Historian kenttäkurssi Pietarissa II - VIIPURI

Fanny Ruonaniemi, Anna Jäntti, Juulia Hakulinen & Reeta Tikkanen

Sellanen ol’ Viipuri

Linna

Kuuden päivän mittaiseen Pietarin matkaamme mahtui myös yksi päivä, joka oli omistettu kokonaan Viipurille. Pietarista Viipuriin tulee matkaa noin 130 kilometriä, joka taittui nopeasti bussilla yhdessä jyväskyläläisten ja HSE:n opiskelijoiden kanssa. Edellisen päivän väsymys painoi päälle, joten parin tunnin bussimatka oli oivallinen tilaisuus lepuuttaa jalkoja ja mieltä kulttuuriryöpystä uupuneelle ryhmälle historian opiskelijoita.

Viipurin historia on pitkä ja moninainen. Viipurin linna rakennettiin vuonna 1293, jonka ympärille alkoi muodostumaan Viipurin kaupunki. Torkkeli Knuutinpojan perustama kaupunki sai kaupunkioikeudet 1403. Kaikki tämä tapahtui Ruotsin vallan aikana, joka jatkui aina 1700-luvun alkuun asti. Tämän aikakauden huomattavin perintö on kaupungin infrastruktuuri.

Seuraavana Viipuri siirtyi Venäjän vallan alle Pietari Suuren valloituksen johdosta vuonna 1710 Suuren Pohjan sodan aikaan. Tästä alkoi pitkä valtakausi, jonka kuitenkin voi tulkita eri tavoin: vuonna 1812 Suomen saadessa Viipurin osaksi autonomista suuriruhtinaskuntaansa voidaan se kokea joko suomalaiseksi tai venäläiseksi. Venäläiset katsovat, että Pietari Suuren Viipurin valloituksen jälkeen, maa on menettänyt kaupungin vain kahdesti: ensimmäisen kerran Leninin käskystä vuonna 1917 ja toisen kerran toisen maailmansodan alkupuolella vuonna 1941.

Rautatieasema

Tygils Knutsson

Kaupunki siirtyi periaatteessa, ainakin ajatustasolla Suomelle vuonna 1812, kun Suomi liitettiin Venäjän valtakuntaan, mutta kuitenkin autonomisena alueena. Tänä aikana Viipuri sijaitsi Suomen rajojen sisällä. Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 Neuvosto-Venäjästä, siirtyi Viipuri myös konkreettisesti täysin suomalaiseksi kaupungiksi. Virallisesti kaupungin on katsottu kuuluvan Suomelle 26 vuotta, vuosina 1917-1940 ja 1941-1944. Vaikka aika on verrattain lyhyt, on Viipuri silti juurtunut suomalaisiin omana ’’menetettynä kaupunkina’’. Myös Viipuri vastaa tähän yhteiselon aikaan monin tavoin, jotka muistuttavat kaupungin ja Suomen yhteisistä vuosista. Vuodesta 1944 Viipuri on ollut Neuvostoliiton ja Venäjän vallan alainen, mutta suomalaisuus silti puskee yhä venäläisen kuoren läpi.

Viipurin linna

Aallon sunnnittelema kirjasto

Ensimmäisenä suuntasimme kohti Viipurin linnaa, joka hallitsee vahvasti kaupungin katukuvaa. Linna sijaitsee saarella ja muistuttaa tyyliltään pohjoismaista linnanrakennusarkkitehtuuria. Opastuskierroksen aikana korostui Viipurin monikulttuurisuus ja erilaiset narratiivit. Seinillä roikkuvat infotekstit olivat kirjoitettu sekä venäjäksi, suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Kierroksen päätteeksi saimme ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua kuuntelemaan asiantuntijoiden keskustelua Viipurin historian eri valtakausista ja niiden erityispiirteistä.

Viipurin linnan jälkeen kävimme tutustumassa ulkoapäin rautatieasemaan ja yleiseen kaupunkikuvaan. Matkamme jatkui kohti Alvar Aallon suunnittelemaa kaupunginkirjastoa, joka ryhmälle suomalaisia oli kotimaaylpeyttä herättävä kokemus. Keskellä karua maaliskuista puistoa, avautui muusta näkymästä poikkeava rakennus, joka olisi voinut ennemminkin kuvitella sijaitsevan suhteellisen modernissa Jyväskylässä kuin historiaa huokuvassa Viipurissa. Kirjasto oli positiivisesti yllättävä vierailukohde, jonka opastus osattiin tehdä mielenkiintoisesti. Kirjastossa keskityimme pääasiassa rakennuksen kokemiin vaiheisiin ja erityisesti sen restaurointiprosessit olivat tärkeitä.

Entinen Suomen pankki

Koska olimme aikaisemmin tutustuneet Viipurin historiaan ja erilaisiin narratiiveihin, oli paikanpäällä koettu kokemus erittäin mielenkiintoinen. Viipurista luettu historia siirtyi kirjan sivuilta suoraan silmiemme eteen ja saimme tarkkailla erilaisten näkökulmien esiintymistä omine silminemme. Parhaat päivänsä nähneen kaupungin alta hehkui monikulttuurisuus, mutta suomalaisille erityisesti suomalaisuus pisti silmään pieninä yksityiskohtina. Osa katujen nimistä ja liikkeiden kylteistä olivat suomeksi. Liikenteessä vilahtelivat Helsingin kaupunginliikenteeltä ostetut bussit alkuperäisine suomalaisine teksteineen. Vanha pankki, jonka seinää koristi massiivinen Suomileijona, unohtamatta tuota Alvar Aallon suunnittelemaa arkkitehtuuriltaan muusta niin eriävää kirjastoa. Suomalaisille kaupunki on merkittävä, jonka menettäminen on ollut rankka kokemus myös henkisesti. Suomalainen henki on silti pysynyt yllä kaikesta huolimatta, eivätkä paikalliset vaikuta siitä sen enempää välittävän. Viipuri on niin suomalainen kaupunki, kuin se venäjällä sijaitessaan voisi ollakaan.

Kuvassa tekstin kirjoittajat

Kokonaisuutena tämä kurssi oli aivan mahtava tilaisuus meille tutustua Pietariin ja venäläiseen kulttuuriin, sekä ennen kaikkea historiaan. Kurssin tehtävät auttoivat sisäistämään kokemusta ja tuomaan aivan uuden näkökulman eri nähtävyyksissä. Työskentely ’kentällä’ oli avartavaa sekä oppimisen kannalta, että myös yleisenä elämänkokemuksena. Kokemuksena matka toimi moitteettomasti, ja jokainen varmasti sai hyviä muistoja ja uusia arvokkaita tietoja ja taitoja. Tämän kaltainen opiskelumuoto on avartava ja mieluinen yliopisto-opiskelijalle. Seura ja kurssin vetäjät olivat parhaat, mitä kuvitella voisi. Kiitollisuus tällaisesta mahdollisuudesta on tunteista suurimpana jäänyt mieleen. Ehkä myös suuri, ei niin salainen ihastuminen Pietariin kaupunkina.