Missä olit, kun kuulit Iitin Hi24h-kurssista?

Minäkin olin siellä. Nimittäin 10.–11.4.2015 Iitissä, missä opiskeltiin historiaa historiallisen pitkän yhtäjaksoisen ajan (yleistä tapahtumasta sen isän kirjoittamana täältä). Vaikka tapahtuma ei ehkä ole niin mullistava, että ihmiset esittävät vuosikymmenten päästä toisilleen otsikon kysymyksen, uskon, että verrattuna niin sanottuihin tavallisiin historian oppitunteihin, tapahtumalla saavutettiin erilaisia oppimistuloksia.

Tässä kirjoituksessa tarkoitukseni on puntaroida omia kokemuksia kurssilta. Erityisesti ajatus on esitellä ja pohtia mikä tehtävissä aiheutti vaikeuksia opiskelijoille sekä puntaroida, miten ongelmat voisi tulevaisuudessa ylittää. Havainnot on tehty erityisesti Historian käyttö -tehtävän aikana. Ennen asiaan paneutumista on yhtäältä todettava, että kyseessä oleva tehtävä oli kokonaisuudessaan selkeästi haasteellisin kolmesta tehdystä. Uskoisin, että tehtävä ei olisi ihan yksinkertainen yliopisto-opiskelijoille ja ainakin minut se haastoi myös ohjaajana. Tätä taustaa vasten, iittiläiset opiskelijat suoriutuivat tehtävästä kiitettävästi, jopa erinomaisesti. Toisaalta on tuotava esiin se, että en ollut ensisijassa paikalla tekemässä havaintoja kurssista, vaan ohjaamassa oppimista. Näin ollen allekirjoitettu ei ole objektiivista dataa oppimisesta tai sen tuloksista, vaan henkilökohtaista tulkintaani oppimisen ongelmakohdista.

Historian käyttö -tehtävässä opiskelijat tutustuivat erilaisiin materiaaleihin, missä historiaa on käytetty ”keppihevosena” tietyn asian ajamisessa, esimerkiksi tuotteen myynnissä. Materiaalia tehtävään oli valikoitunut mainoksista, uutisten kautta historialliseen fiktioon. Tehtäviä, ja siksi myös käytettäviä taitoja, oli siis laidasta laitaan.

Ensinäkin suuri haaste opiskelijoille oli liittää materiaali sen oikeaan kontekstiin ja nähdä se osana kokonaisuutta, palvelemassa tiettyä tarkoitusta. Toisin sanoen opiskelijoiden oli hankalaa liittää materiaali siihen ympäristöön missä se on syntynyt tai missä se on luotu. Näin ollen opiskelijoille tuotti hankaluuksia luoda ymmärrystä siitä, mikä materiaalin luojan tarkoitus historian käytölle on (ollut), miten se kuvaa kohdettaan ja miksi se kuvaa sitä, siten miten se kuvaa.

Toiseksi ongelmia tuotti historian käytön kuvaaminen. Sain sen vaikutelman, että tämä oli vielä vaikeampaa kuin kontekstiin liittäminen. Kysymys tässä tapauksessa on nähdäkseni abstraktien asioiden muuttamisesta käsitettävään muotoon, eli periaatteessa käsitteellistämisestä. Varsinkin yksittäisten eri huomioiden liittäminen yhteen ja niistä raportointi, tuntui hankalalta, jopa mahdottomalta. Toisin sanoen, opiskelijoiden oli vaikea muodostaa havainnoista kattokäsitteitä, jotka liittäisivät yksittäiset huomiot yhteen ja nostaisivat keskustelun yleiselle tasolle, missä eri historian käytön keinot vertautuvat toisiinsa. Täytyy sanoa, että mikäli joku opiskelijoista olisi pystynyt tämänkaltaiseen analyysiin, olisin todella yllättynyt. Kuitenkin merkkejä siitä oli: esimerkiksi eräs opiskelijoista totesi, että raportin kirjoittaminen on vaikeaa, koska ei ole sanoja, joita voisi käyttää. Tulkitsin tämän tuskaiseksi huomioksi siitä, että periaatteessa tietää, mistä materiaalissa on kyse, mutta ei osaa sanallistaa ajatusta.

Ongelmia tuotti siis yhtäältä materiaalin kontekstointi, toisaalta materiaalin sisällön sanoiksi pukeminen. Vaikka jälkiviisaus on tylsää, niin on syytä pohtia, miten näihin haasteisiin saattaisi olla mahdollista vastata. Näin jälkikäteen ajateltuna koko tehtävähän kietoutuu kysymykseen: miltä sinusta tuntuu kun katsot tai luet materiaalia? Kysymys herättää itsereflektioon. Sen kautta on yhtäältä mahdollista tunnistaa ajatukset ja tunteet, mitä materiaali herättää itsessä sekä toisaalta sanallistaa/käsitteellistä nuo ajatukset ja tunteet, eli muuttaa ne käsitettäväksi ja käsiteltäväksi.

Näiden lisäksi reflektion avulla on mahdollista ymmärtää se, mitä materiaalin tekijä on historian käytöllä hakenut: mikä on viestin tarkoitus? Tekijän intentio voi olla historiallista siinä mielessä, että tulkinta muuttuu ajallisessa kontekstissa (eli ihmiset menneisyydessä ovat ymmärtäneet viestin tarkoituksen eritavoin kuin nykypäivän tulkitsija), ja siksi on syytä pohtia, miten viesti on kenties vastaanotettu siinä ajassa, jossa se on tehty; mitä se kertoo ajasta, missä materiaali on syntynyt?

Kysymysten kautta voi pohtia myös sitä, miksi menneisyys materiaalissa kuvataan sellaisena kuin se kuvataan? Näin reflektion avulla on mahdollista pohtia, miksi materiaali saa katsojan ajattelemaan tai tuntemaan siten, miten hän tuntee. Hienovaraisemmin sanottuna kysymys on siitä, että havainnoidaan miten ihmisten ajattelua historian avulla ohjaillaan (olipa kysymys sitten poliittisesta tai kaupallisesta ohjailusta). Tässä mielessä kyseisenlainen tehtävä opettaa kriittistä ajattelua. Se opettaa opiskelijat tunnistamaan materiaalin ja keinot, joilla heitä koetetaan ohjailla. Lopulta tehtävä opettaa kenties myös sen, miten ohjailuun on mahdollista vastata ja varautua. Melko hienoja taitoja oppia, eikö? Taidan tietää millä kysymyksellä aloitan, mikäli joskus pääsen vielä joskus kyseisenlaista tehtävää ”opettamaan”.

HISTORIA 24h-yökoulu Iitin lukiossa

>> LUE MYÖS: Mikko Hiljasen analyyttinen näkökulma HI24-kurssin sisällöstä

Taustaa

Ajatus historiayökoulusta syntyi katsellessani 6. joulukuuta 2014 Suomen itsenäisyyspäivän hyvin vahvasti kansalliseen historiaamme nojaavia ohjelmia ja uutisia niin television kuin internetin välityksellä. Mieleeni nousi ajatus siitä, miten lukiolaisille olisi hienoa päästä tarjoamaan keinoja opiskella historiaa hieman eri tavoin kuin normaaleilla oppitunneilla. Olin joskus kuullut yrittäjyyskasvatuksessa järjestettävistä 24h-leireistä, ja niinpä mieleeni juolahti että miksei myös historiassa voisi järjestää vastaavaa. Lukiomme rehtori näytti välittömästi vihreää valoa idealleni.


Toteutus

Historiayökoulu “HI24” järjestettiin 10.-11. huhtikuuta 2015 Iitin lukiolla. 1. ja 2. vuosikurssin opiskelijoita ilmoittautui mukaan yhteensä 52, mikä oli paljon enemmän kuin mitä alunperin olisin uskonut. Itseni lisäksi Iitin lukiolta oli mukana uskonnon, filosofian ja psykologian opettaja Lasse Alinen, jonka kanssa olin touhunnut jo kuluneen talven aikana historian, filosofian ja uskonnon integroitua kurssia ja sitä kautta meillä oli hyviä kokemuksia yhteistyöstä sekä uusista työtavoista, kuten pelillistämisestä.

HI24-kurssi jakaantui käytännössä kolmeen osaan: historian tutkimiseen, historian käyttöön ja pelillistämiseen.

Historian tutkimisen aloitti yliopistoaikojen opiskelukaverini ja tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston historian laitoksen tohtorikoulutettava Mikko Hiljanen (taustakoulutukseltaan myös historian ja yhteiskuntaopin aineenopettaja), joka piti opiskelijoille noin 45 minuutin luennon historian tutkimisen perusperiaatteista.

Mikon pohjustuksen kautta opiskelijat aloittivat oman tutkimuksensa. Tutkimuskohteena olivat opiskelijoiden ennakkotehtävänä mukaan tuomat omalle perheelle tai suvulle kuuluneet vanhat esineet. Esineitä oli muun muassa tyypillisistä 1900-luvun alkupuoliskon käyttöesineistä vanhoihin kolikoihin ja sanomalehtiin sekä erilaisiin asiakirjoihin ja kirjeisiin. Opiskelijoiden tehtävänä oli kolmen hengen ryhmissä analysoida esineiden kontekstia ja pohtia niiden merkitystä lähdekritiikkiä unohtamatta. Ajatukset kirjattiin yhteiseen raporttiin, joka sitten julkaistiin HI24-kurssille erikseen luodussa blogissa (http://iittihi24.blogspot.fi/). Lopuksi ryhmät vielä julkaisivat blogiraporttinsa Twitterissä hashtagilla #iittihi24.

Seuraavassa historian käyttö -osiossa opiskelijoiden tuli 3-4 hengen ryhmissä selvitellä heille valmiiksi annettuja historian käyttöön liittyviä materiaaleja. Materiaaleina toimivat muun muassa erilaiset mainokset, populaarikulttuurin luomukset sekä tietenkin erilaiset poliittiset kannanotot, missä kaikissa oli selkeästi mukana historian rooli asian viemiseksi eteenpäin. Näiden aineistojen perusteella opiskelijoiden tuli jälleen kerran kirjoittaa raporttia miten historiaa käytetään apuvälineenä ja millainen arvo historialle tämän kautta muodostuu. Raportit julkaistiin jälleen kerran blogissa ja Twitterissä. Tähän osioon olisi alunperin kuulunut skype-luento Yhdysvalloista, tähänkin blogiryhmään kuuluvalta Jyväskylän yliopiston Venäjän historian dosentilta Simo Mikkoselta, joka on paraikaa Kaliforniassa Berkeleyn yliopistossa Fulbright-stipendiaattina. Simon oli tarkoitus kertoa yhdysvaltalaisesta tyylistä opettaa, tutkia ja käyttää historiaa ja täten luoda pohjustusta amerikkalaisesta näkökulmasta historian käyttö -tehtävälle. Valitettavasti aikatauluongelmien vuoksi tämä osio jäi pitämättä.

Pelillistämis-osiossa opiskelijoiden tuli lähteä luomaan peli sodasta. Sota oli vapaavalintainen, samoin pelin mekaniikka (lautapeli/korttipeli). Valitsin aiheeksi sodan, koska sota on jo kilpailua itsessään ja se kattaa niin paljon erilaisia teemoja, että ainakaan tällaisen temaattisen rajauksen kautta ei kenellekään tulisi ongelmia aiheen valinnassa. Pelinteon apuna opiskelijat käyttivät Kevin Werbachin kuusivaiheista pelillistämisportaikkoa. Tämä osio jätettiin suosiolla viimeiseksi, koska se ajan osalta sattui keskellä yötä ja sen myötä opiskelijoiden paras terä oli jo ehkä väsymyksen peitossa. Niinpä pelin rakentelun kaltainen luova tehtävä sopi tähän väliin erinomaisesti.

Pelillistämisen jälkeen (jatkui vielä osan ryhmistä osalta aamulla) opiskelijoiden oli mahdollista mennä nukkumaan tai katsoa historiallisia elokuvia tai pelata historiallisia lautapelejä, joita olin tuonut mukanani. Loppuyö menikin leppoisissa merkeissä näiden vaihtoehtojen parissa.

Oma sekä kollegoitteni Lassen ja Mikon rooli oli toimia ohjaajina opiskelijoille. Perinteisen opettajan rooli jäi siis taka-alalle. Kiersimme ryhmiä läpi ja annoimme apua sitä tarvitseville. Erityisen kiinnostavaa oli tässä ohessa nähdä ja tutkia itsekin opiskelijoiden mukanaan tuomia esineitä.


Mitä ajatuksia jäi?

Opiskelijoiden ajatukset aivan kurssin lopussa lauantai-aamuna olivat hyvin positiiviset. He olivat tykänneet tehtävistä, myös niistä jotka olivat olleet haastavia (vaikka joidenkin tehtävien haastavuutta myös “kauhisteltiin”) ja myös siitä että he pääsivät monipuolisemmin työskentelemään yli luokka- ja ryhmärajojen. Myös ajankäyttöä kehuttiin sen osalta, ettei kiirettä ollut tullut. Joidenkin ryhmien osalta tekemistä olisi saanut olla enemmänkin, mutta näin suuren porukan osalta oli mahdotonta etukäteen ennustaa miten eri osiot toimivat.

Opiskelijat olivat myös saaneet uutta näkökulmaa historiaan ennakkotehtävän (vanhan esineen etsintä) muodossa. Osa oli käyttänyt paljonkin aikaa esineiden etsimiseen, he kysyivät edeltävinä viikkoina useaankin otteeseen minulta millainen esineen kannattaisi olla ja ehdottivat useitakin vaihtoehtoja. Kuten Mikko toi myös esille, näin he varmasti olivat tutustuneet oman perheensä menneisyyteen ja sitä kautta ymmärtäneet laajemmin millä kaikella on niin sanotusti “historiaa” ja minkä kaiken kautta historiaa voidaankaan tutkia.

Omasta näkökulmastani kurssi oli erittäin onnistunut. Minua ilahdutti nähdä opiskelijoiden erittäin positiivinen perusvire läpi yön. Pedagogisesti ajatellen osiot olivat suhteellisen onnistuneet: tehtävät olivat sen verran erilaisia toisiinsa nähden. Esineiden käyttö toi opiskelijoille henkilökohtaisempaa näkökulmaa, koska esineet oli pääosin löydetty oman perheen tai sukulaisten “kätköistä”. Historian käyttö toi mukaan ajankohtaisteemaa ja pohdintaa historian yleisestä merkityksestä eivätkä tehtävänannot mielestäni sitten kuitenkaan olleet liian haastavia. Samalla opiskelijat oppivat historiantutkimuksen perustaitoja ja saivat ajateltavaa eri näkökulmista. Pelillistäminen oli puolestaan luova osio, kuten jo edellä totesin.

Mikko sanoi mielestäni myös oivallisesti, että ei olisi voinut uskoa itseään samanlaiseen prosessiin omana lukio-aikanaan. Opiskelijat osasivat pääsääntöisesti toimia analyyttisesti ja pohtia erilaisia abstrakteja asioita, kuten historian merkitystä ja sen (käyttö)arvoa. Allekirjoitan Mikon kommentin täysin.


Mitä kehittäisin?

Alunperin ajattelin, että jos kurssille osallistuu edes 10 opiskelijaa, sen voisi toteuttaa. Näin ollen lopulliset 52 osallistujaa olivat erittäin suuri ja positiivinen yllätys. Suuri osallistujamäärä kuitenkin asetti joitakin rajoituksia erilaiselle tekemiselle, ja niinpä esimerkiksi alkuperäinen ajatus Iitin kotiseutumuseolla käymisestä sai jäädä.

Kurssin portfoliona toimi HI24-blogi (osoite edellä), johon kaikki raportit niin esineiden, historian käytön kuin pelien osalta koottiin. Jatkossa voisi ottaa vielä kootummin ja yhteisöllisemmin eri tehtäväosioiden tuloksia yhteen ja sitä kautta vielä syventää oppimista.

Lisäisin myös jatkossa vieraiden määrää - joko paikan päällä tai virtuaalisesti. Nämä ovat kuitenkin sellaisia, joita ei niin usein pääse käyttämään kuin haluaisi ja ne ovat oman kokemukseni valossa olleet aina opiskelijoista kiinnostavia. Lisäksi paikan päällä mukana olleena asiantuntijana Mikko oli myös tärkeä osa kierrellessään ryhmiä läpi ja tuoden ajatuksia opiskelijoille. Mielestäni oli erittäin hedelmällistä pohtia asioita kaikessa rauhassa ääneen ryhmien kanssa ja vaikka ryhmät eivät aina onnistuneet kiteyttämään parhaita ajatuksia tai pohdintoja itse raporttiin, uskon ja tiedän että myös pelkistä näistä keskusteluista oli hyötyä heidän ajatustensa rakentumisessa esimerkiksi historian käytön tai lähdekritiikin osalta.

Lisäys:
Mukana olleen ystäväni ja kollegani Mikko Hiljasen lisäksi iso kiitos myös muulle tämän blogin vakiokaartille Simo Mikkoselle, Anna Veijolalle sekä  Matti Rautiaiselle hyvistä ideoista, kommenteista ja materiaalista. Lisäksi erityiskiitos Iitin lukion uskonnon, filosofian ja psykologian opettajalle Lasse Aliselle mukanaolosta ja suunnitteluavusta.