Historian oppiminen ja opetus -blogia ylläpitää viiden hengen joukko suomalaisia historian ammattilaisia: tutkijoita ja opettajia. Blogissa julkaistaan näiden henkilöiden ajatuksia, tuntemuksia, ideoita ja näkemyksiä liittyen historian tutkimukseen ja pedagogiikkaan sekä ylipäätään käsitykseen siitä, mitä historia on.
Blogin kirjoittajat:
Mikko Hiljanen työstää Jyväskylän yliopistossa väitöskirjaa 1500-luvun suomalaisesta paikallispapistosta ja sen roolista valtion rakentajana. Aineenopettajakoulutuksen saaneena Mikko on kiinnostunut opettamisesta, erityisesti historiallisen tiedon muodon ja välittämisen kannalta.
Simo Mikkonen on historioitsija ja Venäjän historian dosentti. Hän
toimii akatemiatutkijana Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian
laitoksella. Simo on väitellyt Stalinin kauden kulttuuripolitiikasta.
Hänen viimeaikainen tutkimuksensa käsittelee poikkikansallista
historiaa, neuvostoliittolaisten ylirajaisten verkostojen sekä
länsimaiden välisten kulttuurisuhteiden tutkimusta. Simo Mikkonen on
suorittanut aikuiskasvattajan pedagogiset opinnot Jyväskylän
yliopistossa, sekä toiminut myös kouluttajana näissä opinnossa. Simo on
myös toiminut Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitoksen
pedagogisena johtajana. Lukuvuoden 2014-15 Simo on
Fulbright-stipendiaattina Berkeleyn yliopistossa, Kaliforniassa.
Matti Rautiainen toimii historian ja yhteiskuntatiedon pedagogiikan lehtorina Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella. Matti on mukana useissa opetukseen liittyvissä kehittämis- ja tutkimusryhmissä, joissa niin koulutuksen kulttuureita kuin pedagogisia käytänteitä pyritään muuttamaan, ei muuttamisen itsensä vaan niiden tarpeellisuuden vuoksi. Historian opetuksen ja opiskelun osalta kädet ovat savessa erityisesti tutkivassa oppimisessa sekä historiallisen tiedon luonteessa.
Matti Rantonen on historian ja yhteiskuntaopin lehtori lukiossa ja yläkoulussa. Opetuksen ohella ammatillisena haaveena ja tavoitteena on historian pedagogiikkaan liittyvä väitöskirja. Erityisinä kiinnostuksen kohteita ovat historian opetuksen ja oppimisen kehittäminen, tutkiva oppiminen, historiakäsitys sekä historiaretoriikka.
Anna Veijola on toiminut yli kymmenen vuotta historian ja yhteiskuntaopin lehtorina lukiossa. Hän on myös opettanut historian pedagogiikkaa Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksella. Anna on kasvatustieteen tohtori. Hän tutki väitöskirjassaan suoravalittujen historian opettajaopiskelijoiden pedagogisen ajattelun kehittymistä opettajankoulutuksen aikana. Hän on myös filosofian lisensiaatti, pääaineenaan yleinen historia. Tämänhetkisinä kiinnostuksen kohteina ovat erityisesti historiallinen ajattelu ja historian lukutaito sekä yleisesti kriittisen ajattelun kehittäminen oppimisessa.