotettavaa tietoa epämääräisestä. Wineburgin viesti oli tärkeä: kriittinen tiedonkäsittely on entistä tärkeämpää median sirpaloituessa ja perinteisten, luotettavien tiedonlähteiden kadotessa. Sen yhteys historiaan ja historianopetukseen jäi kuitenkin vajavaiseksi. Onko kyse todella historiallisesta ajattelusta, vai kriittisestä tiedonkäsittelystä ja mikä näiden välinen rooli on? Luennon jälkeen Bob Bain haastoi Wineburgin tästä aiheesta ja sai aikaan herkullista keskustelua aiheesta onko historialla omaa arvoa.
Konferenssin toisen päivän käynnisti Bruce VanSledrightin luento, jossa tämä käsitteli historian opetukseen ja oppimiseen liitettyjä uskomuksia otsikolla "The Crucial Role of Beliefs about History in Teaching and Learning". VanSledright oli sekä esiintyjänä että tutkijana varsin toisenlainen kuin Wineburg. Julistamisen sijaan hän esitteli omaa tutkimustaan, jossa hän oli haastatellut 10-vuotiaita näiden näkemyksistä historiasta. Tämän lisäksi hän oli samojen kysymysten kanssa haastatellut myös yläaste- ja lukioikäisiä opiskelijoita. Hän halusi saada selville, nouseeko opiskelijoiden näkemyksissä historian luonne esiin aktiivisena toimintana ja tulkintana. Huolimatta siitä että opetussuunnitelmat näitä piirteitä korostavatkin, opiskelijoille historia oli pitkälti yhtenevä menneisyyden kanssa. Heidän näkemyksistään puuttui aktiivinen tulkitsija, samoin kuin tulkinnallisuus. Hän ei myöskään nähnyt että nämä piirteet olisivat selkeästi korostuneet vanhempien opiskelijoiden näkemyksissä. Hänen pääpointtinsa liittyi siihen, miten tätä ongelmaa pitäisi lähteä ratkaisemaan. Ongelmana oli hänen mukaan kaksi ääripäätä, joista toisessa historia nähdään naiivisti täysin objektiivisena ja toisessa täysin subjektiivisena, jolloin jokainen voi päättää mihin uskoo ja mikä on hänen totuutensa. Keskeinen osa ongelmaa VanSledrightin mukaan on se, etteivät opettajat ole valmiita luovimaan näiden kahden välillä, eivätkä osaa opettaa opiskelijoille, miten näiden kahden ääripään välillä toimitaan.
Kolmesta pääpuhujasta Bob Bain, jonka otsikkona oli "Teaching History as Orienteering: Mapping the Historical Terrain with Students" oli oikeastaan ainoa, joka tarjosi ratkaisuja esitettyihin ongelmiin. Hän oli myös puhujana erittäin vetoava ja kykeni argumentoimaan hyvin älyllisesti. Hän otti kantaa Yhdysvaltojen viime vuosien suuntaukseen, jossa opiskelijoille pyritään tarjoamaan ensi käden lähteitä osana pyrkimystä tutustuttaa nämä historialliseen ajatteluun. Bainin mukaan ongelmana on usein se, että fragmentoituneesta tiedosta tehdään vielä fragmentoituneempaa. Tarjotut tiedonmuruset eivät kiinnity mihinkään, vaan jäävät irrallisiksi opiskelijan aiemmista tiedoista. Bain korosti, että historiassa on kyse oppimisesta, ei niinkään tiedosta, mutta tästä huolimatta narratiiveilla on paikkansa. Opiskelijoilta vaaditaan liikaa, jos heidän täytyy rakentaa historiallinen narratiivi täysin itsenäisesti. Hänkin tavallaan siis näyttäisi hakeneen keskitietä tutkivan oppimisen ja suurten kertomusten välimaastosta. Otsikkonsa mukaisesti hän ehdottikin että historian opettajan tulisi tarjota kehikko, jossa opetetut asiat on mahdollista asettaa kontekstiin. Tieto ei näin ollen ole stabiilia, vaan elävää ja kehittyvää, mutta se ei jää irrallisiksi tiedonmurusiksi, jotka on helppo unohtaa merkityksettöminä.
Konferenssi oli rajattu 180 osallistujalle ja tuli täyteen viikkoja ennen konferenssin alkua. Suurin osallistujaryhmä olivat opettajat, joita tuli ympäri Kaliforniaa, sekä naapuriosavaltiosta. Esittäjiä tuli ennen kaikkea eri puolilta Yhdysvaltoja ja Kanadaa, mutta myös Australiasta ja Meksikosta. Perinteisten tieteellisten paneelien ohella konferenssi piti sisällään roundtable -tyyppisiä sessioita, seminaareja, sekä 10 työpajaa, joissa esiteltiin erilaisia historian opetukseen liittyviä ratkaisuja ja pyrittiin antamaan opettajille työkaluja historiallisen ajattelun kehittämisen luokkahuoneissa. Alustavan palautteen perusteella konferenssin oli menestys myös osallistujien näkökulmasta ja monet toivoivatkin, että konferenssista tulisi perinne. Toiveeseen on helppo yhtyä ja toivoa, että saisimme organisoitua vastaavanlaisen tapauksen niin Suomen kuin Euroopankin tasolla. Konferenssin kysymykset ovat akuutteja niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa.
Kuvassa loppupaneelissa allekirjoittanut auttaa AHAn johtajaa Jim Grossman mikrofonin teknisten ongelmien kanssa.
