sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Pommi-iskuja ja poliisitutkintaa – Korpilahden yökoulu 25.11.2016

25.11.2016 klo 18:00

Ylimääräinen uutislähetys. Helsingissä Senaatintorilla on räjähtänyt autopommi. Paikalla oleva Ylen reportteri kertoo, että kuolonuhreja ei ole, mutta loukkaantuneita kylläkin. Tekijästä, saati teon motiivista ei poliisilla ole vielä tietoa. Uutisstudiossa selvästi järkyttyneen Helsingin yliopiston terrorismiasiantuntijan mukaan teko saattaa olla äärijärjestö ISISin käsialaa. Toisaalta Venäjän toimet Ukrainassa mietityttävät - voisiko Venäjä olla tämänkin iskun takana. Myöskään yksittäisen tekijän verityötä ei voida rajata pois. Liian tarkasti muistissa on norjalaisen Anders Breivikin joukkosurma muutaman vuoden takaa. Myös kotimainen äärioikeisto on nostanut päätään kuluneen vuoden aikana turvapaikanhakijoiden lisääntyessä maassamme. Voisiko iskun takana olla kotimainen äärijärjestö? Poliisi ja asiantuntijat vaikuttavat olevan hämillään, mutta tutkinta on alkanut. Supo on perustanut useita vain tähän juttuun keskittyneitä tutkijaryhmiä.

Näin alkoi korpilahtelaisten kahdeksasluokkalaisten historian valinnaiseen kurssiin kuulunut yökoulu. Korpilahden historian opettaja Juho Annala oli määritellyt kurssin yleiseksi tavoitteeksi opettaa historiantutkijan taitoja yläkoulun oppilaille. Yökoulun, joka oli kurssin viimeinen tapahtuma, pedagogisena johtoajatuksena oli se, että samoja taitoja, mitä tarvitaan tutkittaessa menneisyyttä, on mahdollista soveltaa nykypäivän ymmärtämisessä. Tämän näkemyksen ohjaamana yökoulu rakentui escape room -tyyppiselle ongelmanratkaisu/roolipelin ympärille, missä oppilaiden tehtävänä oli ratkaista pommi-iskun tekijä.

klo 18:30–19:00

Some-myrsky koskien Senaatintorin räjähdystä alkaa. Ihmiset ovat järkyttyneitä ja peloissaan. Tekijöitä arvuutellaan, vahvimmin epäilyt tuntuvat suuntautuvan äärijärjestö ISISiin. Epäilijöitä kuitenkin riittää: jäljet tuntuvat johtavan myös itään, sillä pommi-iskussa käytetty auto oli Venäjän rekisterissä. Myös äärioikeiston julisteita on levitetty ympäri kaupunkia: Sininen Legioona kutsuu kaikkia taistoon, mutta ketä tai mitä vastaan? Samaan aikaan poliisi kuulee iskun silminnäkijöitä ja tutkijaryhmät saavat käsiinsä kaksi erityisen mielenkiintoista silminnäkijälausuntoa.

Yökoulun toteutettiin Korpilahden yhtenäiskoulun ja Jyväskylän yliopiston OKL:n ja Historian ja etnologian laitoksen yhteistyönä. Käytännössä kurssin suunnitteli ja toteutti joukko luokan- ja aineenopettajaopiskelijoita osana opettajaopintojaan. Pedagogisen johtoajatuksen ja terrorismiin liittyvän kehyskertomuksen ohjaamina opiskelijaryhmä suunnitteli monimutkaisen kertomuskudelman, missä erilaisia taitoja käyttämällä yläkoulun oppilaat selvittivät pommi-iskun tekijän.

klo 19:00–20:00

Tutkijaryhmät saavat haltuunsa hätäpuhelutallenteen, missä huolestunut naishenkilö kertoo, ettei saa tyttäreensä yhteyttä. Äidin mukaan tyttärellä on mielenterveysongelmia ja hän on taipuvainen ääriajatteluun. Hiljattain äiti on kuullut tyttärensä mutisevan jotain pommista, ja siksi äiti pelkää, että tyttärellä on jotain tekemistä Senaatintorin rähähdyksen kanssa. Samaan aikaan itärajalla asuva Eila Heiskanen ilmestyy kiertelemään Helsingin kaduille. Hän on aulis kertomaan kaikille halukkaille kuuntelijoille perheestään ja elämästään Itä-Suomessa, mutta myös epäilyttävästä ryhmästä, joka ylitti rajan muutama tunti ennen räjähdystä. Eila on varma, että iskun takana on Venäjä, vaikka sosiaalisessa mediassa leviää video, missä ISIS ottaa vastuun iskusta. Yhtäkään tutkintalinjaa ei voi rajata pois.

Tutkijaryhmät vetäytyvät lakisääteiselle ruokatauolle hämmentyneinä, mutta varmoina siitä, että iskun tekijä tullaan selvittämään pian.

Yökoulua varten Korpilahden koulu oli lavastettu Helsingiksi, esimerkiksi käytäville oli annettu oikeat kadun nimet, ja luokkien numerot vastasivat kadunnumeroita. Yläkoulun oppilaat saivat liikkua pelimaailmassa vapaasti. Osaan luokista pääsi kuitenkin vain etsintäluvan saamisen jälkeen, millä osaltaan kontrolloitiin pelin kulkua. Tiettyihin paikkoihin pääsi vain jos ensin oli selvittänyt, miksi sinne on tärkeää päästä. Pelimaailman vapauden lisäksi muunlainen vapaus leimasi yökoulua. Pelimekaniikkaan tutustuminen tapahtui kontrolloimatta: oppilaat saivat oikeastaan ainoat ohjeet tutkintakansiosta, missä kerrottiin toimintavalikoimasta, mitä tutkijoilla on käytettävänään (esimerkiksi kotietsintä ja ihmisten pidättäminen kuulusteluja varten). Muuten oppilaiden piti käytännössä tutustua pelimaailmaan ja pelin toimintaan.

klo 20:30–22:00

ISISn ilmoitus iskun vastuunottamisesta saa aikaan sosiaalisessa mediassa myrskyn. Osa ihmisistä on valmis sulkemaan rajan kaikilta maahanmuuttajilta ja ajamaan nykyisetkin turvapaikanhakijat pois maasta. Samaan aikaan poliisin saa tiedon, että Lähi-idästä kotoisin oleva turvapaikanhakija on jättänyt palaamatta vastaanottokeskukseen. Sen lisäksi medioissa leviää uutinen, jonka mukaan Helsingin edustalla Suomen aluevesillä on nähty sukellusvene, joka on epäilemättä venäläinen. Sosiaalisessa mediassa leviää myös freelancetoimittajan blogiteksti, missä ruoditaan suomalaisen äärioikeiston nousua. Edellisten lisäksi huolestuneen äidin hätäpuhelu saa poliisin reagoimaan: epävakaa tytär otetaan kiinni ja tuodaan poliisin kuultavaksi. Kuulusteluissa saatujen tietojen vuoksi poliisi saa aiheen tehdä kotietsinnät naisen kotiin, mistä löytyy muun muassa outoa räjähdysaineelta vaikuttavaa kemikaalia. Myös karkuteillä oleva turvapaikanhakija nähdään pyörimässä kaupungilla, ja hänet otetaan kiinni ja tuodaan kuultavaksi. Kuulusteluissa selviää, että henkilö oli kuulunut ISISiin, mutta paennut ja lopulta päätynyt hakemaan turvapaikkaa Suomesta. Henkilö myös kertoo, että on hyvin ISISn tapaista ottaa vastuu länsimaita vastaan kohdistuvissa iskuissa, vaikkei järjestö olisi iskun takana.

Pommi-iskua selvittäessä tutkijat saivat eteensä monenlaisia tehtäviä. Yliopisto-opiskelijat olivat esimerkiksi rakentaneet yökoulua varten oman sosiaalisen median, suojelupoliisin arkiston, äärijärjestön nettisivut sekä lavastivat kaksi huonetta kotietsintöjä varten. Niiden lisäksi ”kaupungilla” harhaili henkilöitä, joilla kaikilla oli oma mielipiteensä pommi-iskusta. Näin monenlaiset taidot, kuten tiedon etsintä ja hallinta sekä kriittinen lukutaito, joutuivat koetukselle tutkinnan aikana. Käytännössä tutkijat joutuivat muun muassa puntaroimaan kuulopuheiden tai kuulusteluraporttien sisältämän tiedon luotettavuutta sekä tekemään yksinkertaisia kemiallisia kokeita ja suhteuttamaan siitä saadun tiedon muuhun tietoon. Periaatteessa tehtävät olivat pohjimmiltaan samantyylisiä tiedonhankinta ja -käsittelytehtäviä kuin mitä oppitunneilla tehdään, mutta yökoulun taustatarina toi oman jännitteensä tehtävien tekemiseen. Tarina vei mukanaan ja motivoi tehtävien tekemistä ja ratkaisua. Oppilaat tempautuivat innolla tutkijan rooliin. Esimerkiksi yksi oppilas harmitteli, kun ei ollut lyönyt nyrkkiä pöytään ensimmäisessä kuulustelussa, mutta sai myöhemmin omaksua pahan poliisin roolin, kun toinen henkilö tuotiin kuultavaksi.

klo 22:00–23:00

Kaupungilta löytyy ruumis. Poliisitutkinnoissa selviää, että uhri kuului venäläiseen rikollisliigaan Uralin Kotkiin, mutta oli myöhemmin eronnut liigasta ja paennut Suomeen. Freelancetoimittajan blogiteksti alkaa kiinnostaa poliisia yhä enemmän, kun käy ilmi, että toimittaja kuului ennen äärioikeistoryhmään nimeltä Sininen Legioona. Netistä löytyy myös ryhmittymän kotisivut, missä avoimesti ihannoidaan esimerkiksi natsi-Saksan johtajia. Poliisi päättää ottaa yhteyttä toimittajaan ja häneltä saatujen tietojen vuoksi päätetään tehdä kotietsintä ryhmittymän kerhotiloihin, mistä takavarikoidaan muun muassa outoa kemikaalia. Samaan aikaan rajavartiolaitos tiedottaa, että rajan yli Suomesta Venäjälle on siirtynyt henkilöjoukko, ilmeisesti sama, joka oli ylittänyt aiemmin rajan toiseen suuntaan. Yksi ylittäjistä tunnistetaan Uralin Kotkien palkkatappajaksi.

Tutkijat suoriutuivat edestään löytämistä tehtävistä oikeastaan paremmin kuin osasin odottaa. Osa tehtävistä vaikutti lähtökohtaisesti niin haastavilta, että epäilin kahdeksasluokkalaisten tietotaitojen riittävyyttä niiden selvittämisessä. Huoli oli kuitenkin turha, suurin osa tutkijaryhmistä oli koko ajan oikeilla jäljillä ja selvitti pommi-iskua siinä järjestyksessä, mitä oli suunniteltu. Kuitenkin vierestä seuranneena vaikutti siltä, että oppilailla oli hankaluuksia erilaisten todistusaineistotyyppien kanssa. Esimerkiksi kuulopuheet veivät välillä tutkimusta väärään suuntaan. Kurssi olisi ollut korjattavissa ”kovemman” todistusaineiston sisältämän tiedon avulla, mutta niitä oppilaat eivät käyttäneet. Toki kysymyksessä saattaa olla oma näkökulmaharhani, sillä tunsin tarinan ennalta, jolloin oikeat johtolangat oli helpommin nähtävissä minulle kuin oppilaille, jotka eivät juonta tunteneet. Luultavasti olisin itsekin kallistanut korvaani kaupungin juoruille, jos olisin ollut pelissä tutkijan roolissa.

klo 23:00–24:00

Mieleltään järkkyneen naiselta ja Sinisen Legioonalta löydettyjen kemikaalien kanssa tutkijaryhmät vetäytyvät poliisin laboratorioon analysoimaan näytteitä. Vaikuttaa siltä, että molemmat ovat räjähdysaineita, mutta niiden koostumus on eri. Tutkinnat keskeytyvät, kun poliisi saa tietoonsa nimettömältä lähteeltä, että sama ryhmittymä, joka oli pommi-iskun takana, suunnittelee toista iskua. Aikaa ei ole hukattavaksi, tutkijaryhmät kutsutaan kasaan, tekijä on saatava kiinni. Jokaiselta tutkijaryhmältä kysytään epäiltyä ja motiiveja teolle. Kyselyn katkaisee poliisilaboratorion johtaja, joka hengästyneenä tuo mukanaan tiedon: räjähdyksessä käytetty räjähdysaine on selvitetty. Nyt kysymys kuuluu, mikä ryhmittymistä käytti kyseistä räjähdettä? Minne karhuryhmä ohjataan, että tekijät saadaan kiinni ennen uutta räjähdystä. Hämmennyksen vallitessa yksi ryhmistä on erityisen varma, että kyseistä kemikaalia löytyi Sinisen Legioonan tiloista ja tekijät löytyvät siksi sieltä. Poliisipäällikkö kuuntelee ryhmää ja antaa merkin: tutkijaryhmät näkevät poliisin kypäräkameran kautta suoraan, kun tekijät otetaan kiinni. Rikos on ratkennut ja kansalaiset voivat taas nukkua yönsä rauhassa.

Kaiken kaikkiaan yökoulu onnistui loistavasti. Oppilaat olivat innostuneita, ja into kantoi koko pitkän illan. Voin suositella vastaavantyylistä juonellista ja tutkivaan oppimiseen perustuvaa tehtäväpakettia oikeastaan kaikille. Tehtäviä on periaatteessa helppo mukauttaa luokka-asteen ja osaamisen mukaan. Myös eri oppiaineiden sekoittaminen tällaisissa kokonaisuuksissa on mahdollista. Meidän tapauksessa esimerkiksi kemian taidot joutuivat koetukselle, kun tutkijat tutkivat räjähdysaineiden koostumusta. Varoituksen sana kiinnostuneille: suunnittelu- ja toteutustyötä tämän mittaluokan kokonaisuus vaatii todella paljon. Tässä tapauksessa suunnittelijoita ja toteuttajia oli kymmenkunta opiskelijaa, jotka tekivät ehdottomasti suurimman työn. Heidän lisäkseen järjestämiseen osallistui opettaja Juho, OKL:n didaktikko Matti Rautiainen ja allekirjoittanut. Pienempi järjestäjämäärä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämänkaltaisesta tehtävästä pitäisi luopua. Varsinkin suunnitteluun täytyy vain varata lisää aikaa ja tehtävät kannattaa toteuttaa niin, ettei niihin kiinnitä montaa ihmistä. Kaikki innolla kokeilemaan!




Yle Keski-Suomen toimittaja ja kuvaaja seurasi koko yökoulun ja tekivät siitä jutun Keski-Suomen alueuutisiin. Valitettavasti se ei enää ole katsottavissa Yle Areenassa. Kiitän Yleä; saimme esimerkiksi käyttöömme uutisstudion, missä kuvattiin yökoulun avannut ylimääräinen uutislähetys. Peli sai omanlaisensa imun, kun uutiset näytti oikeilta ja kaiuttimista kuului uutisten tunnusmusiikki. Ylen lisäksi kiitos kuuluu Helan ja OKL:n opiskelijoille. Ilman heidän panostaan yökoulu tällaisenaan olisi ollut mahdoton järjestää.