Pommi-iskuja ja poliisitutkintaa – Korpilahden yökoulu 25.11.2016

25.11.2016 klo 18:00

Ylimääräinen uutislähetys. Helsingissä Senaatintorilla on räjähtänyt autopommi. Paikalla oleva Ylen reportteri kertoo, että kuolonuhreja ei ole, mutta loukkaantuneita kylläkin. Tekijästä, saati teon motiivista ei poliisilla ole vielä tietoa. Uutisstudiossa selvästi järkyttyneen Helsingin yliopiston terrorismiasiantuntijan mukaan teko saattaa olla äärijärjestö ISISin käsialaa. Toisaalta Venäjän toimet Ukrainassa mietityttävät - voisiko Venäjä olla tämänkin iskun takana. Myöskään yksittäisen tekijän verityötä ei voida rajata pois. Liian tarkasti muistissa on norjalaisen Anders Breivikin joukkosurma muutaman vuoden takaa. Myös kotimainen äärioikeisto on nostanut päätään kuluneen vuoden aikana turvapaikanhakijoiden lisääntyessä maassamme. Voisiko iskun takana olla kotimainen äärijärjestö? Poliisi ja asiantuntijat vaikuttavat olevan hämillään, mutta tutkinta on alkanut. Supo on perustanut useita vain tähän juttuun keskittyneitä tutkijaryhmiä.

Näin alkoi korpilahtelaisten kahdeksasluokkalaisten historian valinnaiseen kurssiin kuulunut yökoulu. Korpilahden historian opettaja Juho Annala oli määritellyt kurssin yleiseksi tavoitteeksi opettaa historiantutkijan taitoja yläkoulun oppilaille. Yökoulun, joka oli kurssin viimeinen tapahtuma, pedagogisena johtoajatuksena oli se, että samoja taitoja, mitä tarvitaan tutkittaessa menneisyyttä, on mahdollista soveltaa nykypäivän ymmärtämisessä. Tämän näkemyksen ohjaamana yökoulu rakentui escape room -tyyppiselle ongelmanratkaisu/roolipelin ympärille, missä oppilaiden tehtävänä oli ratkaista pommi-iskun tekijä.

klo 18:30–19:00

Some-myrsky koskien Senaatintorin räjähdystä alkaa. Ihmiset ovat järkyttyneitä ja peloissaan. Tekijöitä arvuutellaan, vahvimmin epäilyt tuntuvat suuntautuvan äärijärjestö ISISiin. Epäilijöitä kuitenkin riittää: jäljet tuntuvat johtavan myös itään, sillä pommi-iskussa käytetty auto oli Venäjän rekisterissä. Myös äärioikeiston julisteita on levitetty ympäri kaupunkia: Sininen Legioona kutsuu kaikkia taistoon, mutta ketä tai mitä vastaan? Samaan aikaan poliisi kuulee iskun silminnäkijöitä ja tutkijaryhmät saavat käsiinsä kaksi erityisen mielenkiintoista silminnäkijälausuntoa.

Yökoulun toteutettiin Korpilahden yhtenäiskoulun ja Jyväskylän yliopiston OKL:n ja Historian ja etnologian laitoksen yhteistyönä. Käytännössä kurssin suunnitteli ja toteutti joukko luokan- ja aineenopettajaopiskelijoita osana opettajaopintojaan. Pedagogisen johtoajatuksen ja terrorismiin liittyvän kehyskertomuksen ohjaamina opiskelijaryhmä suunnitteli monimutkaisen kertomuskudelman, missä erilaisia taitoja käyttämällä yläkoulun oppilaat selvittivät pommi-iskun tekijän.

klo 19:00–20:00

Tutkijaryhmät saavat haltuunsa hätäpuhelutallenteen, missä huolestunut naishenkilö kertoo, ettei saa tyttäreensä yhteyttä. Äidin mukaan tyttärellä on mielenterveysongelmia ja hän on taipuvainen ääriajatteluun. Hiljattain äiti on kuullut tyttärensä mutisevan jotain pommista, ja siksi äiti pelkää, että tyttärellä on jotain tekemistä Senaatintorin rähähdyksen kanssa. Samaan aikaan itärajalla asuva Eila Heiskanen ilmestyy kiertelemään Helsingin kaduille. Hän on aulis kertomaan kaikille halukkaille kuuntelijoille perheestään ja elämästään Itä-Suomessa, mutta myös epäilyttävästä ryhmästä, joka ylitti rajan muutama tunti ennen räjähdystä. Eila on varma, että iskun takana on Venäjä, vaikka sosiaalisessa mediassa leviää video, missä ISIS ottaa vastuun iskusta. Yhtäkään tutkintalinjaa ei voi rajata pois.

Tutkijaryhmät vetäytyvät lakisääteiselle ruokatauolle hämmentyneinä, mutta varmoina siitä, että iskun tekijä tullaan selvittämään pian.

Yökoulua varten Korpilahden koulu oli lavastettu Helsingiksi, esimerkiksi käytäville oli annettu oikeat kadun nimet, ja luokkien numerot vastasivat kadunnumeroita. Yläkoulun oppilaat saivat liikkua pelimaailmassa vapaasti. Osaan luokista pääsi kuitenkin vain etsintäluvan saamisen jälkeen, millä osaltaan kontrolloitiin pelin kulkua. Tiettyihin paikkoihin pääsi vain jos ensin oli selvittänyt, miksi sinne on tärkeää päästä. Pelimaailman vapauden lisäksi muunlainen vapaus leimasi yökoulua. Pelimekaniikkaan tutustuminen tapahtui kontrolloimatta: oppilaat saivat oikeastaan ainoat ohjeet tutkintakansiosta, missä kerrottiin toimintavalikoimasta, mitä tutkijoilla on käytettävänään (esimerkiksi kotietsintä ja ihmisten pidättäminen kuulusteluja varten). Muuten oppilaiden piti käytännössä tutustua pelimaailmaan ja pelin toimintaan.

klo 20:30–22:00

ISISn ilmoitus iskun vastuunottamisesta saa aikaan sosiaalisessa mediassa myrskyn. Osa ihmisistä on valmis sulkemaan rajan kaikilta maahanmuuttajilta ja ajamaan nykyisetkin turvapaikanhakijat pois maasta. Samaan aikaan poliisin saa tiedon, että Lähi-idästä kotoisin oleva turvapaikanhakija on jättänyt palaamatta vastaanottokeskukseen. Sen lisäksi medioissa leviää uutinen, jonka mukaan Helsingin edustalla Suomen aluevesillä on nähty sukellusvene, joka on epäilemättä venäläinen. Sosiaalisessa mediassa leviää myös freelancetoimittajan blogiteksti, missä ruoditaan suomalaisen äärioikeiston nousua. Edellisten lisäksi huolestuneen äidin hätäpuhelu saa poliisin reagoimaan: epävakaa tytär otetaan kiinni ja tuodaan poliisin kuultavaksi. Kuulusteluissa saatujen tietojen vuoksi poliisi saa aiheen tehdä kotietsinnät naisen kotiin, mistä löytyy muun muassa outoa räjähdysaineelta vaikuttavaa kemikaalia. Myös karkuteillä oleva turvapaikanhakija nähdään pyörimässä kaupungilla, ja hänet otetaan kiinni ja tuodaan kuultavaksi. Kuulusteluissa selviää, että henkilö oli kuulunut ISISiin, mutta paennut ja lopulta päätynyt hakemaan turvapaikkaa Suomesta. Henkilö myös kertoo, että on hyvin ISISn tapaista ottaa vastuu länsimaita vastaan kohdistuvissa iskuissa, vaikkei järjestö olisi iskun takana.

Pommi-iskua selvittäessä tutkijat saivat eteensä monenlaisia tehtäviä. Yliopisto-opiskelijat olivat esimerkiksi rakentaneet yökoulua varten oman sosiaalisen median, suojelupoliisin arkiston, äärijärjestön nettisivut sekä lavastivat kaksi huonetta kotietsintöjä varten. Niiden lisäksi ”kaupungilla” harhaili henkilöitä, joilla kaikilla oli oma mielipiteensä pommi-iskusta. Näin monenlaiset taidot, kuten tiedon etsintä ja hallinta sekä kriittinen lukutaito, joutuivat koetukselle tutkinnan aikana. Käytännössä tutkijat joutuivat muun muassa puntaroimaan kuulopuheiden tai kuulusteluraporttien sisältämän tiedon luotettavuutta sekä tekemään yksinkertaisia kemiallisia kokeita ja suhteuttamaan siitä saadun tiedon muuhun tietoon. Periaatteessa tehtävät olivat pohjimmiltaan samantyylisiä tiedonhankinta ja -käsittelytehtäviä kuin mitä oppitunneilla tehdään, mutta yökoulun taustatarina toi oman jännitteensä tehtävien tekemiseen. Tarina vei mukanaan ja motivoi tehtävien tekemistä ja ratkaisua. Oppilaat tempautuivat innolla tutkijan rooliin. Esimerkiksi yksi oppilas harmitteli, kun ei ollut lyönyt nyrkkiä pöytään ensimmäisessä kuulustelussa, mutta sai myöhemmin omaksua pahan poliisin roolin, kun toinen henkilö tuotiin kuultavaksi.

klo 22:00–23:00

Kaupungilta löytyy ruumis. Poliisitutkinnoissa selviää, että uhri kuului venäläiseen rikollisliigaan Uralin Kotkiin, mutta oli myöhemmin eronnut liigasta ja paennut Suomeen. Freelancetoimittajan blogiteksti alkaa kiinnostaa poliisia yhä enemmän, kun käy ilmi, että toimittaja kuului ennen äärioikeistoryhmään nimeltä Sininen Legioona. Netistä löytyy myös ryhmittymän kotisivut, missä avoimesti ihannoidaan esimerkiksi natsi-Saksan johtajia. Poliisi päättää ottaa yhteyttä toimittajaan ja häneltä saatujen tietojen vuoksi päätetään tehdä kotietsintä ryhmittymän kerhotiloihin, mistä takavarikoidaan muun muassa outoa kemikaalia. Samaan aikaan rajavartiolaitos tiedottaa, että rajan yli Suomesta Venäjälle on siirtynyt henkilöjoukko, ilmeisesti sama, joka oli ylittänyt aiemmin rajan toiseen suuntaan. Yksi ylittäjistä tunnistetaan Uralin Kotkien palkkatappajaksi.

Tutkijat suoriutuivat edestään löytämistä tehtävistä oikeastaan paremmin kuin osasin odottaa. Osa tehtävistä vaikutti lähtökohtaisesti niin haastavilta, että epäilin kahdeksasluokkalaisten tietotaitojen riittävyyttä niiden selvittämisessä. Huoli oli kuitenkin turha, suurin osa tutkijaryhmistä oli koko ajan oikeilla jäljillä ja selvitti pommi-iskua siinä järjestyksessä, mitä oli suunniteltu. Kuitenkin vierestä seuranneena vaikutti siltä, että oppilailla oli hankaluuksia erilaisten todistusaineistotyyppien kanssa. Esimerkiksi kuulopuheet veivät välillä tutkimusta väärään suuntaan. Kurssi olisi ollut korjattavissa ”kovemman” todistusaineiston sisältämän tiedon avulla, mutta niitä oppilaat eivät käyttäneet. Toki kysymyksessä saattaa olla oma näkökulmaharhani, sillä tunsin tarinan ennalta, jolloin oikeat johtolangat oli helpommin nähtävissä minulle kuin oppilaille, jotka eivät juonta tunteneet. Luultavasti olisin itsekin kallistanut korvaani kaupungin juoruille, jos olisin ollut pelissä tutkijan roolissa.

klo 23:00–24:00

Mieleltään järkkyneen naiselta ja Sinisen Legioonalta löydettyjen kemikaalien kanssa tutkijaryhmät vetäytyvät poliisin laboratorioon analysoimaan näytteitä. Vaikuttaa siltä, että molemmat ovat räjähdysaineita, mutta niiden koostumus on eri. Tutkinnat keskeytyvät, kun poliisi saa tietoonsa nimettömältä lähteeltä, että sama ryhmittymä, joka oli pommi-iskun takana, suunnittelee toista iskua. Aikaa ei ole hukattavaksi, tutkijaryhmät kutsutaan kasaan, tekijä on saatava kiinni. Jokaiselta tutkijaryhmältä kysytään epäiltyä ja motiiveja teolle. Kyselyn katkaisee poliisilaboratorion johtaja, joka hengästyneenä tuo mukanaan tiedon: räjähdyksessä käytetty räjähdysaine on selvitetty. Nyt kysymys kuuluu, mikä ryhmittymistä käytti kyseistä räjähdettä? Minne karhuryhmä ohjataan, että tekijät saadaan kiinni ennen uutta räjähdystä. Hämmennyksen vallitessa yksi ryhmistä on erityisen varma, että kyseistä kemikaalia löytyi Sinisen Legioonan tiloista ja tekijät löytyvät siksi sieltä. Poliisipäällikkö kuuntelee ryhmää ja antaa merkin: tutkijaryhmät näkevät poliisin kypäräkameran kautta suoraan, kun tekijät otetaan kiinni. Rikos on ratkennut ja kansalaiset voivat taas nukkua yönsä rauhassa.

Kaiken kaikkiaan yökoulu onnistui loistavasti. Oppilaat olivat innostuneita, ja into kantoi koko pitkän illan. Voin suositella vastaavantyylistä juonellista ja tutkivaan oppimiseen perustuvaa tehtäväpakettia oikeastaan kaikille. Tehtäviä on periaatteessa helppo mukauttaa luokka-asteen ja osaamisen mukaan. Myös eri oppiaineiden sekoittaminen tällaisissa kokonaisuuksissa on mahdollista. Meidän tapauksessa esimerkiksi kemian taidot joutuivat koetukselle, kun tutkijat tutkivat räjähdysaineiden koostumusta. Varoituksen sana kiinnostuneille: suunnittelu- ja toteutustyötä tämän mittaluokan kokonaisuus vaatii todella paljon. Tässä tapauksessa suunnittelijoita ja toteuttajia oli kymmenkunta opiskelijaa, jotka tekivät ehdottomasti suurimman työn. Heidän lisäkseen järjestämiseen osallistui opettaja Juho, OKL:n didaktikko Matti Rautiainen ja allekirjoittanut. Pienempi järjestäjämäärä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämänkaltaisesta tehtävästä pitäisi luopua. Varsinkin suunnitteluun täytyy vain varata lisää aikaa ja tehtävät kannattaa toteuttaa niin, ettei niihin kiinnitä montaa ihmistä. Kaikki innolla kokeilemaan!

Yle Keski-Suomen toimittaja ja kuvaaja seurasi koko yökoulun ja tekivät siitä jutun Keski-Suomen alueuutisiin. Valitettavasti se ei enää ole katsottavissa Yle Areenassa. Kiitän Yleä; saimme esimerkiksi käyttöömme uutisstudion, missä kuvattiin yökoulun avannut ylimääräinen uutislähetys. Peli sai omanlaisensa imun, kun uutiset näytti oikeilta ja kaiuttimista kuului uutisten tunnusmusiikki. Ylen lisäksi kiitos kuuluu Helan ja OKL:n opiskelijoille. Ilman heidän panostaan yökoulu tällaisenaan olisi ollut mahdoton järjestää.

Pelkkää lähteiden kanssa puuhastelua?

Michiganin yliopiston historian pedagogiikan professori Robert B. Bain (2015) kirjoittaa, kuinka Yhdysvalloissa historian opetuksen keskiöön on noussut historiallisen ajattelun ja historian lukutaidon kehittäminen. Tämä on toki hyvä asia, eikä Bainilla ole itse tätä painotusta vastaan mitään. Ongelmaksi Bainin mukaan on kuitenkin muodostunut se, että: “Reading historical texts, particularly snippets of primary sources, has become a proxy for historical thinking in the United States". 
 
Historian taitoja painottava historian kouluopetus lähti liikkeelle 1970-luvulta Isosta-Britanniasta ja levisi sieltä muun muassa anglosaksiseen maailmaan ja Suomeenkin seuraavien vuosikymmenten kuluessa. Sen myötä  historian opetuksen keskeiseksi ajatukseksi on noussut se, että oppilaan tulisi toimia historiantutkijan tavoin ja työskennellä erilaisen lähdeaineiston parissa. Historian taitoja, historiallista ajattelua ja historian ymmärtämistä on analysoitu useiden tutkijoiden toimesta (esim. Wineburg 1991; 2001; Seixas & Morton 2013; VanSledright 2010). Vaikka historialliselle ajattelulle tai ymmärtämiselle ei olekaan yksiselitteistä käsitettä olekaan, ovat tutkijat varsin yksimielisiä siitä, että historiallinen ajattelu representoituu alkuperäislähteiten kanssa toimimisessa. Tällöin keskeistä on, että oppilas oppii kontekstualisoimaan lähteen, pohtimaan lähteen kirjoittajan intentioita, analysoimaan eri lähteiden tarjoamaan tietoa vertaillen niitä toisiinsa sekä toimimaan ristiriitaisen lähdeaineiston kanssa. 

Bain ei nosta esiin primäärilähteistä napattujen katkelmien kanssa työskentelyä siksi, että hän kritisoisi lähteiden kanssa työskentelyyn tarvittavien taitojen keskeisyyttä historian tutkimuksessa. Sen sijaan hän kritisoi sitä, että historiallinen ajattelu on typistetty pelkäksi irrallisten dokumenttipätkien kanssa puuhasteluksi, josta lopputuloksena oppilaalle ei jää käteen oikeastaan mitään muuta kuin pelkkä lähteen tarjoaman informaatio, jota opiskelija ei kykene edes kontekstualisoimaan menneisyyden tapahtumiin. 

Mistään uudesta keskustelusta tässä ei ole kyse, vaan jo vuosikymmeniä on pohdittu, kuinka paljon sisältötietoa (tietoa tapahtumista, ihmisistä, paikoista, vuosiluvuista jne.) täytyy olla, jotta oppilas kykenee historialliseen ajatteluun. Wineburgin (1991) mukaan olennaista ei ole aiheen sisältötiedon osaaminen, vaan olennaista on kyky orientoitua toimimaan lähdeaineiston kanssa. Tämä näkemys on myöhemmissä tutkimuksissa kyseenalaistettu todeten, etteivät historiantutkijatkaan kykene toimimaan ilman sisältötietoa, jos tarkasteltavaksi aineistoksi vaihdetaankin kirjoitetun dokumentin sijaan jotain heille vierasta, esimerkiksi historiallisen rakennuksen "lukeminen" (Baron 2012). Samoin on todettu, että opiskelijat, jotka eivät hallitse keskeisiä käsitteitä, ovat kykenemättömiä kontekstualisoimaan lähteitä (ks. Van Boxtel & Van Drie 2012). Sisältökaanonin opettamisen perään ei Bain ole huutelemassa, vaan hän huomauttaa, että jos opiskelijalla ei ole näkemystä historian suurista linjoista, ei dokumenttipätkien kanssa työskentely kehitä riittävästi opiskelijan historiatietoisuutta eikä historiallista ajattelua. 

Itse viime vuoden kalifornialaisia historiantunteja seuranneena ymmärrän hyvin Bainin huolen. Opettajat, joiden tunneilla vierailin, olivat aivan huippuja. He olivat valmistaneet loistavia lähteisiin perustuvia tehtäviä, joita oppitunneilla käsiteltiin. En kuitenkaan voinut välttyä siltä ajatukselta, että oppitunnit eivät niinkään olleet historian kuin äidinkielen oppitunteja ja vieläpä lukutaidon harjoittamista. Sen sijaan, että dokumentteja oltaisiin kontekstualisoitu, pohdittu niiden välisiä suhteita, lähestytty niitä historialle tyypillisten käsitteiden kautta tai vaikkapa kehitetty historiallista empatiaa, jäi lähteiden kanssa toimiminen lähteiden ääneenlukemiseksi ja niiden keskeisen sisällön alleviivaukseksi tai taulukoinniksi. Historian tunneilta puuttui historia.

Suomalaiseen historianopetuksen on syksyllä 2016 voimaan tulevien opetussunnitelmien myötä tulossa entistä selkeämmin historian tekstitaidot. Itse otan tämän uudistuksen ilolla vastaan. Pelko siitä, että sisältötiedon opettaminen katoaisi meillä Suomessa lähitulevaisuudessa historiantunneilta, on varmasti turha, sen verran keskeisessä asemassa se on käytännön kouluopetuksessa taitopainotteisista opetussuunnitelmista huolimatta ollut. Toivottavaa sen sijaan on, että historian tekstitaitojen oppiminen ei jää vain kirjoitettujen dokumenttien kanssa näpertelyksi, vaan lähtee liikkeelle historiatieteelle tyypillisistä tiedonmuodostusperiaatteista ja tätä kautta avaa teitä kriittiselle ajattelulle ja ymmärtämiselle.

Lähteet: 

Bain, R. B. 2015. Commentary: into the Swampy Lowlands of Important Problems. Teoksessa: K. Ercikan & P. Seixas (toim.) New directions in Assessing Historical Thinking. New York: Routledge.

Baron, C. 2012. Understanding historical thinking at historic sites. Journal of Educational Psychology 104(3), 833–847.

Van Boxtel, C., & Van Drie, J. 2012. "That's in the time of the Romans!" Knowlegde and strategies students use to contextualize historical images and documents. Cognition and Instruction, 30(2), 1 -33.

Seixas, P. & Morton, T. 2013. The Big Six Historical Thinking Concepts. Toronto: Nelson Education.

VanSledright, B. A. 2010. What does it mean to think historically… and how do you teach it? Teoksessa W. C. Parker (toim.) Social studies today: Research and practice. New York: Routledge, 113–120.

Wineburg, S. 2001. Historical thinking and other unnatural Acts. Charting the future of teaching the past. Philadelphia: Temple University Press.

Wineburg, S. S. 1991. Historical problem solving: A study of the cognitive processes used in the evaluation of documentary and pictorial evidence. Journal of Educational Psychology, 83(1), 73–87.

Historianopetus, -tutkimus ja väärät uskomukset

Opetustyössä jos jossain oppii nöyryyttä, kunhan muistaa olla avoin ja valmis arvioimaan omia näkemyksiään. Historia on yksi niistä oppiaineista, jossa oikeita vastauksia on vähän ja tiukka tarrautuminen omiin tulkintoihin ja näkemyksiin ei useinkaan johda hyviin tuloksiin. Yksisuuntainen luennointi toimii joissakin tilanteissa, mutta paljon hedelmällisempää on kuunnella opiskelijoiden kysymyksiä ja kommentteja, jolloin usein huomaa omien tulkintojensa ongelmakohdat.

Pidin luentoa historian ja politiikan suhteesta. Historian tulkinnallinen luonne kun on altistanut - ja altistaa edelleen - tieteenalan erilaisille väärinkäytöksille. Menneisyyden tapahtumien tulkintaa poliittisiin tarkoituksiin esiintyy runsaasti ja tarkoitukseni oli nostaa esille että osa historiatieteen - ja tutkijan - tehtävää on "estää uskomuksiin" sekä toisaalta "vääriin yleistyksiin" perustuvia näkemyksiä ja maailmankuvia. Nähdäkseni osa yliopistojen kolmatta tehtävää on vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa, jolloin historiantutkimuksen tulee pyrkiä puuttumaan historian väärinkäytöksiin ja julkiseen keskusteluun siltä osin kuin tutkimus näkee niiden olevan räikeässä ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Mutta missä raja kulkee ja mikä lopulta on mahdollista? 

Yhdysvaltain mediaa läheltä seuraavana on esimerkiksi helppo nähdä, että julkisen keskustelun polarisoituminen on juuri nyt mennyt niin pitkälle että esimerkiksi teekutsuliikkeen piirissä ilmeneviä tulkintoja Yhdysvaltain menneisyydestä on vaikea lähteä kiistämään. Jos heidän näkemyksiään pyrkii kyseenalaistamaan, tuloksena on vain katkera ja päämäärätön väittely, joka ei johda mihinkään. Eikä näitä esimerkkejä tarvitse oikeastaan hakea Suomea kauempaa. Meiltä löytyy ryhmiä, jotka tulkitsevat esimerkiksi Suomen suhdetta Venäjään ja venäläisiin omalla tavallaan, tai joilla on oma, historiantutkimuksen valtavirrasta eroava näkemyksensä luovutetun Karjalan kysymyksestä. Nämä ryhmät esittävät asiansa poleemisesti ja tuomitsevat poikkeavat näkemykset yleensä jonkinlaisena harhaoppisuutena, petturuutena, tai vastaavalla tavalla siten, ettei vastaväitteille jää tilaa. Tällaisissa tilanteissa tutkijan suorat yritykset toimia tällaisten erimielisten ryhmien välissä ovat usein tuhoon tuomittuja ja johtavat pahimmillaan siihen että molemmat osapuolet leimaavat tutkijan omalle ryhmälleen vihamieliseksi.

Sekä Suomen että Yhdysvaltain kohdalla puhutaan kuitenkin avoimista, demokraattisista yhteiskunnista. Tutkijalla on mahdollisuus osallistua keskusteluun ja haastaa vallitsevia näkemyksiä. Eikö tämän pitäisi myös olla tutkijan velvollisuus? Onko tutkijalla lupa pistää päänsä pensaaseen ja todeta että välillä julkiseen keskusteluun osallistuminen on turhaa ja aiheuttaa vain entistä voimakkaamman vastareaktion?

Yksi historian kouluopetuksen keskeisistä tavoitteista on kriittisyyteen kasvattaminen. Oppilaita pyritään opettamaan ymmärtämään että samastakin aineistosta voidaan tehdä erilaisia tulkintoja. Samalla tulkintoja opetetaan analysoimaan ja tarkastelemaan mikä tekee tulkinnasta mahdollisesti epäluotettavan. Tähän suuntaan opetussuunnitelmauudistus ainakin näyttäisi historianopetusta olleen viemässä viime vuosikymmeninä. Demokratiassa jokaisella on ainakin periaatteessa mahdollisuus esittää näkemyksiään ja tulkintojaan. Samalla julkisen ja kaikille yhteisen opetuksen tehtävänä on pyrkiä varmistamaan, että kaikille annetaan välineet julkisen keskustelun ja mielipiteiden tulkintaan ja analysoimiseen. 

Tämä pätee myös historian väärinkäyttöön ja menneisyyden (tahallisiin) väärintulkintoihin. Demokratiassa tutkija ei voi yksin torjua historian väärinkäytöksiä. Jos yleisöllä ei ole välineitä tai halua ymmärtää keskustelua, populistien on helppo ampua tutkijan näkemykset alas.

Maailmalla on viime vuosilta runsaasti esimerkkejä historian käytöstä erilaisiin poliittisiin ja itsekkäisiin päämääriin. Suomessa esimerkkejä on viime vuosilta suhteellisen vähän. Erityisesti Venäjä tuntuu kuitenkin olevan aihe, johon meillä tiivistyy niin paljon tunteita, erilaisia ennakkoluuloja ja -käsityksiä, että aiheen objektiivinen käsittely on vaikeaa. Tämä heijastuu erityisesti lähihistorian tulkintoihin. Mitään suomettumisen aikoihin verrattavaa historian uudelleentulkintaa ei toki ole nähtävissä, mutta esimerkit monista Euroopan maista ja Yhdysvalloista voisivat yhtä hyvin tapahtua Suomessakin.

Opiskelijan kysymys kuitenkin koski tutkijan roolia mahdollisten väärinkäytösten käsittelyssä, sekä keinoja joita tutkijalla on. Yksi tärkeä asia on muistaa että vaikka tutkimuksen ja julkisen keskustelun tulisi vaikuttaa toisiinsa on olemassa myös vaarallisia esimerkkejä siitä mitä tapahtuu kun julkinen keskustelu alkaa vaikuttaa historiantutkimukseen. Tämän päivän Venäjä on vain yksi tapaus, jossa tutkimukseen - ja aivan erityisesti opetukseen - on lähdetty aktiivisesti vaikuttamaan politiikan keinoin. Tulkintoja on pyritty karsimaan ja tutkimuksen lähtökohtiin on näin ollen puututtu.

Tutkijoiden ensisijaisena tehtävänä on kuitenkin huolehtia siitä että tutkimuksessa toteutuvat tärkeimmät prinsiipit: riippumattomuus, eettisyysja pyrkimys totuuteen. Määritellään totuus sitten miten hyvänsä, se ei voi olla ulkoa päin, poliittisen tai itsekkäin perustein määritelty näkemys jostakin. On tärkeää osallistua myös julkiseen keskusteluun, mutta sen ei tule olla ristiretki eikä muuttua donquijotemaiseksi taisteluksi tuulimyllyjä vastaan. Tutkimuksen lähtökohdista huolen pitäminen on kuitenkin tutkijan tärkein tehtävä. Toisin kuin monen muun tieteenalan kohdalla, historiantutkimus on myös ns. suuren yleisön ymmärrettävissä


PS. Jäin pohtimaan itseäni. Vältin vuosia suomeksi kirjoittamista. Olen myös kieltäytynyt (joskin myös suostunut) kommentoimaan omaan alaani liittyviä asioita mediassa. Usein kieltäytyminen on liittynyt leimautumisen pelkoon. Olen joutunut pohtimaan kieltäydynkö itsekkäistä vai epäitsekkäistä syistä. Perustelu ei ole aina ollut helppoa. Kysymys on siis vaikea ja vaatii pohdintaa jatkossakin.