Historian pedagoginen teemanumero HAikiin

"Historian opetus murroksessa" -otsikon alla tullaan julkaisemaan historian pedagoginen teemanumero Historiallisessa Aikakauskirjassa eli HAikissa.
Kyseessä on sikäli merkittävä tapaus, että Historiallisessa Aikakauskirjassa on tähän asti ollut varsin vähän historian oppimista, opetusta, ja historiallista ajattelua käsitteleviä tutkimuksia. Kyseessä on samalla ensimmäinen pedagoginen teemanumero HAikin historiassa.
-   -   -   -   -   -
-   -   -   -   -   -


Kirjoittajakutsu on seuraavanlainen:


Historian opetus ja oppiminen (historian pedagogiikka) ovat nousevia tutkimusaloja Suomessa. Viimeisten vuosien aikana alalta on ilmestynyt useita väitöskirjoja ja erillistutkimuksia, joiden yhteisenä nimittäjänä voidaan pitää kiinnostusta historiallisen ajattelun taitoja kohtaan.


Useissa tutkimuksissa on varsin kriittinen asenne nykyistä historian opetusta kohtaan, ei ainoastaan suhteessa peruskouluun tai lukioon, vaan myös yliopistoon. Historian opetukseen onkin kohdistettu runsaasti muutospaineita sekä oppiaineen sisä-, että ulkopuolelta. Peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmat uudistuvat vuonna 2016 ja ylioppilastutkinto sähköistyy. Suomi myös kansainvälistyy ja yhteiskunta muuttuu monikulttuurisemmaksi. Heijastuvatko nämä asiat käsityksiimme historiasta ja siitä, kuinka historiaa opitaan ja opetetaan? Muuttuuko historianopetus ja sen tavoitteet yhteiskunnan mukana? Mikä on historianopetuksen merkitys nyky-Suomessa?


Teemanumeron artikkeleiksi haetaan kirjoituksia, joissa pureudutaan historian opetuksen ja oppimisen tematiikkaan. Lähetä abstrakti (max. 1 sivu) Historiallisen Aikakauskirjan teemanumeron toimittajille Simo Mikkoselle (simo.mikkonen@jyu.fi), Matti Rautiaiselle (matti.a.rautiainen@jyu.fi) ja Anna Veijolalle (anna.veijola@jyu.fi) 30.11.2015 mennessä.


Abstraktien pohjalta nimetään kirjoittajat ja heiltä kutsutaan varsinaiset artikkelit. Valinnoista ilmoitetaan 15.12.2015 mennessä. Valmiit artikkelit (max. 40 000 merkkiä välilyönteineen ja viitteineen) tulee lähettää teemanumeron toimittajille 15.3.2016 mennessä, minkä jälkeen ne lähetetään vertaisarvioitaviksi. Teemanumero ilmestyy syksyllä 2016.

Arkielämän tutkivaa oppimista

Pohjois-Kaliforniassa vietettyjen kuukausien jälkeen suuntasimme nokkamme kohti San Antoniota, siis Texasiin. Stereotyypoiden Yhdysvallat iski vasten kasvoja: valtavia autoja ja suurikokoisia ihmisiä, halpaa bensaa, aidattuja asuinalueita, pikaruokapaikkoja toistensa perään, megakirkkoja sekä ampumaratoja, joissa olisi voinut käydä testaamassa niin tavallisia käsiaseita kuin automaattiaseitakin ennen ostopäätöksen tekemistä. Ihmiset olivat superystävällisiä ja kohteliaita myös meille, täysin vieraille ihmisille. Alue oli täysin erilainen kuin Berkeley, jota luonnehtii ennemminkin ympäristötietoisuus ja liberaalius, mutta toisaalta ihmiset ovat sulkeutuneenpia ja enemmän omiin projekteihinsa keskittyneitä.

Jäin miettimään miksi Yhdysvaltojen osavaltiot ovat niin erilaisia? Mistä tässä on kyse? Lähdin etsimään selitystä mistäs muualtakaan kuin alueiden menneisyydestä. Molempia alueita yhdistää tietyt tekijät. Ne asutettiin käytännössä melko samoihin aikoihin 1800-luvulla. Kummallakin alueella on ollut voimakas yhteys Meksikoon ja kumpaisenkin alueen asutuksessa espanjalaisilla lähetyssaarnaajilla ja heidän perustamillaan missioilla on ollut voimakas asema. Kummallekin alueelle on muuttanut eurooppalaisia siirtolaisia, Texasiin enemmän maatiloille viljelijöiksi ja karjankasvattajiksi, Kaliforniaan kullan perässä onnea etsimään. Nämä osavaltiot ovat nykyisin asukasluvultaan USA:n kaksi suurinta ja kummassakin asuu paljon siirtolaisia. Kummallakin on pitkä rannikko, sekä yhteinen raja Meksikon kanssa.

Texas on iso. Se on isompi kuin Ranska ja Iso-Britannia yhteensä. Ei nyt kuitenkaan yhtä iso kuin Alaska, mutta iso kuitenkin. Ennen kuin siitä tuli yksi osavaltio, se oli valtio. Vuodesta 1836 vuoteen 1846 the Republic of Texas oli olemassa. No, Kalifornia on myös aika iso, mutta se on kooltaan vain 2/3 Texasista. Ja olihan Kaliforniakin toki oma valtionsa ennen kuin siitä tuli yksi osavaltioista, mutta toisin kuin Texas, Kalifornia ei ole tehnyt tästä itsenäisyyden ajastaan fetissiä.

Monen mielestä Kalifornia on USA:n kamalin osavaltio. Kaikista Yhdysvaltojen osavaltioista juuri Kaliforniassa on korkein arvonlisävero (jopa 10%). Kaliforniassa on myös kaikkein kallein sähkö ja bensakin maksaa enemmän kuin muissa osavaltioissa. Kalifornia on ainoa osavaltio, joka verottaa hiilidioksidipäästöistä. Joissain kaupungeissa tupakointi on kiellettyä jopa omalla takapihallasi. Monissa kaupungeissa roskien kierrättäminen on pakollista. Jossain koulupiireissä lapset "pakotetaan" katsomaan epäilyttäviä dokumentteja, joissa käsitellään mm. sateenkaariperheitä sekä avioeroja. Monissa koulupiireissä historiantunneilla käsitellään myös pieniä kertomuksia, alkuperäisväestön kohtaloja sekä orjuutta. "Nanny-state" Kaliforniassa edes salmiakkia ei löydä kaupoista, se kun on ihmiselle vaarallista syötävää.  

Texasin talous voi hyvin, itse asiassa se on koko USA:n talousihme. Texasissa ei turhia päästöveroja lätkitä eikä ihmisten oikeuksia rajoiteta verotuksella tai ympäristöhihhuloinnilla. Texas ja Kalifornia ovat poliittisesti katsoen toistensa vastakohtia. Kalifornian kokonaisverotus on Yhdysvaltojen neljännksi korkein, Texas löytyy sijalta 45. Kalifornia on demokraattien valtakuntaa, Texas republikaanien. Ja niin edelleen.

Kiinnostavinta tässä kaikessa on se, miten ihmettelystä ja kysymyksestä seurasi tiedon etsintää ja lopuolta tämä blogikirjoitus. Prosessi nimittäin täyttää hyvin tutkivan oppimisen periaatteet. Aidosta hämmästyksestä ("Hei nyt mä löysin sen stereotypioiden Amerikan") muodostui kysymys ("Miksi Texas ja Kalifornia ovat nykyään niin erilaiset osavaltiot"), johon lähdin etsimään vastauksia niin internetistä kuin kirjallisuudestakin. Toinen, johon huomioni kiinnittyi, oli se, miten suomalaiselle "korkea" verotus ei tunnut ihmeeltä, ympäristön hyvinvoinnista huolenpitäminen tuntuu normaalilta ja sekin, että kouluissa opetetaan asioita useasta eri näkökulmasta tuntuu ennemminkin rikkaudelta kuin ihmisoikeuksien polkemiselta. Tulkitsen ja arvotan asioita siis omasta viitekehyksestäni käsin. Itsestään selvä asia, mutta sellaisenaan sitäkin tärkeämpi ottaa huomioon.