Väärien vastausten viisaus

”Tähän kysymykseen ei ole oikeita tai vääriä vastauksia.” Kuinkahan monta kertaa olen kuullut tuon lauseen koulunpenkillä, saati opettajana sanonut. Oppilaana tai opiskelijana fraasin kuuleminen vähän turhautti, loukkasikin − mitä ihmeen järkeä on vastata kysymykseen, jos kaikki vastaukset ovat oikeita? Nyttemmin olen ymmärtänyt, että lähes kaikki kysymykset − erityisesti ne mielenkiintoisimmat − ovat sellaisia, mihin oikeita vastauksia ei välttämättä löydy. Tämä on erityisen ilmeistä tieteessä ja oppiaineessa kuten historia, missä vaikka faktat olisivatkin sinänsä totta ja oikeita, niistä tehtävä tulkinta ei ole samassa mielessä oikea tai väärä. Sitä paitsi varsinkin opettajalle väärä vastaus voi olla yhtä mielenkiintoinen tai jopa mielenkiintoisempi kuin oikea.

Rationaalisen valinnan teoria on alun perin valinnan mallinnukseen käytetty taloustieteen ja sosiologian teoria. Historiassa rationaalisen valinnan teoriaa on käytetty muun muassa tulkintakehyksenä tai lähtökohtana selitettäessä menneisyyden ihmisten toiminnan rationaalisuutta, vaikka toiminta näyttäytyy nykypäivästä katsottuna irrationaaliselta. Toisin sanoen rationaalisen valinnan teorian mukaan menneisyyden ihmisten käytös ja valinnat olivat järkeviä siinä menneisyyden kontekstissa, missä ihmiset elivät. Tällöin historian tehtävä on selittää, miksi ihmisten oli järkevää toimia kuten he toimivat, ei sinänsä arvottaa oliko käytös järkevää vai ei. (Tiedän, tiedän, rationaalisen valinnan teoria on monimutkainen ja kritisoitu teoria ja edellä esitetty on raaka yksinkertaistus).

Rationaalisen valinnan teoria sopii sovellettavaksi myös koulumaailmaan. Yksi sovelluksista on se, että oikeita ja vääriä vastauksia ei absoluuttisesti ole olemassa: opiskelijoiden vastaukset ovat oikeita heidän omassa ajattelussaan. Hienosyisemmin sanottuna, jos ajattelemme − ja en näe syytä miksemme ajattelisi −, että opiskelijoiden vastaukset (ne typerimmätkin) ovat rationaalisia siinä mielessä, että ne ovat ajattelun tulosta, niin vastauksen ”oikeellisuus” ei suhteudu kysymykseen, vaan vastaajan ajatteluun.

Sanottu huutaa avukseen esimerkkiä. Kuvitellaan tilanne, missä oppitunnilla on käyty läpi vaikkapa rahvaan elämää 1600-luvulla Suomessa. Oppitunnilla opettaja saattaisi esittää kysymyksen, että minkälaista se rahvaan elämä nyt sitten oli?  Joku opiskelijoista päätyy vastaamaan, että perheiden miespuoliset jäsenet kävivät töissä, mistä perheet saivat palkkaa, millä ostettiin ruokaa, mitä perheiden naiset valmistivat kotonaan sillä aikaa kun miehet olivat töissä. Ruoanlaiton ohella naiset kaitsivat perheen kahta lasta, jotka eivät olleet vielä koulussa, sillä olivat liian nuoria.

Vastaus on monelta osin yksiselitteisesti ja vastaansanomattomasti väärä (ja esimerkki typerä). Kuitenkin rationaalisen vallinnan teorian mukaan vastaus on oikea, rationaalinen ja looginen vastaajalle. Väärien vastausten viisaus kumpuaa siitä, että opettajalle on arvokasta selvittää, miksi vastaus on vastaajalle looginen. Näin siksi, että selvittämisen avulla voi ymmärtää yhtäältä, miten opiskelijat menneisyydestä ja historian logiikasta ajattelevat. Toisaalta vastauksen avulla voi ymmärtää, miten opettaminen on vaikuttanut opiskelijoiden ajatteluun. Kysymys on siitä, että opettaminen on (tai tulisi olla) pitkälti ajattelemisen opettamista. Siksi on tärkeää, että opettaja selvittää itselleen ja erityisesti opiskelijalle, miksi hänen omassa viitekehyksessään looginen vastaus ei ole looginen menneisyyden kannalta.

Täytyy myöntää, että sopivan esimerkin keksiminen oli yllätyksekseni vaikeaa. Keksimisen vaikeus ei kuitenkaan tarkoita etteikö esimerkkejä olisi. Päinvastoin tarkkaavainen opettaja törmää ajattelun loogisiin epäloogisuuksiin varmasti viikoittain, luultavasti useammin. Kenties esimerikin keksimisen vaikeus johtuu siitä, että menneisyyttä voi tulkita ja ymmärtää niin monella mielikuvituksellisella loogisen epäloogisella tavalla, että on vaikea itse niitä edes edeltäkäsin ajatella. Vasta kun törmää sellaiseen joutuu ihmeissään toteamaan, että niin… voihan asian noinkin ymmärtää. Väitän, että törmäykset ovat oppimisen kannalta arvokkaita sekä oppilaille että opettajille. Joka tapauksessa törmäyksiä edeltää opettajan taito ja kyky esittää aidosti sellaisia kysymyksiä, mihin ei ole oikeita tai vääriä vastauksia. Yhtä tärkeä taito on tunnistaa opiskelijoiden väärien vastausten viisaus.