Syksyinen piipahdus Thames-joen rannalla palautti pohdintaan
peruskysymyksen historiallisten puitteiden vaikutuksesta oppimiseen. Useasta
suusta olen vuosien varrella kuullut sanonnan ”helppohan se siellä on opettaa
historiaa, kun historia on koko ajan läsnä” kun verrataan vanhojen
historiallisten kulttuuriseutujen puitteita omiimme. Onhan Towerissa, St.
Paulilla tai Westminsterissä mukava käyskennellä, mutta onko puitteilla oleellista
merkitystä itse opiskelussa?
Kolme vuotta sitten minulla oli mahdollisuus kierrellä
kouluja Englannissa ja tutustua toden teolla historian opetukseen. Vaikka olin
vakuuttunut englantilaisen historian opetuksen merkityksellisyydestä jo
1990-luvun lopulla, vasta Jack Huntin koulussa Peterborough’ssa todella
tajusin, kuinka isosta erosta verrattuna meidän historian opetuksen
kulttuuriin, on kyse. Menin Peterboroughiin majapaikastani Bedfordista, koska siellä
oli tarjolla seurattavaksi historian opetusharjoittelijoiden tunteja. Kolmikko
Cambridgesta piti tunteja kukin vuorollaan.
Pukuun sonnustautunut nuori mies aloitti tunnin kyselemällä
kuulumisia ja ilmoitti sitten, millaisen asian kimpussa tänään työskennellään.
Tarjolla oli Venäjän vallankumous. Työskentely aloitettiin jakamalla
opiskelijat ryhmiin ja kullekin ryhmän jäsenelle annettiin roolihenkilö, jonka
silmin Venäjän tapahtumia vuonna 1917 tarkasteltiin. Opettaja piti lyhyitä, 1-2
minuutin johdatteluja, jonka jälkeen ryhmässä mietittiin, mitä ja miksi kukin
historiallinen roolihenkilö Venäjällä tapahtuneista muutoksista ajatteli ja
kuinka ne vaikuttivat heidän elämäänsä. Näitä opettaja ohjasi lisää
tarkentavilla kysymyksillä. Ryhmässä käytiin vilkasta keskustelua, mikä jatkui
sitten yleisellä keskustelulla, jossa purettiin vielä ryhmissä askarruttamaan
jääneitä asioita yhteisesti. Sama idea vietiin läpi toistamiseen, hieman
ryhmätyöskentelyä varioiden.Osallistuin tunnista käytyyn arviointikeskusteluun ja koska olin tullut rautatieasemalta suoraan takapenkkiin istumaan, en tiennyt tunnin pitäjästä mitään taustoja. Arviointikeskustelussa ilmeni, että kyseessä oli harjoittelijan ensimmäinen tunti. Hetken henkeä haukottuani tajusin, että opiskelija teki kuten meilläkin tehdään eli se, mikä erityisesti omakohtaisella kokemuksella sekä osin koulutuksesta omaksutusta siirretään käytäntöön. Samoin kuin meillä, mutta kokemusmaailmat, josta ponnistetaan, ovat tyystin erilaiset. Vertailukohtaa löytyy omasta ensimmäisestä harjoittelutunnista, joka tuli pidettyä samasta aiheesta vajaat kaksikymmentä vuotta. Oppijan aktivoinnin sijaan oma huomioni keskittyi mahdollisimman hyvän ja selkeän esityksen laatimiseen ja siinä onnistumiseen.
Takaisin lähtökohtaan eli lausahdukseen siitä, kuinka helppoa historiaa on opettaa, kun kaikki aikakaudet ovat läsnä tässä ja nyt. Lainkaan väheksymättä sen tuomia etuja, siihen kiinnittyminen on yksi esitelmän muoto autenttisemmalla opetusmateriaalilla. Englantilaiset kiertävät historiallisissa kulttuurikohteissa tutustuakseen omaan kulttuuriinsa. Historian opetus puolestaan pyrkii kriittisen kansalaisen kasvattamiseen, eikä siihen tarvita kuljeskelua aidoissa historiallisissa ympäristöissä. Meillä tulevan opettajan kokemushorisontti on edelleen lähellä omaani kahdenkymmenen vuoden takaa. Matka maailmaan, jota Englannissa eletään ja meidän opetussuunnitelmassa painotetaan, tuntuu edelleen kaukaiselta. Kyse ei ole erilaisista tavoista. Kyse on erilaisista kulttuureista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti