Historian kenttäkurssi Pietarissa III - PIETARHOVI

Katariina Saarinen, Annina Pihlajamäki, Joona Lehto ja Jan-Peter Gustafsson

Pietarhovi

Pietarhovin sisäänkäynti

Pietarin matkamme viidentenä päivänä pääsimme tutustumaan Pietarhoviin, kuninkaallisten hulppeaan kesäasuntoon, johon ryhmämme oli tutustunut jo etukäteen sen historian ja siitä tehtyjen tulkintojen kautta.

Berlitzin Pietari-matkaoppaan mukaan Pietarhovin vierailija kokee rakennusten ja puistojen henkeäsalpaavan kauneuden ja restauroijien hämmästyttävän kädenjäljen. Käytyämme paikan päällä voi todeta, että kuvaus ei ole lainkaan liioittelua. Pietarhovista löytyi joukko toinen toistaan upeampia saleja, jotka toden totta lähes salpasivat hengen upeilla yksityiskohdillaan. Pietarhovissa pientä ahdistuneisuuta aiheutti kovin pienet huoneet, joihin härmäläinen heinäsirkkaparvi ahtautui kahdessa osassa, mutta siltikin saimme aikaan hälyttimien laukeamisen, kun jonkun takapuoli osui naruihin, jotka suojasivat arvokkaita hovin esineitä. Ainoat huonot puolet Pietarhovin vierailussa olivat ne seikat, että upeaksi kuvattu puisto ja suihkulähteet eivät maaliskuun harmaudessa (toisaalta Pietarhovin rakennus korostui näissä sääolosuhteissa kirkkaana kaiken harmaan ja ankean miljöön keskeltä) päässeet oikeuksiinsa sekä se, että vapaa kiertäminen Pietarhovissa oli täysi mahdottomuus: “It should be you follow me, not the other way around!”, sanoi oppaamme venäläisesti korostaen ja pieni närkästys äänessään.Kuten jotkut ryhmäläisistämme totesivat, oli oikeastaan hyvä, että Pietarhovissa ei sisällä saanut ottaa kuvia. Näin ei vahingossakaan keskittynyt kännykkään tai kuvien ottamiseen, vaan pystyi käyttämään kaiken ajan yksityiskohtien ihailemiseen.

Pietarhoviin, kuten muihinkin käyntikohteisiin, tutustuminen oli helpompaa ja antoisampaa, kun niistä oli lukenut etukäteen. Vierailut olivat kiinnostavampia ja erilaisiin yksityiskohtiin osasi kiinnittää paremmin huomiota, kun paikkojen historia oli jo jonkin verran tuttua. Paikan päällä historia oli suorastaan käsin kosketeltavissa. Pietarhovin historiaan tutustumisessa auttoivat myös mainiot matkaoppaamme. Heidän avullaan vierailijan oli mahdollista kuvitella kuninkaallisten todellista elämää heidän kesäasunnollaan. Pietarhovi sisälsikin paljon hienoja ja mielenkiintoisia yksityiskohtia, joihin asiaan perehtymättömänä ei tulisi ehkä kiinnitettyä huomiota. Mieleemme jäivät esimerkiksi oikoreitit tyttö- ja poikaystävien huoneisiin, sekä lukemattomat määrät muotokuvia eri ihmisistä.

Pietarhovin upea puisto ja suihkulähteet
eivät valitettavasti näin alkukeväästä
päässet oikeuksiinsa.

Tulkinnat

Kun etukäteen tutustuimme Pietarhovista tehtyihin tulkintoihin, huomiomme kiinnittyi kuninkaallisen ajan korostamiseen. Toisaalta myös Pietarhovin tuhosta toisen maailmansodan aikaan oli paljon mainintoja erilaisissa lähteissä, erityisesti neuvostoajalta peräisin olevissa matkaoppaissa, joissa tuhoja ja sodan jälkeistä restaurointia kuvailtiin hyvin monipuolisesti. Hovissa vieraillessamme pystyimme palaamaan ajatuksissamme tsaarien aikaan, mutta toisaalta hovin esittelyssä heijastuivat Neuvostoliiton aikana tehdyt valtaisat palatsin korjaustyöt. Entisöinnit ja korjaukset pystyi usein selkeästi erottamaan, mikä saattaa joitain autenttisuuden metsästäjiä ahdistaa, mutta toisaalta ne juuri kertovat parhaiten siitä, miten ison ja haastavan työn entisöijät ovat tehneet. Oppaamme kertoikin, että monet hovin arvokkaimmat esineet olivat pelastuneet, kun ne oli sodan ajaksi viety turvaan Siperiaan. Pietarhovin historiassa yhdistyvätkin sekä tsaarien ajan loisto, että nousu toisen maailmansodan tuhoista massiivisen jälleenrakennuksen myötä.

Kaiken kaikkiaan Pietarin matka oli unohtumaton kokemus. Pietarissa kaupunkina olisi varmasti riittänyt nähtävää vielä toisellekin viikolle, mutta matkamme jälkeen pystyimme varmasti kaikki toteamaan, että näimme ja koimme viikkomme aikana Pietarissa enemmän kuin monet useamman vierailun aikana yhteensä. Vierailut yliopistolla ja kanssakäyminen ”tavallisten” pietarilaisten kanssa antoivat myös tietoa muustakin kuin normaalille turistille näyttäytyvästä Pietarista ja Venäjästä ylipäätään. Voimmekin suositella vastaavia matkoja tai esimerkiksi vaihtoa Pietarissa, jos haluat päästä syvempään käsitykseen venäläisestä ja pietarilaisesta kulttuurista. Pietari on myös nykyiseltä hintatasoltaan hyvin opiskelijaystävällinen. Ruoka, juoma, liikkuminen julkisilla ja museoiden pääsymaksut ovat kaikki halpoja (joihinkin museoihin pääsi jopa ilmaiseksi opiskelijakorttia vilauttamalla). Myös baareja ja klubeja löytyy, joissa voi huurteisen tuopin (tai vodka paukun) avulla huuhtoa kadulta kertyneet pölyt pois kurkusta ja rentoutua pitkien kävelyiden ja metrolla ajon jälkeen.

Historian kenttäkurssi Pietarissa II - VIIPURI

Fanny Ruonaniemi, Anna Jäntti, Juulia Hakulinen & Reeta Tikkanen

Sellanen ol’ Viipuri

Linna

Kuuden päivän mittaiseen Pietarin matkaamme mahtui myös yksi päivä, joka oli omistettu kokonaan Viipurille. Pietarista Viipuriin tulee matkaa noin 130 kilometriä, joka taittui nopeasti bussilla yhdessä jyväskyläläisten ja HSE:n opiskelijoiden kanssa. Edellisen päivän väsymys painoi päälle, joten parin tunnin bussimatka oli oivallinen tilaisuus lepuuttaa jalkoja ja mieltä kulttuuriryöpystä uupuneelle ryhmälle historian opiskelijoita.

Viipurin historia on pitkä ja moninainen. Viipurin linna rakennettiin vuonna 1293, jonka ympärille alkoi muodostumaan Viipurin kaupunki. Torkkeli Knuutinpojan perustama kaupunki sai kaupunkioikeudet 1403. Kaikki tämä tapahtui Ruotsin vallan aikana, joka jatkui aina 1700-luvun alkuun asti. Tämän aikakauden huomattavin perintö on kaupungin infrastruktuuri.

Seuraavana Viipuri siirtyi Venäjän vallan alle Pietari Suuren valloituksen johdosta vuonna 1710 Suuren Pohjan sodan aikaan. Tästä alkoi pitkä valtakausi, jonka kuitenkin voi tulkita eri tavoin: vuonna 1812 Suomen saadessa Viipurin osaksi autonomista suuriruhtinaskuntaansa voidaan se kokea joko suomalaiseksi tai venäläiseksi. Venäläiset katsovat, että Pietari Suuren Viipurin valloituksen jälkeen, maa on menettänyt kaupungin vain kahdesti: ensimmäisen kerran Leninin käskystä vuonna 1917 ja toisen kerran toisen maailmansodan alkupuolella vuonna 1941.

Rautatieasema

Tygils Knutsson

Kaupunki siirtyi periaatteessa, ainakin ajatustasolla Suomelle vuonna 1812, kun Suomi liitettiin Venäjän valtakuntaan, mutta kuitenkin autonomisena alueena. Tänä aikana Viipuri sijaitsi Suomen rajojen sisällä. Suomen itsenäistyttyä vuonna 1917 Neuvosto-Venäjästä, siirtyi Viipuri myös konkreettisesti täysin suomalaiseksi kaupungiksi. Virallisesti kaupungin on katsottu kuuluvan Suomelle 26 vuotta, vuosina 1917-1940 ja 1941-1944. Vaikka aika on verrattain lyhyt, on Viipuri silti juurtunut suomalaisiin omana ’’menetettynä kaupunkina’’. Myös Viipuri vastaa tähän yhteiselon aikaan monin tavoin, jotka muistuttavat kaupungin ja Suomen yhteisistä vuosista. Vuodesta 1944 Viipuri on ollut Neuvostoliiton ja Venäjän vallan alainen, mutta suomalaisuus silti puskee yhä venäläisen kuoren läpi.

Viipurin linna

Aallon sunnnittelema kirjasto

Ensimmäisenä suuntasimme kohti Viipurin linnaa, joka hallitsee vahvasti kaupungin katukuvaa. Linna sijaitsee saarella ja muistuttaa tyyliltään pohjoismaista linnanrakennusarkkitehtuuria. Opastuskierroksen aikana korostui Viipurin monikulttuurisuus ja erilaiset narratiivit. Seinillä roikkuvat infotekstit olivat kirjoitettu sekä venäjäksi, suomeksi, ruotsiksi että englanniksi. Kierroksen päätteeksi saimme ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua kuuntelemaan asiantuntijoiden keskustelua Viipurin historian eri valtakausista ja niiden erityispiirteistä.

Viipurin linnan jälkeen kävimme tutustumassa ulkoapäin rautatieasemaan ja yleiseen kaupunkikuvaan. Matkamme jatkui kohti Alvar Aallon suunnittelemaa kaupunginkirjastoa, joka ryhmälle suomalaisia oli kotimaaylpeyttä herättävä kokemus. Keskellä karua maaliskuista puistoa, avautui muusta näkymästä poikkeava rakennus, joka olisi voinut ennemminkin kuvitella sijaitsevan suhteellisen modernissa Jyväskylässä kuin historiaa huokuvassa Viipurissa. Kirjasto oli positiivisesti yllättävä vierailukohde, jonka opastus osattiin tehdä mielenkiintoisesti. Kirjastossa keskityimme pääasiassa rakennuksen kokemiin vaiheisiin ja erityisesti sen restaurointiprosessit olivat tärkeitä.

Entinen Suomen pankki

Koska olimme aikaisemmin tutustuneet Viipurin historiaan ja erilaisiin narratiiveihin, oli paikanpäällä koettu kokemus erittäin mielenkiintoinen. Viipurista luettu historia siirtyi kirjan sivuilta suoraan silmiemme eteen ja saimme tarkkailla erilaisten näkökulmien esiintymistä omine silminemme. Parhaat päivänsä nähneen kaupungin alta hehkui monikulttuurisuus, mutta suomalaisille erityisesti suomalaisuus pisti silmään pieninä yksityiskohtina. Osa katujen nimistä ja liikkeiden kylteistä olivat suomeksi. Liikenteessä vilahtelivat Helsingin kaupunginliikenteeltä ostetut bussit alkuperäisine suomalaisine teksteineen. Vanha pankki, jonka seinää koristi massiivinen Suomileijona, unohtamatta tuota Alvar Aallon suunnittelemaa arkkitehtuuriltaan muusta niin eriävää kirjastoa. Suomalaisille kaupunki on merkittävä, jonka menettäminen on ollut rankka kokemus myös henkisesti. Suomalainen henki on silti pysynyt yllä kaikesta huolimatta, eivätkä paikalliset vaikuta siitä sen enempää välittävän. Viipuri on niin suomalainen kaupunki, kuin se venäjällä sijaitessaan voisi ollakaan.

Kuvassa tekstin kirjoittajat

Kokonaisuutena tämä kurssi oli aivan mahtava tilaisuus meille tutustua Pietariin ja venäläiseen kulttuuriin, sekä ennen kaikkea historiaan. Kurssin tehtävät auttoivat sisäistämään kokemusta ja tuomaan aivan uuden näkökulman eri nähtävyyksissä. Työskentely ’kentällä’ oli avartavaa sekä oppimisen kannalta, että myös yleisenä elämänkokemuksena. Kokemuksena matka toimi moitteettomasti, ja jokainen varmasti sai hyviä muistoja ja uusia arvokkaita tietoja ja taitoja. Tämän kaltainen opiskelumuoto on avartava ja mieluinen yliopisto-opiskelijalle. Seura ja kurssin vetäjät olivat parhaat, mitä kuvitella voisi. Kiitollisuus tällaisesta mahdollisuudesta on tunteista suurimpana jäänyt mieleen. Ehkä myös suuri, ei niin salainen ihastuminen Pietariin kaupunkina.

Historian kenttäkurssi Pietarissa I - SMOLNA

Elli Laine, Merilla Kivineva ja Tuija Kauhanen

Smolnan instituutti: Tyttökoulusta vallankumouksen keskukseksi

Smolnan rakennuksen edessä
komeilee Leninin patsas.
Smolnaa on kuvattu
vallankumouksen hermokeskukseksi.

Viikon mittaisella reissullamme Pietariin maaliskuussa 2016 ehdimme vierailla mitä moninaisimmissa kohteissa, aina museoista luostareihin. Kolmihenkisen ryhmämme tehtäväksi tuli kartoittaa yhden vierailukohteen, Smolnan instituutin, historiaa ja siihen liittyviä erilaisia tulkintoja. Ennestään Pietarin nähtävyyksistä meille olivat tuttuja lähinnä Eremitaasin ja Pietarhovin kaltaiset turistikohteet, kun Smolna taas oli jäänyt meille tuntemattomammaksi.

Ainutlaatuinen naissivistyksen edistäjä

Smolnan instituutin historia ulottuu aina 1700-luvulle asti, jolloin Venäjän hallitsijana toimi Katariina Suuri. Hän ihannoi eurooppalaista valistusajattelua ja halusi sen mukaisesti edistää naisten sivistyneisyyttä ja koulutusta maassaan. Vuonna 1764 perustettu Smolnan instituutti oli sisäoppilaitos, joka tarjosi korkeakulttuurista koulutusta venäläisten aatelisperheiden tyttärille. Oppiaineiden kirjoon kuului muun muassa eurooppalaisia kieliä, musiikkia ja tanssia.

Herttoniemen kartanon nettisivuilla Smolna on liitetty osaksi kartanon viimeisen emännän Helene Bergbomin historiaa. Smolnan tytöt -osiosta löytyy mielenkiintoista tietoa koulun oloista ja koulun suomalaisista oppilaista: http://hertonasgard.fi/suomi/esittely/henkilot/.Sivusto korostaa koulun korkeaa kulttuurista ilmapiiriä ja suomalaisten oppilaiden osuutta koulussa. Suomalaisten oppilaiden mainitaan olleen erityisen kunnianhimoisia ja venäläisiä luokkatovereitaan hiljaisempia. Tekstistä löytyy myös erityismaininta kolmesta luokkansa parhaana palkitusta suomalaisesta oppilaasta!

Myös varsinaisessa tutkimuskirjallisuudessa Smolna nousee esille juuri sivistyksellisen merkityksensä ansiosta. Esimerkiksi Pekka Pesosen teos Venäjän kulttuurihistoria vuodelta 1998 korostaa Katariina Suuren yleviä tavoitteita koulua perustettaessa ja hänen uskonsa tiedon, sivistyksen ja koulutuksen mahtiin kerrotaan olleen vankkumaton. Nicholas V. Riasanovsky sanoo  A History of Russia -teoksessaan Smolnan olleen yksi kuuluisimmista tyttökouluista koko Venäjän imperiumin historiassa. Myös  Alpo Juntunen ylistää instituuttia teoksessa Venäjän historia, jossa hän kertoo Smolnan olleen ainutlaatuinen tyttökoulu koko silloisessa maailmassa. Vastaavanlaisia “tyttöopistoja” perustettiin kyllä myöhemmin lisääkin, mutta Smolnan hän sanoo olleen Venäjän naissivistyksen johtava oppilaitos aina vallankumoukseen asti.

Smolna lokakuun vallankumouksen hermokeskuksena

Tyttökoulu lakkasi toimimasta Smolnassa vuonna 1917, jolloin Lenin ryhtyi johtamaan sieltä käsin lokakuun vallankumousta. Smolnalla oli iso rooli vallankumouksessa. Sitä on kuvattu vallankumouksen hermokeskukseksi ja rakennusta on pidetty vallankumouksen onnistumisen kannalta elintärkeänä. Rakennus muuttui vallankumouksen myötä tärkeäksi poliittisen vallan keskukseksi.

Kiinnostuneille voimme suositella esimerkiksi yhdysvaltalaisen toimittajapariskunnan kuvauksia Smolnasta ja Venäjältä yleensä vallankumouksen aikana. Kriittisistä hetkistä kertovat John Reedin Kymmenen päivää, jotka järisyttivät maailmaa sekä Louise Bryantin Six Red Months in Russia. Nopeamman katsauksen antaa osittain Bryantin teokseen pohjaava blogiteksti The October Revolution and the Smolny Institution (http://blogs.lt.vt.edu/joeconnorwilly/2013/09/14/the-october-revolution-and-the-smolny-institution/).

Turvatoimia ja käsinkosketeltavaa historiaa

Koska olimme perehtyneet Smolnaan runsaasti jo ennen matkaamme, odotimme siellä vierailua suurella mielenkiinnolla. Smolna ei ole perinteinen turistikohde, mikä teki vierailusta meille entistä merkittävämmän. Heti alussa passimme ja viisumimme tarkastettiin ja laukkumme läpivalaistiin. Vierailun ajan mukanamme kulki vartija, joka piti huolen, ettemme harhaile pois ryhmästä tai ota valokuvia paikoissa, joissa se ei ole sallittua. Nykyisin osa rakennuksesta on museoitu ja osassa toimii Pietarin kaupunginhallitus, minkä vuoksi valokuvaamista ja kiertelyä oli rajoitettu yksityisyyden ja työrauhan nimissä.

Pääsimme kurkistamaan Leninin työhuoneeseen,
joka on yksi Smolnan museoiduista osista.

Oli jännittävää kiertää rakennuksessa, josta oli lukenut ja katsellut kuvia. Historia tuli lähelle ja käsinkosketeltavaksi puikkelehtiessamme portaikoissa, pitkillä käytävillä ja vieraillessamme museoiduissa osissa. Vaikka Smolnan merkitys oli tullut jo aiemmin selväksi, vasta nyt pääsimme siihen todella kiinni. Pidettiinkö tässä salissa tytöille tanssituntia? Kiirehdittiinkö tällä käytävällä seuraavalle oppitunnille? Näillä penkeilläkö väsyneet sotilaat lepäsivät? Keskeyttikö Lenin välillä työnsä pöydän ääressä katsoakseen ulos tästä ikkunasta? Seisoiko tässä oviaukossa vartija, joka valvoi vallankumouksen aikaan rakennukseen pyrkijöitä?

Suomi näkyi yllättävänkin suuresti Smolnassa. Leninin työhuoneessa näimme alkuperäisen dokumentin ja muistolaatan, joissa Suomen itsenäisyys tunnustettiin. Itsenäisyys oli kaiverrettu myös valtaviin kivilaattoihin kirjoitettuun perustuslakiin.

Emme tiedä, oliko Smolnan vierailu muille yhtä vaikuttava kokemus kuin meille. Se syvensi edeltävää tietämystämme ja toi uusia näkökulmia. Aiemmin luettu akateeminen teksti, lehtijutut ja aikalaiskuvaukset saivat suuremman merkityksen, kun pääsimme oikeasti käymään konkreettisissa paikoissa. Samalla huomasimme, että Smolnalla on suuri merkitys myös venäläisille. Museoiduissa osissa oli tavaroita niin tyttökoulun kuin vallankumouksenkin ajoilta. Esimerkiksi Leninin työhuone ja makuuhuone oli museoitu ja jätetty ennalleen. Ihailimme samoja tapetteja, kuin Lenin aikanaan.

Smolnaan liittyy myös romantisoituja kertomuksia ja se mielletään osaksi vallankumouksen suurta tarinaa. Osittain kertomukset ovat myös liioiteltuja, kuten meille esitelty dramaattinen maalaus Talvipalatsin valtaamisesta. Maalaus esitettiin meille totuudenmukaisena kuvauksena, vaikka tosiasiassa kyseessä oli huomattavasti pienempi ja rauhallisempi tapahtuma, jossa ei suinkaan ollut mukana bolsevikkien johtohenkilöitä.

Monipuolisia oppimiskokemuksia

Kokonaisuutena Venäjän poliittisen historian kurssimme ja matka Pietariin oli mahtava elämys. Matkustaminen uusiin paikkoihin ja kaupunkeihin on jo sinällään mukavaa, mutta oppimiskokemuksena kurssi oli todella monipuolinen. Kohteisiin tutustumisen ja kirjallisten töiden lisäksi kurssi sisälsi luentoja paikallisella yliopistolla ja keskustelutehtäviä venäläisten oppilaiden kanssa. Työtavat kurssilla olivat siis monipuolisia ja kurssi tuotti monenlaisia oppimiskokemuksia.

Ilman Smolnassa paikan päällä vierailua oppimistehtävämme olisi jäänyt vain lähteiden etsimisen ja tulkitsemisen tasolle, ilman omaa kokemuksellista ulottuvuutta. Koemme tämän ulottuvuuden tarjonneen merkittävästi lisää sisältöä oppimiskokemukseemme, tuoden Smolnan lähemmäksi ja tehden siitä meille henkilökohtaisesti merkittävämmän historiallisen kohteen. Smolnassa vierailu ja sen historiallisen tunnelman kokeminen oli kaiken taustatyön jälkeen jo itsessään palkitsevaa.

 
Voimme lämpimästi suositella vastaavia kursseja kaikille historian opiskelijoille! Ja mikäli Pietari kiinnostaa, kannattaa hakea vaihtoon Higher School of Economicsiin, joka otti meidät sydämellisesti vieraikseen.

Historia oli Smolnassa käsinkosketeltavaa. Tätä kuvaa voi verrata esimerkiksi Russia Beyond the Headlinesin kuva-artikkelin kuviin, joissa näkyy sama suuri sali ja täysin samat kattokruunut.
http://rbth.com/multimedia/pictures/2014/06/06/smolniy_institute_girls_power_versus_communist_power_37221

Historian kenttäkurssi Pietarissa

JOHDANTO

Historian opetuksessa - erityisesti yliopistossa - lähdetään aivan liian harvoin laitoksen seinien ulkopuolelle. Opetus tapahtuu hyvin pitkälti luento- ja seminaarisaleissa, vaikka välillä voisi tehdä ihan hyvää katsoa seinien ulkopuolelle ja viedä opetus sinne missä tapahtuu ja missä on lähdeaineistoa.

Jyväskylän yliopiston Historian ja etnologian laitos on jo pidempään viritellyt yhteistyöstä pietarilaisen Higher School of Economicsin eli HSE:n - tuttavallisemmin Vyshkan - kanssa. Reilu vuosi sitten lähdimme hakemaan rahaa yhteistä Pietarissa järjesttävää viikon mittaista kurssia varten. Hakemukseen käytetty aika palkittiin, ja syksyllä kurssia ryhdyttiin puuhaamaan ihan tosissaan.

Kurssin ytimessä oli historian tulkinnallinen luonne. Tavoitteena oli tarkastella miten eri kohteita, asioita ja ilmiöitä on käsitelty eri aikoina ja millaisia narratiiveja niiden ympärille on rakennettu. Suomen ja Venäjän tapauksessa löytyy huomattava määrä aihepiirejä, joista maiden välillä on keskenään hyvinkin ristiriitaisia tulkintoja, jotka ovat vaikeasti sovitettavissa yhteen. Tältä pohjalta koko kurssia lähdettiin rakentamaan.

Cimon myöntämän FIRST-rahoituksen turvin pystyimme hyvällä suunnittelulla valitsemaan matkalle mukaan yhteensä 25 suomalaista historianopiskelijaa. 15 näistä osallistui suorittu kurssia historian oppiaineeseen, ja 10 oli suorittamassa opetusharjoittelua. Pietarin päässä kurssille osallistui 20 HSE:n opiskelijaa "Public history" maisteriohjelmasta. Meiltä matkaan lähti 2 opettajaa, HSE:ssa mukana oli 2 opettajaa. Lisäksi valmisteluihin osallistui useita muita ihmisiä kummankin yliopiston hallinnosta.

Opiskelijoiden valinta tapahtui sähköisellä ilmoittautumisella. Mahdollisiin kysymyksiin vastaamiseksi ennen ilmoittautumisen alkua järjestettiin tiedotustilaisuus, jossa kerrottiin kurssin luonteesta, vaatimuksista ja vastailtiin kysymyksiin. Ilmoittautuminen avautui eräänä keskiviikkona aamuna kello 8:00. Kurssin osallistujamäärä tuli täyteen 6 sekunnissa, mikä lienee laitoksen uusi ennätys. 12 sekunnin kohdalla varapaikatkin olivat jo kaikki menneet.

Ennen varsinaista matkaa opiskelijat jaettiin 3-4 hengen ryhmiin, joista kullekin jaettiin teema, johon heidän tuli perehtyä ennen matkaa, jota tarkasteltaisiin matkan aikana, ja josta he tulisivat lopuksi kirjoittamaan esseemuotoisen tutkielman. Tehtävänä oli perehtyä näistä teemoista tehtyihin erilaisiin tulkintoihin, sekä niitä ympäröivään historiakulttuuriin ja -politiikkaan. Teemat olivat Smolnyn Instituutti, suomalainen Pietari, Viipuri, ja Pietarhovi. Kaikki nämä kohteet olivat sellaisia, että niihin paneuduttiin myös matkan aikana. Ideana oli tarkastella vaikuttaisiko kohteeseen perehtyminen kentällä opiskelijoiden tulkintoihin ja oppimiseen, ja mitä he mahdollisesti saisivat tällä tavoin irti eri kohteista.

Opiskelijaryhmät kirjoittavat omista teemoistaan kukin yhden blogitekstin, jossa he käsittelevät omaa teemaansa ja siihen liittyviä tulkintoja, paikan päällä tekemiään havaintoja, sekä yleisesti ajatuksiaan tällaisesta työskentelymuodosta.

Opettajaopiskelijoiden kokemuksista vierailusta ja opettamisesta venäläiskoulu 204:ssa tulee lisäksi oma erillinen tekstinsä. 

Kirjoitan itse vielä erillisen tekstin yhteistyöstä HSE:n kanssa, sekä kurssiin liittyneestä puolen päivän mittaisesta ryhmätyöosiosta HSE:n opiskelijoiden kanssa.