Historiallinen escape room

Matti Rautiainen

 

Mysteerihuoneet ovat vuoden parin aikana nousseet hitiksi ajanvietettä ja pientä leikillistä seikkailua janoaville ryhmille. Yrityksiä on noussut jos ei aivan jokaiseen nimeen ja notkoon niin ainakin suurimpiin kaupunkeihin ja myös suosio on ollut kova, eikä ihme. Omatkin kokemukseni ovat vain myönteisiä, jopa niin paljon, että lähdin kehittelemään sitä osaksi historian opiskelua yhdessä opettajaopiskelijoiden kanssa.

Historian oppimisen kannalta ”escape roomissa” koukutti kaksi asiaa. Ensinnäkin perusidea ja -prosessi. Molemmissa on tarkoitus tulkita johtolankoja ja muodostaa niiden pohjalta tulkintoja, hypoteeseja mahdollisesta ratkaisusta. Historian tutkijan työtä verrataan usein salapoliisin työhön. Kun tutkimisen idea siirretään opiskeluun, myös johtolankoja on annettava valmiiden vastausten sijaan. Toiseksi leikillisyys, pelillinen kepeys sekä niihin liittyen innostuminen ja hauskuus. Nämä pätevät sekä osallistumiseen että huoneen suunnittelemiseen, ainakin henkilökohtaisen kokemukseni perusteella. Oman innostumisen lisänsä tuo toki muiden seuraaminen.

Alla oleva kuva on huoneesta, jonka suunnittelivat historian opiskelijat Iina Ilmonen, Olli Moilanen, Markus Roth ja Heidi Tarvainen. Sitä kokeiltiin muun muassa Historian ja yhteiskuntaopin opettajien kevätpäivillä Jyväskylässä 9.4.2016 sekä Keuruun oppimisen vallankumouksessa 22-23.4. Osallistujien tuli selvittää, mitä oli tapahtunut, milloin ja miksi. Huone puolestaan sisälsi erilaista henkilökohtaista ja julkista informaatiota aikakauteen liittyen, kuten päiväkirjoja, valokuvia, sanomalehtiä, tutkintapäiväkirjoja ja kirjeitä, sinne tänne sijoitettuina ja piilotettuina.    
Onnistuneen lopputuloksen kannalta ryhmän työskentely vaati organisoitumista, olennaisen tiedon erottamista epäolennaisesta sekä kykyä yhdistellä olennainen tieto toisiinsa. Myös kontekstin tunteminen oli tärkeää. Tässä tapauksessa ollaan 1920-luvulla, mutta jäljet vievät myös edelliselle vuosikymmenelle, joten punaisten ja valkoisten välisen vastakkainasettelun tunteminen on olennainen osa tehtävän ratkaisemisessa.

Vuotta aikaisemmin huone oli rakennettu samalle idealle, mutta astetta elävämmälle toiminnalle. 1950-luvun alussa toimineen rikostutkijan työhuone sisälsi ratkaisun vaarallisesta vakoojasta. Osallistujat saivat käteensä listan epäillyistä ja huoneesta löytyvien tietojen avulla epäiltyjä oli mahdollista poimia pois yksi toisensa perään. Lisäksi session aikana ryhmä sai puhelinsoitin, sähkeen ja tarpeen mukaan muuta tietoa ratkaisujen löytämiseksi. Nyt kontekstina olivat vaaran vuodet, ja sodan jälkeisen poliittisen tilanteen tietäminen edellytys johtolankojen yhdistämiseksi. Huone on kuvattu tarkemmin Matti Rautiaisen ja Jan Löfströmin toimittamassa teoksessa Kokeileva historian ja yhteiskuntaopin opetus.  

Meidän kokeilumme esimerkit ovat lähteneet rikostutkinnasta ja vaatineet tavalla tai toisella poliittisen historian perustietämystä, ehkä sattumaa ja ehkä myös ohjaajan innostusta. Aiheen suhteen huone voi olla miltä tahansa historian alueelta. Uskottavan huoneen rakentaminen kuitenkin rajaa meidät helposti 1900-luvulle, koska rekvisiittaa vanhempiin aikoihin on vaikea saada. Huoneen saisi varmaan kasattua yksinkin, mutta ryhmässä se on ollut monin tavoin mielekästä sekä työekonomista. Kun sen tekee, se kannattaisi kerralla tehdä koko koulun oppilaille, eräänlaiseksi muutaman viikon pop up -kokeilutilaksi. Jos escape roomin kokeilijoita on ollut, olisi kiva kuulla millaisia ja missä!