Historiantutkijat, valta ja vastuu

Viime aikoina historian tutkijat ovat esittäneet vaateen, että poliittisten päättäjien olisi kuunneltava enemmän ammattihistorioitsijoita. Teema nousi esiin esimerkiksi Historian tutkimuksen päivillä Joensuussa 22.–24.10.2015 professori Maria Lähteenmäen esityksessä. Myöhemmin Lähteenmäki blogasi esityksensä pohjalta muun muassa näin: ”Se rooli, mikä historian asiantuntijoilla on ollut antiikista lähtien aina 1990-2000-luvun murtumaan saakka, on ollut opastajan, ajan asiantuntijan,yhteiskunnallisten ja poliittisten asioiden neuvojan, tulevaisuuteen katsojanja erilaisten vaihtoehtoisten mallinnusten rakentajan rooli.” 

Samaan aikaan toisaalla…

Helsingin kirjamessuilla järjestettiin paneelikeskustelu, missä puitiin ”Suomen karmivaa historiaa”. Keskustelussa oli mukana Suomen tämän hetken medianäkyvyydellä mitattuna tärkein, ja siksi myös kenties vaikutusvaltaisin historioitsija Teemu Keskisarja. Uuden Suomen mukaan hän esitti keskustelussa väitteen: ”400 000 asukkaan Suomesta myösvietiin jopa 30 000 naista ja lasta myytäväksi. Kyse oli aivan suoraan orjuudesta, Keskisarja toteaa ja väittää, että väkilukuun suhteutettuna Suomi kärsi orjuudesta pahimpina vuosina enemmän kuin yksikään Afrikan maa.” 

Vaatimus historian suuremmasta merkityksestä on sinänsä validi − historialla soisi olevan suurempi merkitys yhteiskunnassa ja miksei poliittisessa päätöksenteossakin. Kuitenkin jokin vaatimuksen ja historioitsijoiden tekemien väitteiden, mistä Keskisarjan ulostulo toimikoon esimerkkinä, välillä hiertää. Tarkastellaanpa lisää Keskisarjan hiljattain julkitulleita esiintymisiä, jospa niiden avulla kaiherrus olisi muutettavissa käsitettävään muotoon.

Teemu Keskisarja oli erityisen paljon esillä eri medioissa uuden kirjansa julkistamisen tiimoilta syyskuun puolenvälin tienoilla. Muun muassa YLE nosti pääuutislähetykseen Keskisarjan uuden tutkimuksen, missä käsitellään Suomen viimeistä teloitettua siviiliä − huikea suoritus historiantutkijalta ja ehdoton paikka vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen ja päätöksentekoon. Jutussa Keskisarja muun muassa pohtii kuolemanrangaistusta ja toteaa: ”[…] Se (kuolemanrangaistus) on mun mielestä semmonen moraalinen joko-tai -kysymys, josta voi erittäin perustellusti olla kumpaa tahansa mieltä. Et nykyisinhän kuolemanrangaistuksista muistetaan jotkut yhdysvaltain sähkötuolit ja väärät tuomiot, tai Kiinan stadioneiden niskalaukaukset tai jotkut isisksen kurkunleikkaajamuslimit. Mut ei suomessa tollasta ollut. Suomessa kuolemanrangaistus toimi monta sataa vuotta aika hyvin. […]” (En löytänyt uutislähetystä enää Internetistä, mutta haastattelu, jonka pohjalta uutinen oli tehty on katseltavissa täältä. Lainattu osio, tai ainakin sen loppu, oli myös itse uutisissa). 

Seuraavana päivänä (17.9.2015) Keskisarja paistatteli Helsingin sanomien sivuilla kirves kädessään. Jutun aiheena oli jälleen uusi teos kirvesmurhaaja Toivo Koljosesta. Jutun ohessa on osio nimeltä Kolme nopeaa, missä tutkija esittää ajatuksiaan suomalaisista. Kolmantena nopeana Keskisarja lohkaisee: ”Mikään muu kansa ei ole vainonnut homoja yhtä vähän kuin suomalaiset”.  

Kaiherrus alkaa hahmottua: Suuri ongelma on nähdäkseni se, että minä en ymmärrä mitä Keskisarja haluaa esittämillään väitteillä sanoa. Saattaa hyvinkin olla niin, että Suomesta vietiin orjaksi ihmisiä Venäjälle 1700-luvun alkuvuosikymmeninä suhteessa enemmän kuin Afrikan maista aiemmin tai myöhemmin. Niin ikään saattaa olla niin, että kuolemanrangaistus toimi Suomessa tai homoja on vainottu meillä vähemmän kuin muualla, mutta mitä sitten? Asioiden suhteuttaminen historiassa on tärkeä taito, mutta mitä ihmettä me teemme kyseisenlaisilla suhteutuksilla?

Itse viestin ymmärtämättömyyteen liittyy myös väitteistä seuraavat johtopäätökset, mihin tutkija ei ota mitään kantaa. Keskisarjan väitteiden pohjalta voidaan esimerkiksi esittää, että Afrikan orjuus ei ollut suuri asia, tai kuolemanrangaistus voitaisiin ottaa käyttöön Suomessa, koska se toimi hyvin. Myöskään homoseksuaalien nykyinen epätasa-arvoinen kohtelu Suomessa ei ole väärin, sillä monissa muissa maissa homoja on kohdeltu tai kohdellaan vielä huonommin. En malta olla kysymättä: Nämäkö ovat neuvot, mitä tutkija haluaa menneisyyden perusteella poliittisille päättäjille antaa? Haluammeko tosiaan, että tämänkaltaiset viestit kuullaan ja niistä otetaan onkeen? Toki yhtäältä ymmärrän, että Keskisarja tuskin kannattaa kaikkia mahdollisia johtopäätöksiä, mitä väitteiden pohjalta voidaan tehdä. Toisaalta olen sitä mieltä, että tutkija ei voi olla vastuussa kaikista johtopäätöksistä, mitä tutkimusten pohjalta voidaan esittää. Kuitenkin varsinkin kun Keskisarja ei tee selkoa siitä, mitä hän väitteillään haluaa sanoa, on äärimmäisten johtopäätösten tekeminen helppoa. Tai oikeastaan kääntäen, on vaikea nähdä mitä muuta tutkija haluaa väitteellään ”kuolemanrangaistus toimi Suomessa hyvin” sanoa, kuin kannattavansa kuolemanrangaistuksen palauttamista. 

Vaikka esimerkit ovat vain yhdeltä tutkijalta, Keskisarja ei suinkaan ole väitteidensä kanssa yksin. Monet tutkijat esittävät, että näin asiat olivat menneessä ja jättävät niistä vedettävien johtopäätösten tai implikaatioiden tekemisen muille; toisin sanoen eivät kerro, mitä väitteillään tarkoittavat. Näin ollen, vaikka yhdyn siihen, että historialla tulisi olla suurempi merkitys yhteiskunnassa, en voi varauksetta syyttää pelkästään poliittisia päättäjiä: vika ei ole yksin kuulijassa, jos viesti on epäselvä.