Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvisota. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvisota. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. elokuuta 2015

Itsenäinen Suomi ja sota

   Suomen itsenäistymisen juhlavuosi lähestyy, kun kahden vuoden päästä juhlitaan 100 vuotiasta Suomea. Ja mitä Suomessa onkaan suunniteltu juhlavuodelle? Sotaelokuvaa tietenkin! Eilisen suuri uutinen oli, että Aku Louhimies on nyt saanut haalittua kasaan riittävästi rahaa, että Väinö Linnan Sotaromaaniin (tutumpi monelle myöhemmän nimensä Tuntematon Sotilas kautta) perustuvaa Sotaelokuvaa voidaan lähteä viemään eteenpäin. Ensi-ilta tällä 7 miljoonan euron budjetin elokuvalla olisi tietysti 2017, kun itsenäistymisestä on kulunut 100 vuotta.

   Asia on askarruttanut minua ennenkin suuresti: miksi Suomen itsenäisyyttä juhlitaan nimenomaan sotien kautta ja erityisesti itsenäistymiseen liittymättömien sotien kautta? Eihän Yhdysvalloissakaan itsenäisyyspäivänä muistella vuoden 1865 sisällissotaa, Vietnamin sotaa tai toista maailmansotaa. Ero amerikkalaiseen itsenäisyyspäivän juhlintaan on muutenkin melkoinen, jossa itsenäisyyttä juhlitaan iloisilla grillijuhlilla ystävien ja sukulaisten seurassa, korttelijuhlissa yhdessä pelaten ja leikkien. Olen monesti hauskuuttanut amerikkalaisia ystäviäni kertomalla suomalaisesta itsenäisyyspäivän juhlinnasta, johon kuuluu hautausmaalla käyminen ja kotisohvalla presidentin järjestämien linnanjuhlien katsominen. Yhdysvalloissa kenenkään mieleen ei tulisi seurata vastaanottoa valkoisessa talossa, kun voi pitää itsekin hauskaa!
   Moni ulkomaalainen ystäväni on ihmetellen kysynyt, että eivätkö suomalaiset ole iloisia itsenäisyydestään? Vaikka olen asiaa itsekin monesti ihmetellyt, olen selittänyt asian jotenkin niin, että suomalaiset eivät liity itsenäisyyspäivää varsinaisesti vuonna 1917 tapahtuneeseen itsenäistymiseen. Monelle suomalaiselle on itse asiassa varsin epäselvää, mitä itsenäistymisen yhteydessä tapahtui. Meiltä puuttuu yhteisesti jaettu suuri ja ylevä kertomus itsenäistymisestä, koska yhden ainoan vuoden sisään mahtui toisilleen vihamielisiksi muuttuneiden kansanryhmien aseistautuminen, verinen sisällissota, saksalaisen kuninkaan asettaminen valtion johtoon yli laillisten hallintomenettelyiden ja kotimaisten vankileirien saaristo. Kun itsenäistyminenkin tapahtui menemällä hattu kourassa Pietariin ja anomalla itsenäistymistä Leniniltä ja bolshevikki-puolueen johdolta, on tapahtumasarjasta vaikeaa tehdä sellaista sankaritarinaa, josta voitaisiin rakentaa vuosittain juhlittava sankaritarina, jollaista erityisesti patriottisesti ajattelevat piirit tuntuvat kaipaavan.
   Sen sijaan itsenäisyyspäivää on alettu juhlia vuosien 1939-1945 muistojuhlana. Erityisesti talvisodan aatto tarjoaa kehyksen, jota vasten saadaan luotua tarina yhtenäisesti ylivoimaista vihollista vastaan käyvästä kansakunnasta. Koska talvisodan aattona niin vasemmisto kuin oikeistokin yhdistyivät Neuvostoliittoa vastaan, juuri tästä on löydetty kansakuntaa yhdistävä tarina, jota itsenäisyyspäivänä voidaan juhlia.
   Näin myös valtaosan suomalaisista mielissä itsenäisyys liittyy juuri sotien aikaan, talvi- ja jatkosotaan. Asiantilaa vahvistetaan vuosittain näyttämällä televisiosta elokuvia sodasta, veteraanien juhlistamisella ja erilaisilla kulkueilla sankarihautausmaille. Itsenäistymisen sijasta juhlitaankin sotia ja niissä kaatuneita.
   Eikä Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhla näytä tuovan muutosta. Suuren osan suomalaisia näkökulmasta sota näyttäytyy entistä keskeisempänä osana juhlavuotta ja suomalaista itsenäisyyttä. Kokeilkaapa vaikka googlessa kirjoittaa hakusanaksi "itsenäinen Suomi" tai "Suomi itsenäisyys" ja katsoa millaista kuva-aineistoa eteen aukeaa: talvi- ja jatkosodan kuva-aineistoa.
   Suomen itsenäistymisen kannalta se todellinen tarina on vähemmän hohdokas:





  

torstai 6. marraskuuta 2014

Historia vs. menneisyys


Historian opettajana toimiessani olen havainnut oppilaita ja opiskelijoita jututtaessani sen, kuinka käsitteet historia ja menneisyys esiintyvät synonyymeinä toisilleen. Tätä vahvistaa myös havaitsemani aikuisten yleinen käsitys näiden käsitteiden yhteneväisyydestä.

Käsitteiden merkitykset ja niiden ovat mielestäni toisaalta selkeät, toisaalta kuitenkaan eivät. Pyrin aina itse opetuksessani korostamaan, että käsite menneisyys pitää sisällään kaiken tähän mennessä tapahtuneen. Historia puolestaan on vain tutkittu osuus tästä kaikesta. Näillä perusteilla voidaan luottavaisin mielin tulla siihen johtopäätökseen, että menneisyys pitää sisällään paljon enemmän kuin historia. Kun otetaan vielä huomioon se, kuinka objektiivisuuteen pyrkivää historiantutkimusta oikein tehdään, voidaan edelleen luottavaisin mielin todeta, että käsitteen historia sisältö ei tule koskaan saavuttamaan käsitteen menneisyys sisältöä, päinvastoin.

Ainut ongelma, mikä käsitteiden vertailussa ja tämän edellä mainitun eron tekemisessä on, on se kuinka voimakkaasti nämä käsitteet on mielletty ja kuinka paljon niitä käytetään toistensa synonyymeinä. Myönnän, että välillä teen tätä itsekin.

Toisin sanoen näiden käsiteiden käyttö toistensa synonyymeinä on juurtunut niin syvälle kulttuuriimme ja (puhe)kieleemme, että sen muuttaminen voi olla vaikea prosessi. Olen myös pohtinut onko se edes tarpeellista? Olen kuitenkin tullut siihen lopputulokseen, että on. Tämä siksi, koska menneisyyden ja historian eron ymmärtämällä ymmärtää itseasiassa paljon paremmin historiaa tieteenä ja historian tiedon merkitystä.

Menneisyyshän on ja pysyy. Kaikki mitä menneisyydessä on tapahtunut on tapahtunut ja sitä ei muuksi voi muuttaa. Samoin muuksi emme voi enää muuttaa niitä syitä, joiden johdosta kyseiset menneisyyden tapahtumat ovat tapahtuneet saatikka noiden kyseisten tapahtumien seurauksia. Talvisodassa kaatuneiden suomalaismiesten vaimot jäivät leskiksi, eivätkä he päässeet välttämättä perustamaan perhettä ja sitä kautta sukupolvia jäi syntymättä. Toisaalta ne jotka onnistuivat selviämään rintamalta hengissä kotiin, saattoivat jatkaa siviilielämäänsä, perustamaan perheen, hankkimaan jälkeläisiä ja niin edelleen. Tästä näkökulmasta talvisota menneisyyden tapahtumana on selkeä esimerkki siitä, miten menneisyys saattaa olla hyvinkin merkittävä vielä pitkälle tulevaisuuteen.

Historia puolestaan on menneisyyden tutkimusta, joka avaa meille tuon menneisyyden merkityksiä, syitä ja seurauksia ja vaikuttaa meihin tuon tehdyn tutkimuksen kautta. Se saattaa vaikuttaa voimakkaasti jopa meidän arvoihimme ja päätöksentekoomme, vaikka noista tutkituista menneisyyden tapahtumista olisi jo pitkä aika. Tästä hyvänä esimerkkinä voimme käyttää jälleen vaikka talvisotaa, tai mitä tahansa muuta kansallisesti merkittävää menneisyyden tapahtumaa. Tässäkin blogissa on edellisissä kirjoituksissa tuotu jo hienosti esille historian merkittävyyttä kansakuntien menneisyyskäsitysten muokkaajana. Historialla on näin ollen voimakas rooli ”menneisyyden ikkunana”.

Meihin siis vaikuttaa menneisyys kahta eri kautta. Se vaikuttaa meihin suoraan varsinaisina menneisyyden tapahtumina, joiden johdosta tietyt asiat ovat kuten ovat. Tämän lisäksi menneisyys vaikuttaa meihin historian eli tutkitun menneisyyden kautta. Luemme historiaa kouluissa, media tuo historian luoksemme ja populaarikulttuuri tekee historiasta viihdettä, jota kulutamme. Yhdistettynä tämä kaikki muovaa näkemystämme menneisyydestä. Tuota näkemystä voidaan kutsua maailmankuvaksi, mutta historia vaikuttaa sen kautta myös maailman- ja elämänkatsomukseemme.

Tämän perusteella on mielestäni tärkeää, että käsitteitä historia ja menneisyys ei käytettäisi toistensa synonyymeinä, koska ne eivät sitä ole, paitsi puhekielessämme.