Koulu-yliopistoyhteistyö ja Putinin Venäjä

Koulujen ja yliopiston välisestä yhteistyöstä ja sen tiivistämisestä on puhuttu paljon. Varsinkin yliopistokaupunkien ulkopuolelta välillä kuulee (ihan oikeutetustikin), että yliopistot ovat kaukana, eikä niihin voida niin vain lähteä tekemään vierailuja. Sama ongelma koskee myös museoita ja muita kulttuurilaitoksia, jotka keskittyvät tyypillisesti suurempiin kaupunkeihin. Teknologia voi kuitenkin tasa-arvoistaa kouluja ja auttaa lähentämään etäällä sijaitsevia kouluja ja yliopistoja keskenään.

VENÄJÄN HISTORIAN KURSSISTA IITIN LUKIOSSA - Matti Rantonen

Iitin lukiossa järjestettiin syksyllä 2016 oma koulukohtainen historian valinnainen kurssi HI9, joka käsitteli Venäjän ja Neuvostoliiton historiaa. Kurssin teemat lähtivät liikkeelle Venäjän alueen esihistoriasta pyrkien luomaan yleiskuvan Venäjän valtiollisen historian keskeisestä teemoista kuten Kiovan Rusj, Novgorodin tasavalta, mongolihallinto, Moskovan Venäjä, Romanovien aika, Neuvostoliiton synty-elo-ja-kuolema, jatkuen 1990-luvun Jeltsinin Venäjän kautta 2000-luvun Putinin Venäjään.

Nyky-Venäjää tarkastellaan usein Putinin 

kautta. Myös Venäjällä Putinista on

rakennettu korvaamatonta esimerkiksi

medianäkyvyyden kautta.

Kurssilla oli paljon erilaisia työmuotoja, eikä asiantuntijavierailuakaan haluttu järjestää luentona, vaan ennen kaikkea antaa opiskelijoille mahdollisuus esittää kysymyksiä, joiden pohjalta asiantuntijan kanssa olisi mahdollista keskustella. Asiantuntijavierailun tavoitteena oli ennen kaikkea herättää ajatuksia Venäjästä.

Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen Venäjän historian dosentti, tutkija Simo Mikkonen on vieraillut kursseillamme aiemminkin. HI9-kurssin kolme viimeistä tuntia käsittelimme Putinin aikakautta Venäjällä. Viimeisellä tunnilla Simo oli asiantuntijavieraana videoyhteyden välityksellä. Opiskelijat olivat ennakkoon pohtineet sellaisia nyky-Venäjässä askarruttavia asioita, joita halusivat Simolta kysyä. Kysymyksiä oli erityisesti Putinin hallinnosta ja roolista niin sisä- kuin ulkopolitiikassa. Olemme liittäneet tiivistelmän kysymyksistä ja vastauksista tähän alle.

Simon osuus ja ne teemat joita opiskelijoiden kysymykset nostivat esille, olivat erinomainen päätös kurssille. Kurssilla oli edeltävän viikon aikana käsitelty Neuvostoliiton romahtamista ja sitä seurannutta kaoottista 1990-lukua Venäjällä. Lisäksi olimme käsitelleet Putinin henkilöhistoriaa sekä hänen valtakautensa yleisimpiä, etenkin sisäpoliittisia ilmiöitä, kuten presidenttikausia, hänen hallintonsa soraäänien vaimentamista (esim. Hodorkovski) sekä ulkopolitiikan osalta Ukrainan kriisiä.

Opiskelijoiden mielestä videoyhteyden käyttäminen oli erittäin positiivinen kokemus ja heidän mielestään oli hyvä kuulla historiantutkijan ääntä osana historian opiskelua lukiossa. Tunneilla käsitelty pohjatieto toimi hyvänä kivijalkana Simon esittämälle pidemmälle viedylle tutkimustiedolle sekä hänen henkilökohtaisille osin tutkimuspohjaisille pohdinnoilleen Venäjän hallinnon nykytilasta. Jälkeenpäin opiskelijoista tuntui, että 45 minuuttia meni todella nopeasti ja he olisivat mielellään kuunnelleet lisää tästä samaisesta, globaalistikin paljon keskustelua herättävästä teemasta.

Asiantuntijavierailut ovat kaiken kaikkiaan todella avartavia paitsi tiedollisesti, myös yleisemmin yliopiston ja lukion välisen rajan häivyttämisen osalta. Yliopisto, tutkimus ja korkeakouluammatit saadaan lähemmäs toisen asteen lukiolaisia ja saatu asiantuntija-apu antaa samalla lukio-opiskelijoille konkreettista kuvaa yliopistotutkijoiden perspektiivistä käsiteltävään substanssiin liittyen.

TIIVISTELMÄ VIDEOYHTEYDEN KAUTTA KÄYDYSTÄ KESKUSTELUSTA - Simo Mikkonen

Mikä on todennäköisin tapa Putinin valtakauden päättymiselle ja mitä Venäjällä tapahtuu sen jälkeen?

Tämä on erittäin vaikea kysymys, jota on runsaasti pohdittu. Osa epäilee jopa, että vallanvaihdos saattaisi olla edessä jo 2018 (jolloin Putin on vasta 66), useimmat puhuvat vuodesta 2024 (Putin olisi 72) ja jotkut epäilevät, että Putin pysyisi vallassa senkin jälkeen.

Jeltsinin sekavana pidetystä ajasta siirtymä Putinin aikaan sujui melko kivuttomasti. Putinin aikana tapahtunut vallan keskittäminen enteilee kuitenkin levottomuuksia vallanvaihdon yhteydessä; ei ole selkeää seuraajaa, joka vallan ottaisi. Mutta eipä sellainen ollut Putinkaan noustessaan valtaan vuonna 1999. Toisaalta, vuodet 1924 ja 1953, jolloin Neuvostoliitto jäi ilman selkeää johtajaa, johtivat sisäiseen valtakamppailuun.

Onko Putin ja Venäjä uhka (aseellinen, kyber, propaganda, jne.): Suomelle, Euroopalle, Yhdysvalloille?

Venäjä ei ole Suomelle välitön uhka. Jotain sanktioita varmasti tulisi Suomen liittymisestä NATOon, muttei välttämättä mitään vakavaa. Lisäksi Suomen venäläisvähemmistö on assimiloitunut hyvin, toisin kuin esimerkiksi Baltian maissa, Ukrainassa tai Moldaviassa, joiden venäläisvähemmistöä Venäjä pyrkii hyödyntämään omiin tarkoituksiinsa. Verkkosodankäynti on varmasti iso uhka, samoin kuin erilaiset tiedonvälityksen vääristymisen uhkat, joskin suurempi vaara on nähdäkseni silti Euroopan sisäinen populismi ja meidän oman tiedonvälityksemme vinoutuminen.

 

Mitkä ovat Venäjän ja USA:n välit nyt?

Huonot. Nähtäväksi jää mitä nyt tapahtuu. En uskalla lähteä ennustamaan, koska Yhdysvaltain uusi presidentti on arvaamaton ja hänen hallintoaan vasta kootaan.

 

Miten venäläiset itse suhtautuvat Putiniin ja miksi näin?

Kehitys Venäjällä vuoden 1999 jälkeen on ollut huimaa. Enemmistön venäläisistä elämä on parantunut erittäin merkittävästi. Myös Venäjä ylipäätään on kehittynyt taloudellisesti ja muutenkin 2000-luvun mittaan. Meille Venäjästä näkyy erityisesti ulkopolitiikka, ei sisäpolitiikka. Ja meidän näkökulmastamme Venäjän ulkopolitiikka on negatiivista.  Venäläiset taas näkevät ennen kaikkea elämän laadun paranemisen ja hyvän taloudellisen kehityksen Putinin kaudella.

Vasilin katedraalia Moskovassa pidetään samankaltaisena

Venäjän symbolina kuin Eiffel-tornia Ranskassa tai

vapaudenpatsasta Yhdysvalloissa.

Demokratian tila Venäjällä on kuitenkin huono. Suurille kansanjoukoille demokratialla on kuitenkin huono kaiku. Talousuudistuksia 1990-luvun alussa, jotka johtivat tavallisten ihmisten elämänlaadun ja tulojen merkittävään heikkenemiseen, markkinointiin ennen kaikkea yhteiskunnan demokratisointina. Lisäksi politiikka on mediassa saatu vaikuttamaan myrkylliseltä. Ajatellaanpa millainen USA:n ja Euroopan poliittinen tilanne on tällä hetkellä ja miten populistit ovat onnistuneet tekemään politiikasta ylipäätään jotain likaista, sellaista, että normaalit ihmisetkin ajattelevat politiikan täysin korruptoituneeksi. Venäjällä tilanne on vielä huonompi. Putinin lähipiiri on onnistunut mustamaalaamaan kaikki vastustajansa. Vaikka Putinin lähipiiriä pidetään korruptoituneena, ei uskottavaa oppositioita ole – eikä kukaan halua palata 1990-luvun kaaokseen. Niinpä Putinille ei nähdä vaihtoehtoa.

 

Miten talouspakotteet ovat vaikuttaneet Venäjään?

Kysymys on vaikea. Ruplan kurssi on pudonnut merkittävästi kahden vuoden takaisesta, joskin se näyttäisi vahvistuvan tällä hetkellä, mutta on vielä kaukana kahden vuoden takaisesta tasosta. Tämä heijastuu moneen asiaan, esim. ulkomaan matkailuun. Pietarissa tilanne näkyy suomalaisten tuotteiden heikompana saatavuutena ja erilaisten jäljitelmien lisääntymisenä. Suomi on kärsinyt sanktioista todella merkittävästi. Venäjä on pyrkinyt vastaamaan sanktioihin kehittämällä omaa maatalouttaan, mutta muutos on hidasta.

 

Putin & Donald Trump: millaiset suhteet toisiinsa?

Täysin kysymysmerkki. Trump lienee pragmaattinen, mutta kiinnostavaa on, romuttaako hän transatlanttiset suhteet kokonaan. Tuskinpa. Vaikka mistä sitä tietää.

 

Kuinka absoluuttinen valta Putinilla on Venäjällä? Pystyykö kukaan kumoamaan Putinin päätöksiä?

Putinin päätöksiä sinänsä ei varmaan ole tarvetta lähteä kenenkään kumoamaan, mutta ainahan voi vaikuttaa Putiniin niin, että tulos on mieluinen. Oikeuslaitos on pitkälti Kremlin, eli Putinin lähipiirin hallinnassa, eikä sieltä käsin varmasti tule haastetta. Samoin duuma, eli Venäjän parlamentti, ja samalla ylin lakiasäätävä elin on Putinin lähipiirin hallinnassa.

                                                          

Putinin valta on kuitenkin kaikkea muuta kuin absoluuttinen. Hänen täytyy säilyttää valtansa legitimaatio, eli sekä pitää kansa puolellaan – tai ainakin estää opposition järjestäytyminen – ja pitää varakas eliitti tyytyväisenä. Jos eliitti ei ole tyytyväistä, he voivat siirtyä opposition tueksi, mikä taas vahvistaisi oppositiota merkittävästi. 

Putin ei ole yksinvaltias, vaan hänen ympärillään on erilaisia valtaeliitin ryhmiä, joista osalla on runsaastikin valtaa, mutta he eivät välttämättä näy ulospäin. Tässä yhteydessä puhutaan toisinaan silovikeistä, eli isänmaallisina pidetyistä turvallisuus- ja puolustusorganisaatioiden johtajista. Minkään yhtenäisen ryhmän sijasta silovikit ovat Putinin vallasta hyötyviä, yleensä virkamiehiä, joiden etuna on keskusjohtoisen valtion kehittäminen, eli vallan kanavoiminen mahdollisimman selkeästi Kremliin – mikä näyttää ulospäin Putinin vallan kasvamiselta, mutta ei välttämättä ole sitä.

Monet silovikeista ovat Putinin vanhoja tuttuja Pietari/Leningradista ja työskennelleet jossain vaiheessa FSB:n tai KGB:n, eli valtion turvallisuuspoliisin palveluksessa, kuten Putin itse. Monilla näistä niin kutsutuista silovikeistä voi olla edessään joko erottaminen, siirtäminen vähäpätöisempiin tehtäviin tai jopa oikeudenkäynti jos Putin menettää johtoasemansa. On toki mahdollista, että jos tämä joukko pystyy sopimaan jatkosta ilman sisäisiä riitoja ja nostamaan keskuudestaan uuden johtohahmon, Putinin jälkeen ei seuraa sellaista kaaosta kuin pelätään. Tämän henkilön kuitenkin pitäisi saada sekä Venäjän talouseliitin että kansan tuki taakseen.

Historian kenttäkurssi Pietarissa III - PIETARHOVI

Katariina Saarinen, Annina Pihlajamäki, Joona Lehto ja Jan-Peter Gustafsson

Pietarhovi

Pietarhovin sisäänkäynti

Pietarin matkamme viidentenä päivänä pääsimme tutustumaan Pietarhoviin, kuninkaallisten hulppeaan kesäasuntoon, johon ryhmämme oli tutustunut jo etukäteen sen historian ja siitä tehtyjen tulkintojen kautta.

Berlitzin Pietari-matkaoppaan mukaan Pietarhovin vierailija kokee rakennusten ja puistojen henkeäsalpaavan kauneuden ja restauroijien hämmästyttävän kädenjäljen. Käytyämme paikan päällä voi todeta, että kuvaus ei ole lainkaan liioittelua. Pietarhovista löytyi joukko toinen toistaan upeampia saleja, jotka toden totta lähes salpasivat hengen upeilla yksityiskohdillaan. Pietarhovissa pientä ahdistuneisuuta aiheutti kovin pienet huoneet, joihin härmäläinen heinäsirkkaparvi ahtautui kahdessa osassa, mutta siltikin saimme aikaan hälyttimien laukeamisen, kun jonkun takapuoli osui naruihin, jotka suojasivat arvokkaita hovin esineitä. Ainoat huonot puolet Pietarhovin vierailussa olivat ne seikat, että upeaksi kuvattu puisto ja suihkulähteet eivät maaliskuun harmaudessa (toisaalta Pietarhovin rakennus korostui näissä sääolosuhteissa kirkkaana kaiken harmaan ja ankean miljöön keskeltä) päässeet oikeuksiinsa sekä se, että vapaa kiertäminen Pietarhovissa oli täysi mahdottomuus: “It should be you follow me, not the other way around!”, sanoi oppaamme venäläisesti korostaen ja pieni närkästys äänessään.Kuten jotkut ryhmäläisistämme totesivat, oli oikeastaan hyvä, että Pietarhovissa ei sisällä saanut ottaa kuvia. Näin ei vahingossakaan keskittynyt kännykkään tai kuvien ottamiseen, vaan pystyi käyttämään kaiken ajan yksityiskohtien ihailemiseen.

Pietarhoviin, kuten muihinkin käyntikohteisiin, tutustuminen oli helpompaa ja antoisampaa, kun niistä oli lukenut etukäteen. Vierailut olivat kiinnostavampia ja erilaisiin yksityiskohtiin osasi kiinnittää paremmin huomiota, kun paikkojen historia oli jo jonkin verran tuttua. Paikan päällä historia oli suorastaan käsin kosketeltavissa. Pietarhovin historiaan tutustumisessa auttoivat myös mainiot matkaoppaamme. Heidän avullaan vierailijan oli mahdollista kuvitella kuninkaallisten todellista elämää heidän kesäasunnollaan. Pietarhovi sisälsikin paljon hienoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia, joihin asiaan perehtymättömänä ei tulisi ehkä kiinnitettyä huomiota. Mieleemme jäivät esimerkiksi oikoreitit tyttö- ja poikaystävien huoneisiin, sekä lukemattomat määrät muotokuvia eri ihmisistä.

Pietarhovin upea puisto ja suihkulähteet
eivät valitettavasti näin alkukeväästä
päässet oikeuksiinsa.

Tulkinnat

Kun etukäteen tutustuimme Pietarhovista tehtyihin tulkintoihin, huomiomme kiinnittyi kuninkaallisen ajan korostamiseen. Toisaalta myös Pietarhovin tuhosta toisen maailmansodan aikaan oli paljon mainintoja erilaisissa lähteissä, erityisesti neuvostoajalta peräisin olevissa matkaoppaissa, joissa tuhoja ja sodan jälkeistä restaurointia kuvailtiin hyvin monipuolisesti. Hovissa vieraillessamme pystyimme palaamaan ajatuksissamme tsaarien aikaan, mutta toisaalta hovin esittelyssä heijastuivat Neuvostoliiton aikana tehdyt valtaisat palatsin korjaustyöt. Entisöinnit ja korjaukset pystyi usein selkeästi erottamaan, mikä saattaa joitain autenttisuuden metsästäjiä ahdistaa, mutta toisaalta ne juuri kertovat parhaiten siitä, miten ison ja haastavan työn entisöijät ovat tehneet. Oppaamme kertoikin, että monet hovin arvokkaimmat esineet olivat pelastuneet, kun ne oli sodan ajaksi viety turvaan Siperiaan. Pietarhovin historiassa yhdistyvätkin sekä tsaarien ajan loisto, että nousu toisen maailmansodan tuhoista massiivisen jälleenrakennuksen myötä.

Kaiken kaikkiaan Pietarin matka oli unohtumaton kokemus. Pietarissa kaupunkina olisi varmasti riittänyt nähtävää vielä toisellekin viikolle, mutta matkamme jälkeen pystyimme varmasti kaikki toteamaan, että näimme ja koimme viikkomme aikana Pietarissa enemmän kuin monet useamman vierailun aikana yhteensä. Vierailut yliopistolla ja kanssakäyminen ”tavallisten” pietarilaisten kanssa antoivat myös tietoa muustakin kuin normaalille turistille näyttäytyvästä Pietarista ja Venäjästä ylipäätään. Voimmekin suositella vastaavia matkoja tai esimerkiksi vaihtoa Pietarissa, jos haluat päästä syvempään käsitykseen venäläisestä ja pietarilaisesta kulttuurista. Pietari on myös nykyiseltä hintatasoltaan hyvin opiskelijaystävällinen. Ruoka, juoma, liikkuminen julkisilla ja museoiden pääsymaksut ovat kaikki halpoja (joihinkin museoihin pääsi jopa ilmaiseksi opiskelijakorttia vilauttamalla). Myös baareja ja klubeja löytyy, joissa voi huurteisen tuopin (tai vodka paukun) avulla huuhtoa kadulta kertyneet pölyt pois kurkusta ja rentoutua pitkien kävelyiden ja metrolla ajon jälkeen.

Historian kenttäkurssi Pietarissa II - VIIPURI

Fanny Ruonaniemi, Anna Jäntti, Juulia Hakulinen & Reeta Tikkanen

Sellanen ol’ Viipuri

Linna

Kuuden päivän mittaiseen Pietarin matkaamme mahtui myös yksi päivä, joka oli omistettu kokonaan Viipurille. Pietarista Viipuriin tulee matkaa noin 130 kilometriä, joka taittui nopeasti bussilla yhdessä jyväskyläläisten ja HSE:n opiskelijoiden kanssa. Edellisen päivän väsymys painoi päälle, joten parin tunnin bussimatka oli oivallinen tilaisuus lepuuttaa jalkoja ja mieltä kulttuuriryöpystä uupuneelle ryhmälle historian opiskelijoita.

Viipurin historia on pitkä ja moninainen. Viipurin linna rakennettiin vuonna 1293, jonka ympärille alkoi muodostumaan Viipurin kaupunki. Torkkeli Knuutinpojan perustama kaupunki sai kaupunkioikeudet 1403. Kaikki tämä tapahtui Ruotsin vallan aikana, joka jatkui aina 1700-luvun alkuun asti. Tämän aikakauden huomattavin perintö on kaupungin infrastruktuuri.

Seuraavana Viipuri siirtyi Venäjän vallan alle Pietari Suuren valloituksen johdosta vuonna 1710 Suuren Pohjan sodan aikaan. Tästä alkoi pitkä valtakausi, jonka kuitenkin voi tulkita eri tavoin: vuonna 1812 Suomen saadessa Viipurin osaksi autonomista suuriruhtinaskuntaansa voidaan se kokea joko suomalaiseksi tai venäläiseksi. Venäläiset katsovat, että Pietari Suuren Viipurin valloituksen jälkeen, maa on menettänyt kaupungin vain kahdesti: ensimmäisen kerran Leninin käskystä vuonna 1917 ja toisen kerran toisen maailmansodan alkupuolella vuonna 1941.

Rautatieasema

Tygils Knutsson

Kaupunki siirtyi periaatteessa, ainakin ajatustasolla Suomelle vuonna 1812, kun Suomi liitettiin Venäjän valtakuntaan, mutta kuitenkin autonomisena alueena. Tänä aikana Viipuri sijaitsi Suomen rajojen sisällä. Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 Neuvosto-Venäjästä, siirtyi Viipuri myös konkreettisesti täysin suomalaiseksi kaupungiksi. Virallisesti kaupungin on katsottu kuuluvan Suomelle 26 vuotta, vuosina 1917-1940 ja 1941-1944. Vaikka aika on verrattain lyhyt, on Viipuri silti juurtunut suomalaisiin omana ’’menetettynä kaupunkina’’. Myös Viipuri vastaa tähän yhteiselon aikaan monin tavoin, jotka muistuttavat kaupungin ja Suomen yhteisistä vuosista. Vuodesta 1944 Viipuri on ollut Neuvostoliiton ja Venäjän vallan alainen, mutta suomalaisuus silti puskee yhä venäläisen kuoren läpi.

Viipurin linna

Aallon sunnnittelema kirjasto

Ensimmäisenä suuntasimme kohti Viipurin linnaa, joka hallitsee vahvasti kaupungin katukuvaa. Linna sijaitsee saarella ja muistuttaa tyyliltään pohjoismaista linnanrakennusarkkitehtuuria. Opastuskierroksen aikana korostui Viipurin monikulttuurisuus ja erilaiset narratiivit. Seinillä roikkuvat infotekstit olivat kirjoitettu sekä venäjäksi, suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Kierroksen päätteeksi saimme ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua kuuntelemaan asiantuntijoiden keskustelua Viipurin historian eri valtakausista ja niiden erityispiirteistä.

Viipurin linnan jälkeen kävimme tutustumassa ulkoapäin rautatieasemaan ja yleiseen kaupunkikuvaan. Matkamme jatkui kohti Alvar Aallon suunnittelemaa kaupunginkirjastoa, joka ryhmälle suomalaisia oli kotimaaylpeyttä herättävä kokemus. Keskellä karua maaliskuista puistoa, avautui muusta näkymästä poikkeava rakennus, joka olisi voinut ennemminkin kuvitella sijaitsevan suhteellisen modernissa Jyväskylässä kuin historiaa huokuvassa Viipurissa. Kirjasto oli positiivisesti yllättävä vierailukohde, jonka opastus osattiin tehdä mielenkiintoisesti. Kirjastossa keskityimme pääasiassa rakennuksen kokemiin vaiheisiin ja erityisesti sen restaurointiprosessit olivat tärkeitä.

Entinen Suomen pankki

Koska olimme aikaisemmin tutustuneet Viipurin historiaan ja erilaisiin narratiiveihin, oli paikanpäällä koettu kokemus erittäin mielenkiintoinen. Viipurista luettu historia siirtyi kirjan sivuilta suoraan silmiemme eteen ja saimme tarkkailla erilaisten näkökulmien esiintymistä omine silminemme. Parhaat päivänsä nähneen kaupungin alta hehkui monikulttuurisuus, mutta suomalaisille erityisesti suomalaisuus pisti silmään pieninä yksityiskohtina. Osa katujen nimistä ja liikkeiden kylteistä olivat suomeksi. Liikenteessä vilahtelivat Helsingin kaupunginliikenteeltä ostetut bussit alkuperäisine suomalaisine teksteineen. Vanha pankki, jonka seinää koristi massiivinen Suomileijona, unohtamatta tuota Alvar Aallon suunnittelemaa arkkitehtuuriltaan muusta niin eriävää kirjastoa. Suomalaisille kaupunki on merkittävä, jonka menettäminen on ollut rankka kokemus myös henkisesti. Suomalainen henki on silti pysynyt yllä kaikesta huolimatta, eivätkä paikalliset vaikuta siitä sen enempää välittävän. Viipuri on niin suomalainen kaupunki, kuin se venäjällä sijaitessaan voisi ollakaan.

Kuvassa tekstin kirjoittajat

Kokonaisuutena tämä kurssi oli aivan mahtava tilaisuus meille tutustua Pietariin ja venäläiseen kulttuuriin, sekä ennen kaikkea historiaan. Kurssin tehtävät auttoivat sisäistämään kokemusta ja tuomaan aivan uuden näkökulman eri nähtävyyksissä. Työskentely ’kentällä’ oli avartavaa sekä oppimisen kannalta, että myös yleisenä elämänkokemuksena. Kokemuksena matka toimi moitteettomasti, ja jokainen varmasti sai hyviä muistoja ja uusia arvokkaita tietoja ja taitoja. Tämän kaltainen opiskelumuoto on avartava ja mieluinen yliopisto-opiskelijalle. Seura ja kurssin vetäjät olivat parhaat, mitä kuvitella voisi. Kiitollisuus tällaisesta mahdollisuudesta on tunteista suurimpana jäänyt mieleen. Ehkä myös suuri, ei niin salainen ihastuminen Pietariin kaupunkina.

Historian kenttäkurssi Pietarissa

JOHDANTO

Historian opetuksessa - erityisesti yliopistossa - lähdetään aivan liian harvoin laitoksen seinien ulkopuolelle. Opetus tapahtuu hyvin pitkälti luento- ja seminaarisaleissa, vaikka välillä voisi tehdä ihan hyvää katsoa seinien ulkopuolelle ja viedä opetus sinne missä tapahtuu ja missä on lähdeaineistoa.

Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitos on jo pidempään viritellyt yhteistyöstä pietarilaisen Higher School of Economicsin eli HSE:n - tuttavallisemmin Vyshkan - kanssa. Reilu vuosi sitten lähdimme hakemaan rahaa yhteistä Pietarissa järjesttävää viikon mittaista kurssia varten. Hakemukseen käytetty aika palkittiin, ja syksyllä kurssia ryhdyttiin puuhaamaan ihan tosissaan.

Kurssin ytimessä oli historian tulkinnallinen luonne. Tavoitteena oli tarkastella miten eri kohteita, asioita ja ilmiöitä on käsitelty eri aikoina ja millaisia narratiiveja niiden ympärille on rakennettu. Suomen ja Venäjän tapauksessa löytyy huomattava määrä aihepiirejä, joista maiden välillä on keskenään hyvinkin ristiriitaisia tulkintoja, jotka ovat vaikeasti sovitettavissa yhteen. Tältä pohjalta koko kurssia lähdettiin rakentamaan.

Cimon myöntämän FIRST-rahoituksen turvin pystyimme hyvällä suunnittelulla valitsemaan matkalle mukaan yhteensä 25 suomalaista historianopiskelijaa. 15 näistä osallistui suorittu kurssia historian oppiaineeseen, ja 10 oli suorittamassa opetusharjoittelua. Pietarin päässä kurssille osallistui 20 HSE:n opiskelijaa "Public history" maisteriohjelmasta. Meiltä matkaan lähti 2 opettajaa, HSE:ssa mukana oli 2 opettajaa. Lisäksi valmisteluihin osallistui useita muita ihmisiä kummankin yliopiston hallinnosta.

Opiskelijoiden valinta tapahtui sähköisellä ilmoittautumisella. Mahdollisiin kysymyksiin vastaamiseksi ennen ilmoittautumisen alkua järjestettiin tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin kurssin luonteesta, vaatimuksista ja vastailtiin kysymyksiin. Ilmoittautuminen avautui eräänä keskiviikkona aamuna kello 8:00. Kurssin osallistujamäärä tuli täyteen 6 sekunnissa, mikä lienee laitoksen uusi ennätys. 12 sekunnin kohdalla varapaikatkin olivat jo kaikki menneet.

Ennen varsinaista matkaa opiskelijat jaettiin 3-4 hengen ryhmiin, joista kullekin jaettiin teema, johon heidän tuli perehtyä ennen matkaa, jota tarkasteltaisiin matkan aikana, ja josta he tulisivat lopuksi kirjoittamaan esseemuotoisen tutkielman. Tehtävänä oli perehtyä näistä teemoista tehtyihin erilaisiin tulkintoihin, sekä niitä ympäröivään historiakulttuuriin ja -politiikkaan. Teemat olivat Smolnyn Instituutti, suomalainen Pietari, Viipuri, ja Pietarhovi. Kaikki nämä kohteet olivat sellaisia, että niihin paneuduttiin myös matkan aikana. Ideana oli tarkastella vaikuttaisiko kohteeseen perehtyminen kentällä opiskelijoiden tulkintoihin ja oppimiseen, ja mitä he mahdollisesti saisivat tällä tavoin irti eri kohteista.

Opiskelijaryhmät kirjoittavat omista teemoistaan kukin yhden blogitekstin, jossa he käsittelevät omaa teemaansa ja siihen liittyviä tulkintoja, paikan päällä tekemiään havaintoja, sekä yleisesti ajatuksiaan tällaisesta työskentelymuodosta.

Opettajaopiskelijoiden kokemuksista vierailusta ja opettamisesta venäläiskoulu 204:ssa tulee lisäksi oma erillinen tekstinsä. 

Kirjoitan itse vielä erillisen tekstin yhteistyöstä HSE:n kanssa, sekä kurssiin liittyneestä puolen päivän mittaisesta ryhmätyöosiosta HSE:n opiskelijoiden kanssa.

Vaarallinen ammatti

Kävin arkistomatkalla Shanghaissa, Kiinassa, ja samalla pistäydyin historian maailmankongressissa Jinanissa. Koska kyseessä oli ensimmäinen matkani Kiinaan, tein samalla mielenkiintoisia havaintoja Kiinan suhteesta historiaan.

Etukäteen olin hieman skeptinen siitä, että kerran viidessä vuodessa järjestettävä maailmankongressi oli annettu Kiinan järjestettäväksi. Oma käsitykseni Kiinasta oli, että maa on kyllä ylpeä menneisyydestään, mutta erityisesti lähihistoria on aluetta, josta historiantutkimusta ei katsota erityisen hyvällä. Oma tutkimusalueeni asettuu juurikin tähän saumakohtaan, molemminpuolin toista maailmansotaa, jolloin Kiina eli murroskautta. Vaikka en tutkikaan varsinaisesti Kiinaa, tulee monessakin kohtaa yhtymäkohtia myös Kiinan lähihistoriaan ja vähän etukäteen mietitytti, millaista kommenttia kiinalaiselta yleisöltä tulee. Tässä suhteessa pelkoni oli turha, mutta muuten epäilykseni Kiinan hankalasta suhteesta lähihistoriaansa kyllä nousivat esille.

Ensimmäinen este oli pääsy arkistoon. Kenellekään ei liene enää uutinen, että Venäjällä on jatkuvasti vaikeutettu ulkomaisten historiantutkijoiden pääsyä arkistoihin. Sääntöjä muutetaan, eikä niistä ilmoiteta kunnolla. Joitakin tutkijoita on jopa karkotettu maasta vedoten vääränlaisiin viisumeihin. En olettanut että tällaisia ongelmia tulisi Kiinassa. Olin väärässä. Onneksi minulla oli mukanani kaksi kollegaa Hong Kongista, joiden avulla asiat saatiin ratkeamaan. Käytin kahta arkistoa, joista toinen oli kirjaston yhteydessä. Kirjastossa emme kohdanneet ongelmia ja henkilökunnasta jopa löytyi englanninkielentaitoisia henkilöitä. Toisen arkiston kohdalla sen sijaan ongelmaksi muodostui se, että minä tulin ulkomailta. Olisi kuulemma pitänyt hakea tutkimuslupaa valtionhallinnosta. Ei riittänyt, että oli business-viisumi, suosituskirje kiinalaisesta yliopistosta ja kaksi professoria vahtimassa toimintaani. Uusi laki kuulemma edellyttää että lupaa haetaan korkeimmalta taholta.

Ulkomaisen tutkijan näkökulmasta ensimmäinen vaatimus on kiinan kielen osaaminen. Vaikka käyttämäni aineistot olivat enimmäkseen venäjänkielisiä, joukossa myös englanninkielistä aineistoa, kaikki arkistoluettelot ja -listat ovat kiinaksi. Toisin sanoen, mitään aineistoja ei pysty tilaamaan ellei ensin selviä kiinankielisistä tilauslomakkeista ja arkistoluetteloista. Tämän jälkeen ongelmana oli lähinnä valokuvien korkea hinta (3€ per kuva), mutta niiden ottaminen sentään sallittiin.

Palaset alkoivat loksahdella paikalleen kun kävelin arkistosta takaisin hotellille. Melkein jokaisessa lyhtypylväässä oli kaksi isohkoa viiriä joista toisessa oli punaisella pohjalla juokseva Kiinan kansantasavallan sotilas yllään keltaiset tähdet. Toisella puolella oli neuvostosotilas punaisella pohjalla, yllään sirppi, vasara ja tähti. 70-vuotispäivä. Juhlittiin sitä miten Kiinan kommunistit ja Neuvostoliiton puna-armeija yhdessä ajoivat japanilaiset pois maasta. Yhdysvaltoja ei tietenkään mainittu missään, Kuomintangista puhumattakaan. Neuvostoliiton roolikin 70 vuotta sitten oli varsin vähäinen, käytännössä Stalin tuki Kuomintangia enemmän kuin Kiinan kommunisteja, joihin hän suhtautui hyvin epäillen. Mutta tämä ei sovi Kiinan kommunistisen puolueen viralliseen tulkintaan. Juhlitaan mieluummin Neuvostoliittoa ja Suurta Ystävyyttä. Tämä sopii tietysti myös Putinille, jonka ystävät lännessä ovat olleet hupenemaan päin.

(lähde: Today Online, 5.9.2015)

Tähän kuvioon sopivat huonosti historiantutkijat, joilla saattaisi olla oma versionsa asiasta sanottavanaan.

Näin vaarallisia me historiantutkijat olemme.