Soveltavaa opetusharjoittelua Pietarissa

Aamut olivat varhaisia ja metrot ruuhkaisia, mutta koulu 204:ssa oppilaat olivat valmiina odottamassa meitä, Pietarin ja Venäjän historia tempaisi mukaansa ja illat Higher School of Economicsissa kylmän sodan historian parissa antoi eväitä monenlaisiin pohdintoihin. Erityisesti viikon teemoiksi nousivat vuorovaikutus ja kohtaaminen sekä erilaiset narratiivit, joita sekä menneisyydessä että nykyisyydessä liitetään niin erilaisiin kohteisiin, tapahtumiin kuin ihmisiinkin.

Opeporukka koulu 204:ssa.

Viikko Pietarissa on lyhyt aika. Tämän vuoksi opiskelijat aloittivat työskentelyn Suomessa jo hyvissä ajoin ennen kurssia. Opettajaopiskelijat jakautuivat ryhmiin ja pohtivat teemat, joista he halusivat oppituntinsa pitää. Reunaehtoina oli, että kielipainotteisesssa Koulu 204:ssa oppilaiden englanninkielentaito on suomen kielen taitoa vahvempaa, sillä siinä missä englantia opiskellaan seitsemän tuntia viikossa, opiskellaan suomen kieltä kaksi. Näin ollen kahdella opiskelijaryhmällä opetuskieleksi valikoitui englanti ja yhdellä suomi.

Oman opetuksen opiskelijat tutustuivat Pietarin kaupunkiin oppaan johdolla, vierailivat Pietarin Suomalaisessa koulussa,osallistuivat Viipuriin suuntautuneelle kaupunkihistorian matkalle sekä tutustuivat Smolnaan ja Pietarhoviin. Valtaosa opiskelijoista ennätti omatoimisesti ihailemaan myös taidetta Eremitaasissa sekä seuraamaan balettia Mariinskij-teatterissa.

Opettajaopiskelijat osallistuivat myös Higher School of Economicsin kylmä sota -teemaisille luennoille sekä osa opiskelijoista vielä perjantaina HSE:n kansainvälisten opiskelijoiden kanssa toteutettuun ryhmätyöhön, jossa pureskeltiin kylmän sodan kokemusmaailman virallista ja epävirallista kerrontaa.

Viikko oli varsinainen tehopakkaus sisältäen sekä venäläisessä koulussa toimimista, historiakulttuurin narratiivien tarkastelua kuin myös akateemisten luentojen kuulemistakin. Kaikkein olennaisimmaksi tuntui kuitenkin nousevan vieraassa kulttuurissa toimimisen kokemus. Vaikka Venäjä on lähellä, ei se ollut monellekaan opiskelijalle ennalta tuttu.

Seuraavaksi opettajaopiskelijat esittelevät tuntejaan ja havaintojaan niiltä.

Suomalainen Pietari

Keskiviikkona päätyi ryhmämme ensimmäisenä tulikasteeseen, ja alun kommellusten ja kommervenkkien jälkeen pääsimme aloittamaan tuntimme hieman myöhässä aikataulusta. Koska alku oli ollut ryhmällemme hieman sekava, pääsimme hieman soveltamaan tuntimme rakennetta. Jokainen ryhmäläinen löysi kuitenkin nopeasti paikkansa luokasta: Atte luokan takaosasta, Jenna tietokoneen ääreltä ja Mikko ryhdikkäästi luokan edestä, kielenämme toimi englanti. Oppitunti rytmittyi Powepoint-esityksen tahtiin, jossa aluksi käytiin luokan kanssa käsiäänestyksellä läpi erilaisia kuvia rakennuksia siten, että oppilaat saavat arvata kuuluuko kuvan rakennus Helsinkiin vai Pietariin. Alun tehtävänannon selkeyttämisen jälkeen oppilaat pääsivät juoneen mukaan ja osasivat erottaa rakennukset hyvällä prosentilla.

Esityksen jälkeen kävimme läpi Pietarin roolia suomalaisille, ja sekä opettajien että oppilaiden henkisen verryttelyn jälkeen pääsimme pureutumaan kysymyksiin siitä, miksi Pietarissa oli aikoinaan suuri suomalaisväestö - ja miksi sellaista ei enää ollut. Tehtävänjako toimi hyvin: Mikko toimi pääasiallisena opettajana, Jenna avusti tietokoneen takaa Powerpoint-esityksen hallitsemisen lomassa ja Atte loi olemuksellaan oppimisen motivaatiota luokan takaosaan.  Tunnin lopuksi pidimme tietokilpailun, jonka idea upposi oppilaisiin kuin kuuma veitsi voihin. Vaikka aikaa ei lopulta jäänyt tietovisaan loppuun vetämiseksi, puolikkaallakin visalla oli iloinen vastaanotto, takapenkin nuorten miesten kopatessa selkeän voiton sekä opettajien järjestämät pienet palkinnot.

Suurimpia haasteitamme olivat oppilaiden kielitaidon tason arviointi, varsinkin ohjeistuksessa, sekä venäläinen opetuskulttuuri johon omaa oppilaiden roolia painottavaa tyyliämme opimme soveltamaan. Oppilaat tuntuivat olevan tyytyväisiä oppituntiimme, ja niin olimme me opettajatkin. Venäläinen oppimiskulttuuri tuotti meille haasteita oppilaslähtöisten työtapojen ja ohjeistuksen tasolla, mutta tuntimme sujui - oletettavasti siksi, että vaikka koulu on maailman maissa erilainen, nuoriso on samanlaista.

Rajankäyntiä

Torstain oppitunti vierähti rajateemaa pohdiskellessa. Aamu lähti napakasti käyntiin: opettajien saapuessa luokkaan olivat oppilaat jo paikalla, ja pääsimme aloittamaan jopa hieman etuajassa. Pidimme lyhyen alustuksen Suomen rajamuutoksista historian saatossa, minkä jälkeen pääsimme  pääasiaan, pajatyöskentelyyn. Tarkoituksena pajoissa oli tutustuttaa oppilaat Suomen ja Venäjän väliseen rajanaapuruuteen erilaisista näkökulmista ja erilaisia oppimismateriaaleja apuna käyttäen.

Ykköspajassa tarkasteltiin rajanaapuruutta lähinnä taloudellisen kanssakäymisen näkökulmasta. Sami löi faktaa tiskiin, ja oppilaat saivat keskustelun lomassa piirtää ajatuksiaan rajankäynnistä. Oppi meni ilmeisen hyvin perille, sillä imitaatiot jousipyssyistä ja metsästyksestä päätyivät monelle paperille. 

Jaro opastamassa toisen pajan työskentelyä

Kakkospajassa puolestaan Jaro tarkasteli kylmän sodan asetelmaa avaruusagentti Valerian -sarjakuvan avulla. Oppilaat pääsivät arvioimaan, kuinka eri osapuolet sarjakuvassa esitettiin, ja miksi kuvaukset olivat juuri sellaisia kuin olivat. Keskustelupainotteinen paja vakuutti jopa Hesarin toimittajan, ja Jaro pääsikin edustamaan koko opeporukkaamme oikein tiedotusvälineisiin. Kolmannessa pajassa aineistona oli evakkonovelli, jonka avulla Inka johdatteli oppilaat pohtimaan mikrotason historiaa eli tässä tapauksessa sitä, millaista elämää raja-alueiden ihmiset elävät.

Vaikka pääsimme polkaisemaan tunnin jo hyvissä ajoin käyntiin, ei aikaa ollut ainakaan yhtään liikaa. Suunnittelemaamme loppukoontia emme ehtineet tehdä, mutta oppilaat vaikuttivat joka tapauksessa tyytyväisiltä. Iloinen mieli jäi myös meille opeopiskelijoille: uusia kokemuksia mahtui yhteen tuntiin paljon. Saimme kosketuspintaa venäläiseen tapaan opettaa - opettajajohtoisiin tunteihin tottuneille oppilaille tuntui alkuun hankalalta teettää keskustelupainotteisia tehtäviä, mutta iloksemme pajat lähtivät kuitenkin alkukankeuden jälkeen hyvin käyntiin. Oman haasteensa toi myös vieraalla kielellä opettaminen, mutta sitähän on varmaan kotona Suomessakin tulevaisuudessa luvassa. Kaiken kaikkiaan oli oikein hieno tutustua venäläiseen kouluun - on  aina kiintoisaa käydä vieraassa maassa vertailemassa, kuinka eri tavoin asioita voi hoitaa.

Suomalainen kulttuuri

Viikon viimeinen oppitunti käsitteli suomalaista kulttuuria ja erityiseen tarkasteluun nostimme suomalaisen arkielämän, tapakulttuurin ja hyvinvointivaltion. Jos viikon aiemmatkin oppitunnit käynnistyivät vauhdikkaasti, ei perjantain oppitunti tehnyt poikkeusta - oliko syy sitten ruuhkaisessa aamumetrossa vai kommunikaation kömmähdyksissä, jäänee mysteeriksi. Oppituntimme pääkielenä toimi suomi ja vaikka oppilaat vaikuttivatkin ymmärtävän sitä enemmän tai vähemmän, oli venäjänkielinen tulkkaus ajoittain tarpeen, kun innostuimme puhumaan turhan pitkiä pätkiä suomeksi. Toisaalta myös aiheemme - kuten suomalainen hyvinvointivaltio - ja käyttämämme sanasto olivat jokseenkin haastavia.

Stereotypioita suomalaisuudesta: Finnish Nightmares.

Suomalaista tapakulttuuria ja suomalaisille vaikeita sosiaalisia tilanteita käsittelimme Facebookissa suosiota niittäneiden Finnish Nightmares - sarjakuvien avulla. Suomalaisen tapakulttuurin lisäksi kurkistimme myös suomalaiseen sielunmaisemaan ja yritimme selittää, mitä se suomalainen sisu oikeastaan tarkoittaa. Oli muuten helpommin sanottu kuin tehty, sisu-sanalle kun ei löydy kunnollista vastinetta englannin tai venäjän kielestä. Suomalaista hyvinvointivaltiota ja sen toimintaperiaatteita havainnollistimme mallikansalainen Martin avulla - mihin kaikkeen Martti on oikeutettu? Mitä mahdollisuuksia ja toisaalta velvollisuuksia Martilla on suomalaisessa hyvinvointivaltiossa. Haastavien teemojen välissä kevensimme tunnelmaa leikkimällä erilaisia leikkejä kuten hedelmäsalaattia, kerraten samalla suomenkielisiä sanoja.

Tunnin viimeinen aihealue oli suomalainen arkielämä, jonka yhteydessä käsittelimme muun muassa suomalaisten harrastuksia ja muuta vapaa-ajan viettoa kuvien sekä yhteisen keskustelun avulla. Edelllinen ryhmä totesikin, että Venäjällä oppilaat eivät olleet niin tottuneita keskustelupainotteisiin tehtäviin, kuitenkin tunnin viimeinen keskustelutehtävä sujui mukavasti ja oppilaat olivat mukavan aktiivisia. Samalla pääsimme myös toteamaan, että ei meidän suomalaisten ja venäläisten arkielämä tai harrastukset niin paljon toisistaan eroa. 
 

Higher School of Economicsin diplomit.

Menossa mukana olivat:
Ylärivissä: Anniina, Jenna, Wiivi, Atte, Mari, Mikko
Alarivissä: Inka, (Mika, joka ei ollut opeopiskelija), Heikki, Sami ja kuvasta puuttuva Jaro.

Historian kenttäkurssi Pietarissa IV: SUOMALAISUUS

Mika Vehmas, Jussipekka Luukkonen, Kimmo Laine ja Elias Peltonen

Suomalaista Pietaria etsimässä

Leninin patsas Suomen asemalla.
Asema sijaitsee alueella, jossa asui
ennen paljon Pietarin suomalaisia.

Ryhmämme sai tehtäväkseen tutkia Pietarin suomalaisuutta ja siihen liittyviä tulkintoja. Käytännössä käsitimme tämän tutustumisena erityisesti Pietarin suomalaisuuden historiaan.

Mistä sitten lähteä etsimään nykypäivän suomalaista Pietaria - ja onko sitä edes olemassa? Nykyisin suomalaista Pietaria on vaikea löytää kaupungista, jonka tärkeimmät nähtävyydet ovat Eremitaasi, Pietarhovi sekä lukuisat kirkot. Näissä suomalaisuutta emme kohdanneet. Liioin pääkatu Nevski Prospektilla suomalaisuutta ei näy. On sinällään kummallista, ettei suomalaisuus näy Pietarissa, vaikka välimatka Suomen rajalta on vain muutama sata kilometriä. Tallinnassa ja Tukholmassa suomalaisten määrä ja matkailu on merkittävää, mutta väkiluvultaan Euroopan neljänneksi suurimpaan kaupunkiin Pietariin matkustetaan huomattavasti vähemmän. Toisaalta sinne pääsee nykyisin kätevämmin kuin aikoihin. Suora Allegro-junayhteys Kouvolasta mahdollisti meillekin vain kahden ja puolen tunnin junamatkan. 

Suomi-talo ja Pyhän Marian kirkko, jotka sijaitsevat
paraatipaikalla Pietarin keskustassa. Suomi-talossa toimii
mm. suomalainen koulu ja Suomen Pietari-instituutti.

Huolimatta siitä, että suomalaisten määrä ja sitä kautta näkyvyys Pietarissa romahtivat Venäjän vallankumouksen myötä, oli mielenkiintoista huomata suomalaisuuden olevan edelleen läsnä. Suomalainen seurakunta Pyhän Marian kirkon yhteydessä, sekä Suomi-talossa toimiva Suomen Pietarin instituutti ovat selvimpiä esimerkkejä tästä. Matkallamme pääsimme todellisen suomalaisen Pietarin jäljille jo heti toisena päivänä kun vierailimme edellä mainitussa “Suomi-korttelissa”. Suomalaista Pietaria ei siis tarvinnut kuitenkaan kauaa etsiä. Lisäksi on huomioitava, että koska ryhmämme oli tutustunut nimenomaan kaupungin rikkaaseen suomalaismenneisyyteen, ehkä odotukset suomalaisuuteen törmäämisestä olivat tavanomaista korkeammalla.

Saimme myös kuulla Pietarissa asuvilta ja työskenteleviltä suomalaisilta, että suomalaisilla on edelleen kaupungissa hyvä maine. Tämän voisi ehkä ajatella juontavan juurensa suuren suomalaisvähemmistön ajoilta. Jotain hyvistä suhteista kertonee sekin, että yliopistomme tekee yhteistyötä pietarilaisen eliittiyliopiston Higher School of Economicsin kanssa. Lisäksi opettajaopiskelijat vierailivat Pietarin suomalaisessa koulussa, sekä opettamassa venäläisessä Koulu 204:ssä, jossa suomi on toinen opetettavista vieraista kielistä. 

Vallankumouksen 1917 jälkeen
kaupungissa asui runsaasti
suomalaisia kommunisteja. Ohessa
Eino Rahjan hauta.

Teimme matkamme aikana myös päivän retken Viipuriin. Kaupungin monet suomalaisvaikutteet ovat jo ennestään hyvin tuttuja, mutta ehkäpä erityisen hyvin jäi mieleen Viipurin kaupunginkirjasto, jonka kunnostus valmistui vuonna 2013. Kirjasto oli kieltämättä oikein hieno ja kunnostustyö on näköjään saanut myös useita palkintoja, mm. eurooppalaisen kulttuuriperinnön Europa Nostra -palkinnon vuonna 2015. Meille ei siis aivan turhaan järjestetty kirjaston hyvinkin kokonaisvaltaista esittelyä. Alun perin Alvar Aallon suunnittelema rakennus toi myös vahvasti mieleen yliopistomme päärakennuksen Jyväskylässä. 

Lopuksi voitaneen todeta, että suomalainen Pietari ei ole tänä päivänä läsnä kaikkialla eikä niin vahvasti kuin vielä sata vuotta sitten. Tutustumalla Pyhän Marian kirkkoon ja sen yhteydessä toimiviin suomalaisinstansseihin oli kuitenkin mahdollista hahmottaa paremmin suomalaisten merkitystä kaupungille. Samalla oli huomioitavissa, että Pietarin suomalaiset ovat nykyäänkin aktiivista väkeä ja että heidän maineensa on säilynyt hyvänä.